Ilmari Helomaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilmari Helomaa
Henkilötiedot
Muut nimet Viljo Ilmari Helomaa
Syntynyt27. huhtikuuta 1904
Rauma, Suomi
Kuollut12. syyskuuta 1985 (81 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi suomalainen
Ammatti lakimies, varatuomari, hallintosihteeri, hallintonuvos

Viljo Ilmari Helomaa (27. huhtikuuta 1904 Rauma12. syyskuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen juristi. Hän toimi vuodesta 1937 aina eläköitymiseensä vuoteen 1971 korkeimmassa hallinto-oikeudessa hallintosihteerinä vuoteen 1954 ja samalla kansliapäällikkönä helmi-maaliskuussa 1950 ja vuosina 1951-1952. Hallintoneuvoksena hän toimi vuodesta 1953 vuoteen 1971. Helomaa oli jatkosodan aikana Suomen miehittämän Itä-Karjalan sotilashallinnossa hallinto-osaston johtajana.[1]

Ilmari Helomaa suoritti Helsingin yliopistossa ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1929 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1932. Opiskeluaikanaan Helomaa kuului AKS-aktiiveihin toimien varapuheenjohtajana.[2] Hän työskenteli Vaasan lääninhallituksessa eri tehtävissä vuosina 1929-1936. Sen jälkeen hän toimi oikeusministeriön rikosrekisteritoimiston apulaistoimistopäällikkönä. Vuonna 1937 hän siirtyi korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa hän teki elämäntyönsä.[1]

Jatkosodan aikana hän toimi suomalaisten valtaamassa Itä-Karjalassa sen sotilashallinnon hallinnon johtajana. Hän astui tehtävään 17. heinäkuuta 1941 toimien lähes kolme vuotta tehtävässä.[3] Sotilasarvoltaan hän oli majuri.[1]

Sotien jälkeen hän jatkoi työtään korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hallintosihteeriyden jälkeen hän toimi hallintoneuvoksena eläköitymiseensä asti.[1]

Työnsä ohella hän toimi useissa hallintolainkäytön alan komiteoissa. HÄn oli eduskunnan laki- ja talousvaliokunnan sihteeri vuosina 1949-1952, virkaylioikeuden sihteeri 1949-1955 ja jäsen 1966-1971 sekä kutsunta-asiain keskuslautakunnan puheenjohtaja 1965-1970.[1]

Tunnustuksena ansioistaan hänelle myönnettiin vuonna 1970 Suomen Leijonan suurristi.[1]

  1. a b c d e f Kuolleita - Hallintoneuvos Ilmari helomaa. Helsingin Sanomat, 18.9.1985, s. 18. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 20.4.2023.
  2. Hyytiä 2008: s. 44.
  3. Hyytiä 2008: s. 49.