Homoikoni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Judy Garlandia pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista homoikoneista

Homoikoni on julkisuuden henkilö, joka on noussut erityisesti seksuaalivähemmistöjen suosioon tai jonka homopiirit ovat ottaneet omakseen.

Pyhää Sebastiniusta pidetään yhtenä varhaisimmista homoikoneista. Tennessee Williams nimesi näytelmäänsä Äkkiä viime kesänä päähenkilön Sebastianiksi Pyhän Sebastianuksen mukaan.[1] Myös 1800-luvulla elänyttä kirjailijaa Oscar Wildeä pidetään homoikonina. [2]

1920-luvulta 1960-luvun lopulle asti uraansa tehnyttä näyttelijää ja laulajaa Judy Garlandia pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista homoikoneista.[3][4] Myös Joan Crawford, Bette Davis, Lucille Ball ja Marilyn Monroe tunnetaan yleisesti varhaisina homoikoneina.[5] 1970-luvun merkittävimpiä homoikoneita olivat muun muassa näyttelijät Joan Rivers, Meryl Streep ja Bette Midler, sekä muusikot Donna Summer, Gloria Gaynor ja Cass Elliot. Judy Garlandin tyttärestä Liza Minnellista tuli myös homoikoni. 1980- ja 1990-luvuilla merkittävimpiä homoikoneita olivat etenkin laulajat Madonna, Cher, Kylie Minogue, Tori Amos, Whitney Houston ja Cyndi Lauper sekä juontaja Oprah Winfrey.

Viihdemaailman varhaisimpia miespuolisia homoikoneja on 1930–60-luvulla näyttelijänä toiminut Cary Grant, jonka arvellaan olleen itsekin homoseksuaalisessa suhteessa. Myös näyttelijät James Dean, Harvey Fierstein, Stephen Fry ja Neil Patrick Harris sekä muusikot Freddie Mercury ja Elton John kuuluivat viime vuosisadan suurimpiin miespuolisiin homoikoneihin.[6][7]

Politiikan alalta viime vuosisadan suurimpia homoikoneita olivat muun muassa näyttelijänäkin toiminut Argentiinan presidentin puoliso Eva Perón, Walesin prinsessa Diana sekä San Franciscon kaupunginvaltuutettu Harvey Milk.

Madonna ja Cher kuuluvat edelleen suurimpiin homoikoneihin.[8] Muita viihdemaailman homoikoneina pidettäviä ovat nykyään muun muassa Lady Gaga, Lily Allen,[9] Lana Del Rey,[10] Mariah Carey,[11] Miley Cyrus,[12] Ariana Grande,[13] Kesha,[11] Jennifer Lopez,[14] Demi Lovato,[15] Nicki Minaj,[16] Katy Perry[11], Sia,[17] Britney Spears,[11] Rihanna, Paris Hilton,[18][19] Taylor Swift,[20], Adam Lambert, George Michael, Macklemore ja Justin Timberlake.[6]

Musiikkimaailman ulkopuolelta homoikoneita ovat muun muassa urheilun saralta jalkapalloilijat David Beckham ja Cristiano Ronaldo sekä uimahyppääjä Tom Daley, sekä näyttelijöistä etenkin Kathy Griffin ja Jake Gyllenhaal. 2000-luvun politiikan homoikoneina pidetään muun muassa Islannin pääministerinä toiminutta Jóhanna Sigurðardóttiria ja monissa Suomen ministerin viroissa toiminutta Pekka Haavistoa.

  1. Arrows of desire: How did St Sebastian become an enduring, homo-erotic icon?
  2. Vatican comes out of the closet and embraces Oscar
  3. Advocate: An Icon for the Ages
  4. Kaukana ihmemaasta: Judy Garlandin tarina on traagisempi kuin hänen elämäänsä pohjaava uutuuselokuva osaa kertoa.
  5. Homoseksuaalisuuden esi-ikonit ja kuvat Widerscreen.fi. Viitattu 17.2.2007.
  6. a b http://rukkle.com/features/gay-icons-male-edition/ Rukkle.com. Viitattu 13.4.2020.
  7. Kaikkien aikojen homoikonit listattiin 10.12.2009. Stara. Viitattu 13.4.2020.
  8. The 12 Greatest Female Gay Icons of All Time
  9. Stuart Duffy: Gay icon Lily Allen to perform in Scotland KaleidoScot. Arkistoitu 23.6.2018. Viitattu 20.2.2017.
  10. Watch The Trailer For 'Maleficent,' Which Sure Seems Destined For a Big Gay Following Oliver Skinner. Arkistoitu 19.1.2016. ”...and it's all set to a cover of "Once Upon a Dream" by undeniable gay icon Ms. Lana Del Rey.” Viitattu 20.2.2017.
  11. a b c d Gay Icons: 25 Divas Who Have Been Embraced by Gay Culture The Huffington Post.
  12. Miley Cyrus: Why I Got My Gay Marriage Tattoo The Huffington Post.
  13. Ariana Grande is officially THE gay icon of this generation LGBTeen. Arkistoitu 10.5.2017. Viitattu 20.2.2017.
  14. HRC to Honor Jennifer Lopez with Ally for Equality Award Human Rights Campaign.
  15. Demi Lovato Is Pride 2014’s MVP out.com.
  16. Gay Icons BET.com. June 30, 2011.
  17. Sia donates money from Eminem collaboration to LGBT charity The Independent.
  18. Gay Icon Paris Hilton given prison sentence May 5, 2007. pinknews. Viitattu 12.7.2016.
  19. Oakley: Told Paris Hilton she's a gay icon and how "Stars Are Blind" changed the game February 5, 2015. Tyler Oakley. Viitattu 12.7.2016.
  20. Gay Men Declare Taylor Swift the Queen of Pop VICE.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.