Hjalmarsonin osasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hämee- ja Satakunnan ryhmän Tamperetta vastaan suunnatun hyökkäyksen yleispiirteinen kartta.

Hjalmarsonin osasto alias Virtain osasto oli Suomen sisällissodan aikainen ryhmittymä Hämeen rintamaosalla. Osasto liittyi Hämeen ryhmään heti Kurun valtauksen jälkeen.

Osaston kokoaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harald Hjalmarson matkusti Ruotsista Suomeen, jossa hän sai Valkoisen armeijan päämajasta käskyn koota avustusretkikunta Porvoon suojeluskuntajoukkojen avustamiseksi 7. helmikuuta 1918. Hänen kantajoukkonsa koostui 40:stä Vöyrin koulun oppilaasta, joiden kanssa hän siirtyi Mäntyharjulle.[1] Mäntyharjulta joukkoon liittyi kihlakunnan tuomari M. Eklundin johtama komppania (myöhemmin Savon Ryhmän Mikkelin I pataljoonan 2. komppania ).[2]

Vöyrin pataljoona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pataljoona oli koottu Vimpelin sotakoulun käyneistä miehistä ja se siirtyi 11. maaliskuuta rintamalle (Virroille). Pataljoonan komppaniat 1.–4. olivat siirtyneet jo aikaisemmin rintamalle. Komentajana toimi Juho Henrik Heiskanen ja hänellä oli adjutanttina jääkäriluutnantti Bertel Abraham Petrelius myöh. Pertamo

5. komppania. Päällikkö jääkärivänrikki Vilho Aukusti Laakso, varapäällikkönä toimi Matti Aukusti Tolonen (haavoittui pahasti Lapinniemellä 28. maaliskuuta 1918)
6. komppania. Päällikkö jääkäriyliluutnantti Armas Kalervo Kohonen
7. komppania. Päällikkö jääkärivänrikki Gunnar Gustav Holmqvist
8. komppania. Päällikkö jääkärivänrikki Knut Allan Wegelius
Konekiväärikomppania. Päällikkö jääkärivänrikki Albert William Rosenholm
9. komppania. Päällikkö jääkärivääpeli Uuno Elias Järvinen (komppania muodostettiin myöhemmin kuin yllä olevat komppaniat). Joukkueenjohtajina: jääkärialiupseeri Viljo Feliks Laaksonen, jääkärialiupseeri Hannes William Riipinen.

Virtain pataljoona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Virtain pataljoona

Komentaja Hallström

Vaasan komppania

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällikkö: Laurin, Pelander. Komppania oli alun perin tarkoitettu Satakunnan ryhmän Vaasan pataljoonaan täydennysmiehiksi (4. komppania), mutta se ohjattiinkin Virroille Hjalmarsonin käyttöön, koska se pääsi lähtemään rintamalle Vaasasta vasta 26. helmikuuta 1918 siis muutaman päivää myöhemmin kuin Vaasan pataljoona, johon sen piti alun perin yhtyä.

Alavuden pataljoona alias Pataljoona Fabritius

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komentaja: kapteeni J. Fabritius

  • 1. komppania, päällikkö Mitts
  • 2. komppania, päällikkö Smeds

Liittyi osastoon 17. maaliskuuta Kurussa.

Tykistöjaosto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Tykistödivisioonan esikunta, Komentaja: jääkärimajuri Lauri Malmberg

  • 1. jääkäripatteri, Päällikkö: jääkärikapteeni Torsten Lesch. Patteri käsitti neljä 122 mm haupitsia ja se järjestettiin Pietarsaaren Tykistökoulussa. Patteri siirrettiin Virtain rintamalle 12. maaliskuuta 1918.
  • 3. jääkäripatteri, Päällikkö: jääkärikapteeni Aarne Snellman. Patteri käsitti neljä 87 mm haupitsia ja se järjestettiin Pietarsaaren Tykistökoulussa. Patteri siirrettiin Virtain rintamalle 12. maaliskuuta 1918.
  • 11. kenttäpatteri, 2 tykkiä
  • 12. kenttäpatteri, 2 tykkiä
  • 9. haupitsipatteri, 2 tykkiä (liittyi jaostoon myöhemmin)
  • 10. haupitsipatteri, 2 tykkiä (liittyi jaostoon myöhemmin)

Kenttälennätinjaosto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällikkö: luutnantti Larsson (Ruotsin armeijan insinöörijoukkojen entinen aliupseeri).[3] Osasto järjestettiin Pietarsaaren Tykistökoulussa ja se lähetettiin Virtain rintamalle 7. maaliskuuta 1918.

1. räjähdyskomennuskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällikkö: Jääkäriluutnantti Paul Emil Påhlson. Komennuskunta järjestettiin Pietarsaaren Tykistökoulussa ja lähetettiin Savon rintamalle 23. helmikuuta 1918, josta se myöhemmin siirtyi Virroille.

  • Tornion Kenttäsairaala n:o 3

Virtain ambulanssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällikkö: Lavonius

  • Hjalmarson, Harald: Sotamuistoni Suomesta, WSOY: Porvoo 1920.
  • N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I - III, Hata Oy Vaasa 1966.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
  • Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I-VI Otava Helsinki 1920-1925.
  • Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I - VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  1. Hjalmarson 1920: 33.
  2. Hjalmarson 1920: 40.
  3. Hjalmarson 1920: 128.