Helene (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helene
Ohjaaja Antti J. Jokinen
Käsikirjoittaja
Perustuu Rakel Liehun romaaniin Helene
Tuottaja
  • Mikko Tenhunen
  • Antti J. Jokinen
Säveltäjä Kirka Sainio
Kuvaaja Rauno Ronkainen
Leikkaaja Benjamin Mercer
Lavastaja Jaagup Roomet
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Cinematic
Levittäjä Nordisk Film
Ensi-ilta
Kesto 122 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 2 290 500 euroa[1]
Katsojat 177 233 (16.3.2020)[2]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Helene on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut suomalainen historiallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Antti J. Jokinen. Elokuvan pääosia esittävät Laura Birn, Johannes Holopainen, Krista Kosonen, Pirkko Saisio, Eero Aho, Jarkko Lahti ja Saana Koivisto. Se kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckistä (Birn) ja perustuu Rakel Liehun samannimiseen Runeberg-palkittuun romaaniin, jonka Jokinen ja Marko Leino ovat sovittaneet käsikirjoitukseksi.[3][4]

Helene sai ensi-iltansa 17. tammikuuta 2020. Se oli kolme viikkoa katsotuin elokuva Suomessa ja keräsi satatuhatta katsojaa alle kahdessa viikossa ensi-illastaan.[5]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Laura Birn  Helene Schjerfbeck  
 Johannes Holopainen  Einar Reuter  
 Krista Kosonen  Helena Westermarck  
 Pirkko Saisio  Olga Schjerfbeck  
 Eero Aho  Magnus Schjerfbeck  
 Jarkko Lahti  Gösta Stenman  
 Saana Koivisto  Tyra Arp  
Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
Helsingin Sanomat
Juho Typpö
2/5 tähteä[6]
Hufvudstadsbladet
Martina Moliis-Mellberg
2/5 tähteä[7]
Keskipohjanmaa
Hannu Björkbacka
5/5 tähteä[8]
Episodi
Hannu Liekso
4/5 tähteä[9]
Me Naiset
Martta Kaukonen
4/5 tähteä[10]

Elokuvan tekovaiheessa herätti keskustelua se, että elokuva näytellään suomeksi eikä sen päähenkilöiden omalla äidinkielellä ruotsiksi. Taidekriitikko Pontus Kyander ehdotti tulevan elokuvan boikotoimista vastalauseeksi kielivalinnalle.[11] Hufvudstadsbladet kertoi lokakuussa 2018 Charlotte Airaksen tarjonneen Jokiselle alun perin ruotsinkielistä käsikirjoitusta mutta ohjaaja ei sitä kelpuuttanut vaan päätti laatia oman käsikirjoituksen Marko Leinon kanssa suomeksi.[12]

Episodi-elokuvajulkaisun Hannu Liekso kehui etenkin Laura Birnin roolityötä, Rauno Ronkaisen kuvausta ja Kirka Sainion musiikkia.[9] Helsingin Sanomien Juho Typpö nosti esiin Krista Kososen pienen mutta tärkeän roolin Helenen ystävänä. Hän piti hyvänä ratkaisuna, että elokuva keskittyy vain tiettyyn ajanjaksoon Schjerfbeckin elämässä, mutta tarinan ymmärtäminen vaatii jonkin verran ennakkotietoa taiteilijan vaiheista. Aiempaa elämää ei valoteta takaumin tai juuri muutenkaan. Typön mielestä elokuvasta puuttuu draamaa ja keventäviä elementtejä eikä se oikein onnistu taiteilijan sisäisen tuskan kuvauksessaan.[6]

  1. Helene Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 23.3.2020.
  2. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2020 Päivitetty 16.3.2020. Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 20.10.2020. Viitattu 23.3.2020.
  3. Ohjaaja Antti J. Jokisen suurelokuva Helene kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckin elämän rakkaudesta – elokuvan pääosissa Laura Birn ja Johannes Holopainen. Nordisk Film Finland. 12.10.2018. Nordisk Film. Viitattu 13.11.2019.
  4. Antti J. Jokisen suurelokuva Helene saa ensi-iltansa 17.1.2020 – traileri ja juliste nyt julki. Nordisk Film Finland. 17.10.2019. Nordisk Film. Viitattu 13.11.2019.
  5. Top 20: Helene kolmatta viikkoa katsotuin 3.2.2020. Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 3.2.2020. Viitattu 10.2.2020.
  6. a b Typpö, Juho: Patsasteleva elokuva taidemaalarista. Helsingin Sanomat, 17.1.2020, s. B 4–5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.1.2020.
  7. Moliis-Mellberg, Martina: Ärligt talat, vem bryr sig om Einar? Hufvudstadsbladet, 17.1.2020, s. 26–27. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 19.1.2020.
  8. Björkbacka, Hannu: Elokuva-arvostelu: Helene on Antti J. Jokisen paras filmi, ja ensimmäinen, jossa näyttämisenhalua suitsii aihetta kohtaan tunnettu kunnioitus – Laura Birn loistaa taiteilijan roolissa Keskipohjanmaa. 18.1.2020. Viitattu 22.1.2020.
  9. a b Liekso, Hannu: Helene. Episodi. 15.1.2020. Viitattu 16.1.2020.
  10. Kaukonen, Martta: Katsoimme Helene Schjerfbeckistä kertovan ensi-iltaelokuvan, ja sehän on aivan mainio – lue arvostelu! Me Naiset. 17.1.2020. Viitattu 22.1.2020.
  11. Hiilamo, Elli-Alina: Taidehistorioitsija kehottaa HBL:ssä boikotoimaan Antti J. Jokisen Helene Schjerfbeck -elokuvaa. Helsingin Sanomat. 23.10.2018. Viitattu 16.1.2020.
  12. Hiilamo, Elli-Alina: HBL: Schjerfbeckistä tarjottiin Antti J. Jokiselle myös ruotsinkielistä elokuvakäsikirjoitusta, mutta ohjaaja kieltäytyi siitä. Helsingin Sanomat. 31.10.2018. Viitattu 16.1.2020. (Maksullinen artikkeli.)