Hajuheinä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hajuheinä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Hajuheinät Cinna
Laji: latifolia
Kaksiosainen nimi

Cinna latifolia
(Trevir. ex Göpp.) Griseb.[1]

Katso myös

  Hajuheinä Wikispeciesissä
  Hajuheinä Commonsissa

Hajuheinä eli taigahajuheinä (Cinna latifolia) on monivuotinen lehdoissa tavattava heinäkasvi. Suomessa laji on rauhoitettu ja uhanalaisuudeltaan silmälläpidettävä (NT).[1] Hajuheinä kuuluu Euroopan neuvoston uhanalaisten kasvien luetteloon.[2]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen hajuheinä kasvaa lähes metrin korkuiseksi. Se on lyhytrönsyinen ja kalju. Lehden tupet ovat avoimia. Karheat lehdet ovat pitkäkärkisiä, kapeatyvisiä, 10–22 senttimetriä pitkiä ja 1–1,5 cm leveitä. Röyhy on 12–20 cm pitkä ja sen haarat ovat siirottavia tai nuokkuvia. Tähkylät ovat 3 mm pitkiä, yksikukkaisia ja teräväselkäisiä. Kaleet ovat tähkylän pituisia ja tasasoukkia. Ulkohelve on vihreä ja siinä on hyvin lyhyt, kaleiden peittoon jäävä vihne. Hajuheinä kukkii heinäkuussa.[3] Nimensä kasvi on saanut siitä, että sen kuivat versot tuoksuvat kumariinilta.[4]

Euroopassa hajuheinää kasvaa harvinaisena Norjassa, Ruotsissa, Baltian maissa ja Venäjällä, josta levinneisyysalue jatkuu katkonaisena Kaukasukselle ja Siperiaan aina Japaniin saakka. Yleisempi laji on Pohjois-Amerikassa, jossa sitä tavataan Alaskassa, Kanadassa ja Yhdysvaltain pohjois-ja keskiosissa.[5] Suomessa hajuheinää tavataan etenkin Hämeestä, Keski-Suomesta ja Savosta, muualta maasta on vain hajanaisia havaintoja. Kasvupaikkoja tunnetaan Suomesta alle 150. Hajuheinä lienee levinnyt Suomeen myöhäisjääkaudella.[2]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hajuheinää tavataan useimmiten paikoissa, joissa vallitsee viileä ja tasaisen kostea pienilmasto. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa puronvarsilehdot, louhikot ja kivikkoiset lehdot.[3][4]

  • Raatikainen, Mikko: Hajuheinä. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 122.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
  1. a b Suomen Lajitietokeskus: Hajuheinä (taigahajuheinä) – Cinna latifolia Laji.fi. Viitattu 4.12.2023.
  2. a b Raatikainen 1997, s. 122.
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 591.
  4. a b Uusitalo 2007, s. 74.
  5. Den virtuella floran: Sötgräs (ruotsiksi) Viitattu 21.6.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]