Ferdinand Cohn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ferdinand Julius Cohn
Henkilötiedot
Syntynyt24. tammikuuta 1828
Breslau, Sleesia, Saksa (nykyään Wroclaw, Puola)
Kuollut25. kesäkuuta 1898 (70 vuotta)
Breslau
Koulutus ja ura
Tutkimusalue Kasvitiede ja taksonomia

Ferdinand Julius Cohn (24. tammikuuta 1828 Breslau, Sleesia, Saksa – 25. kesäkuuta 1898 Breslau) oli saksalainen biologi ja kasvitieteilijä. Cohn oli modernin bakteriologian ja mikrobiologian perustajia. Hän vakiinnutti käyttöön bakteeri-käsitteen.[1][2]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cohn syntyi juutalaisghetossa Breslaussa. Hän opiskeli Breslaun yliopistossa ja väitteli tohtoriksi Berliinissä vuonna 1847. Hänen väitöskirjansa oli tutkimus siementen fysiologiasta. Siinä hän kannatti kasvitieteellisten puutarhojen perustamista kasvien fysiologian tutkimista varten. Hän palasi Breslauhun vuonna 1848 ja pysyi siellä kuolemaansa saakka. Väitöskirjan perusteella hänet hyväksyttiin dosentiksi lokakuussa 1850, mutta juutalaisena hänellä kesti vuosi ennen kuin hän sai aloittaa opettamisen. Vuonna 1859 hänet nimitettiin apulaisprofessoriksi. Vuonna 1872 hänestä tuli professori. Vuonna 1888 avattiin Breslaun kasvitieteellinen instituutti pääasiassa hänen ponnistelujensa ansiosta. Cohn perusti vuonna 1872 lehden Beitrage zur Biologie der Pflazen. Lehti sisälsi ensimmäiset modernia bakteriologiaa käsittelevät esseet.[1][2]

Cohn vakiinnutti bakteeri-nimityksen ja kehitti bakteerien systemaattisen jaottelun, joka perustuu bakteerien muotoon. Hän luokitteli bakteerit neljään ryhmään niiden ulkoisen muodon pysyvyyden perusteella. Cohn tiesi bakteerien olevan pieniä soluja, joita ympäröi kuori, ja tiesi bakteerien lisääntyvän jakautumalla. Vielä vuonna 1872 hän kuitenkin katsoi bakteerien kuuluvan enemmänkin kasveihin kuin eläimiin, koska ne olivat hänen mielestään samankaltaisia kuin levät. Cohn oli ensimmäinen, joka ehdotti että bakteeritautien syntyyn vaikuttavat kestävät bakteeri-itiöt. Hän havaitsi myös, että bakteereja voitiin pakastaa ilman, että ne kuolivat, ja että useimmat bakteerit kuolivat, jos ne kuumennettiin 80 °C:n lämpötilaan. Cohn selvitti myös mikrobien osuutta juuston kypsymisessä.[1][2]

  1. a b c Ferdinand Julius Cohn Jewish Encyclopedia. 1906. Viitattu 5.12.2021.
  2. a b c Ferdinand Cohn YourDictionary. Viitattu 5.12.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]