Eurooppalainen elokuva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eurooppalainen elokuva käsittää kaikki kaikissa Euroopan maissa tehdyt elokuvat. Eurooppalaisen elokuvan historia on pitkä, sillä elokuva keksittiin Ranskassa, jossa tehtiin ja näytettiin myös ensimmäiset elokuvat.

Eurooppalainen elokuva on tuottanut kuuluisia elokuvaklassikkoja, kuten Cherbourgin sateenvarjot tai Polkupyörävaras. Eurooppalaisen elokuvan parista on myös noussut runsaasti maailmankuuluja ohjaajia, mm. Vittorio de Sica, Rainer Werner Fassbinder, Roberto Rossellini, Federico Fellini, Ingmar Bergman, Lars von Trier, Aki Kaurismäki ja Fritz Lang. Moni maailmanluokan tähti on myös aloittanut ja tai peräti luonut uransa eurooppalaisissa elokuvassa, näitä ovat mm. Brigitte Bardot, Catherine Deneuve, Sophia Loren, Marcello Mastroianni, Alain Delon ja Romy Schneider. Voidaankin sanoakenen mukaan?, että toisen maailmansodan jälkeinen aika aina 1970-luvulle asti oli eurooppalaisen elokuvan kulta-aikaa.

Tyypillistä eurooppalaiselle elokuvalle verrattuna yhdysvaltalaiseen elokuvaan on vapaamielisyys elokuvissa esiintyvää alastomuutta ja seksuaalisuutta kohtaan mutta vähemmän vapaamielinen elokuvissa esiintyvää väkivaltaa kohtaan.kenen mukaan? Yhdysvalloissa eurooppalaista elokuvaa näytetään muiden ulkomaisten elokuvien tavoin yleensä taide-elokuvateattereissa.

Joitain huomattavia eurooppalaisen elokuvan liikkeitä ovat saksalainen ekspressionismi, italialainen neorealismi, ranskalaisen elokuvan uusi aalto, Uusi saksalainen elokuva ja Dogma 95.

Eurooppalaiselle elokuvalle on oma palkintonsa, European Film Awards.

Huomattavia eurooppalaisia elokuvajuhlia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]