Energiapolitiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Energiapolitiikka on valtion päätös tavoitteista energian käytön ja tuotannon suhteen sekä erilaisia lainsäädännöllisiä ja verotuksellisia keinoja ja tukia joilla turvataan energian saanti ja ohjataan energian hallintaa, tuotantoa, jakelua ja kulutusta. lähde? Energiapoliittiset tavoitteet ja keinot vaihtelevat äänestäjien mielipiteen ja sitä kautta puolueiden valtasuhteiden sekä taloudellisen tilanteen ja teknologisen kehityksen mukaan eri aikakausina. Ilmastopolitiikka on nykyään olennainen osa energiapolitiikkaa.

Suomen energiapolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa energiapolitiikasta vastuussa on työ -ja elinkeinoministeriö, jonka keskeisiä tehtäviä energiapolitiikassa ovat uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden edistäminen, energiamarkkinoiden ja toimitusvarmuuden kehittäminen sekä ydinenergian sääntely. Ministeriölle kuuluu myös ilmastopolitiikan kansallisen valmistelun ja toimeenpanon yhteensovittaminen sekä päästökaupan toimeenpano.[1] Työ- ja elinkeinoministeriö laatii muutaman vuoden välein energia- ja ilmastostrategian, jonka uusin versio on laadittu vuonna 2016.[2]

Euroopan unionin energiapolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin energiapolitiikan perusperiaatteet ovat kilpailukyky, kestävyys ja toimivarmuus.[3]

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 194 artiklan mukaan EU:n energiapolitiikalla pyritään:[3]

  • varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus
  • varmistamaan energian toimitusvarmuus
  • edistämään energiatehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiutuvien energialähteiden kehittämistä
  • edistämään energiaverkkojen yhteenliittymistä
  1. Energia Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 28.04.2017.
  2. Energia- ja ilmastostrategia Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 28.04.2017.
  3. a b EU:n energiapolitiikka Työ- ja elinkeinoministeriö. Arkistoitu 28.4.2017. Viitattu 28.04.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.