Emil Tomula

Eemil Salomon Tomula (8. kesäkuuta 1889 Mouhijärvi – 1. helmikuuta 1952 Helsinki) oli suomalainen kemisti ja Helsingin yliopiston ylimääräinen professori vuodesta 1947. Sitä ennen hän toimi Valtion maanviljelyskemian laboratorion johtajana 1924–1947. Hän tutki epäorgaanista ja analyyttista kemiaa, maanviljelyskemiaa ja viljakemiaa ja julkaisi yhdessä Sulo Kilven kanssa vuonna 1939 Kvantitatiivisen analyysin oppikirjan, jonka uusi painos oli käytössä vielä 1950-luvullakin.

Tomula pääsi ylioppilaaksi 1909 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1915 ja filosofian lisensiaatiksi 1921. Hän opiskeli myös Saksassa ja teki useita opintomatkoja Saksaan ja Skandinavian maihin.

Tomula oli maanviljelys- ja kauppakemiallisen laboratorion assistenttina 1916–1922, tullihallituksen kemistinä 1921–1924 sekä toimi valtion maanviljelyskemiallisen laboratorion johtajana vuodesta 1924. Vuosina 1916–1919 hän oli Helsingin yliopiston kemiallisen laitoksen assistenttina ja dosentiksi hänet nimitettiin 1928. Lisäksi Tomula opetti kemiaa Jyväskylän kesäyliopistossa vuosina 1926–1933.

Tomula oli Suomen Kemistien Seuran puheenjohtajana vuosina 1927–1928. Hän kuului Suomen Kaasusuojelujärjestön johtokuntaan vuodesta 1930 alkaen ja oli Suomen Kemistilehden toimituskunnan jäsen vuodesta 1928 alkaen. Tomula julkaisi useita analyyttistä ja viljakemiaa sekä maanviljelyskemiallista tutkimustoimintaa koskevia tutkimuksia.

Tomula kehitti niin sanotun kotkafosfaatin yhdessä Johannes Valmarin kanssa. Tomula sai professorin arvonimen vuonna 1939.

Julkaisuja

• S. Kilpi ja E. S. Tomula. Kvantitatiivisen analyysin oppikirja, WSOY 1954 (3. p.)