Elisaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elisaari

Elisaaren satamaa

Sijainti
Merialue
Pinta-ala
6 km²
Kartta

Elisaari (ruots. Älgsjölandet) on saari Inkoossa. Osa saaresta kuuluu virkistysalueena Helsingille ja saarella on Suomen suurimpiin kuuluva tammimetsä.[1] Elisaaren tammilehdot ovatkin yhdessä viereisessä Orslandetissa sijaitsevan Rövassin lehtojen kanssa Natura 2000 -kohde.[2] Oman veneen lisäksi saarelle pääsee kapean salmen yli soutuveneellä Orslandetista, johon on lossiyhteys.[3] Saarella laiduntaa kesäisin lehmiä ja lampaita.

Elgsjön kartta vuosilta 1769–1777

Saarella on pitkä historia, sillä viereinen Barösundin salmi on kauan ollut tärkeä vesireitti. Aikoinaan Elisaari kuului läheisesti Fagervikin ruukin vaikutuspiiriin. 1700-luvulla saarella oli Ruotsin kuninkaan telakka. Saarella sijaitsee myös Mellangårdin kartano, jonka historia ulottuu 1500-luvulle. Kartanon päärakennus on rakennettu vuonna 1902.[4]

  1. Elisaari Helsingin kaupunki. Viitattu 12.10.2020.
  2. Elisaaren ja Rövassin lehdot www.ymparisto.fi. Viitattu 12.10.2020.
  3. Metsän kätköstä paljastuu hiekkapoukama, jossa Venäjän keisariparikin vietti kesiä – Uudellamaalla on luontoihmeitä, joita moni ei ole vielä löytänyt Helsingin Sanomat. 29.8.2020. Viitattu 12.10.2020.
  4. Luonto & Historia – Elisaari elisaari.fi. Viitattu 12.10.2020.