Drom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Drom ry on luovan mustalaiskulttuurin yhdistys, joka perustettiin vuonna 1976. Tällöin kirjailija ja teatteriohjaaja Veijo Baltzar perusti teatteri Baltzarin, joka joitakin vuosia myöhemmin muutti nimeään mustalaisteatteri Dromiksi. Teatterikorkeakoulussa käynnistyneestä mustalaisteatterikurssista muodostui ammattiteatteri.

Drom-teatterin historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Drom-teatteri toi mustalaiskulttuuria näkyväksi ja tunnetuksi valtaväestölle taiteen keinoin. Teatterikeskus myönsi teatteri Dromille Teatteritekopalkinnon vuonna 1981.lähde?

Drom-teatteri esiintyi eri puolilla Suomea sekä ulkomailla, mm. Saksassa. Veijo Baltzar käsikirjoitti näytelmät ja toimi teatterin opettajana sekä johtajana.

Nykyinen Drom-yhdistys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luovan mustalaiskulttuurin yhdistys Drom ry on tuottanut näyttelyjä, teatteriproduktioita sekä kulttuuris-poliittis-taiteellisia tapahtumia kuten romanien holokaustille omistetun Unohdettu kansanmurha-tapahtuman vuonna 2010.lähde?

Drom ry:n strategisen ohjausryhmän jäseninä ovat olleet entinen pääministeri Paavo Lipponen, MEP Liisa Jaakonsaari, kansanedustaja, nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto ja kansanedustaja Ilkka Kanerva, monikulttuurisuuskasvatuksen professori Fred Dervin, nuorisoasiainneuvos Olli Saarela sekä Aleksanterin teatterin johtaja Reima Jokinen.[1]

  1. Veijo Baltzar eduskuntaan 2015! | veijobaltzar.fi www.veijobaltzar.fi. Arkistoitu 24.11.2019. Viitattu 4.1.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.