David Bergström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Bergström

David Kristian Bergström (5. marraskuuta 1858 Brunneby, Ruotsi1946 Danderyd, Ruotsi[1]) oli ruotsalainen sanomalehtimies, poliitikko, pääkonsuli, syntyisin suomalaisesta vuonna 1800 Ruotsiin muuttaneesta suvusta. Hän otti Uppsalassa opiskellessaan toimeliaasti osaa ylioppilasten rientoihin ja oli muun muassa Verdandi-yhdistyksen puheenjohtajana ja sen pikkujulkaisujen toimittajana 1888−1893. Hän väitteli filosofian tohtoriksi 1892, opetti 1889−1893 taloustiedettä Tukholman työväenopistossa. Hän otti 1890-luvun alusta innokkaasti osaa äänioikeusreformin hyväksi toimeenpantuun agitatsioniin. Sanomalehtimiehenä Bergström oli Aftonbladetin (1894–1905) ja Dagenin (1897–1905) toimituksessa. Hän oli vuodesta 1894 valtiopäiväin toisessa kamarissa Tukholman edustajana ja useiden valiokuntain, muun muassa perustuslakivaliokunnan sekä hallituksen asettamain komiteain jäsenenä. Hän oli mukana perustamassa kansanpuoluetta (1895) ja siirtyi sen mukana 1900 vapaamieliseen kokoomuspuolueeseen, joka vuoden 1905 vaalien johdosta pääsi toisen kamarin suurimmaksi puolueeksi. Bergström oli tämän puolueen huomattavimpia miehiä. 1905−1906 hän oli neuvottelevana valtioneuvoksena Staaffin ministeristössä. Hänet nimitettiin 1907 Ruotsin pääkonsuliksi Helsinkiin.[2]

  1. G. Jacobson, David Kristian Bergström, Svenskt biografiskt lexikon, viitattu 4.2.2020
  2. Bergström, David Kristian, Tietosanakirja osa 1, palsta 984, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1909

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]