David Allen (kirjailija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Allen vuonna 2015

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

David Allen (s. 28. joulukuuta 1945) on yhdysvaltalainen tuottavuuskonsultti ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten "Getting Things Done" toiminnanohjausmenetelmän kehittäjänä.

Allen vietti nuoruutensa Shreveportissa, Louisianassa. Hän opiskeli New Collegessa, (nykyisin New College of Florida), Sarasotassa, Floridassa, ja valmistui pääaineenaan Yhdysvaltain historia Kalifornian Yliopistosta, Berkeleystä. Allen työskenteli mm. taikurina, tarjoilijana, karateopettajana, maisemoijana, vitamiinijakelijana, lasinpuhallussorvin käyttäjänä, matkatoimistovirkailijana, huoltoaseman päällikkönä, muuttopalveluiden myyjänä, mopomyyjänä, kokkina, henkilökohtaisen kasvun valmentaja, puutarhapalveluyrityksen päällikkönä ja matkatoimiston johtajana. Hän sanoo toimineensa 35 ammatissa ennen 35. ikävuottaan. Hän alkoi kehittää omaa näkemystään tuottavuudesta ohjelmaksi 1980-luvulla kun hän sai sopimuksen tuottavuusohjelman kehittämisestä Lockheedin johdolle ja esimiehille.

Allen on perustanut David Allen Companyn, jonka toimialana on tuottavuus- ja toiminnanohjauskoulutus ja johtotason valmennus. Allenin kehittämä Getting Things Done -menetelmä on hänen yrityksensä koulutustoimintojen ydin. Hän oli myös osakkaana Actioneer, Inc:ssä, joka kehitti tuottavuustyökaluja Palm-kämmentietokoneille.

Allen on kirjoittanut neljä kirjaa, Getting Things Done: The Art of Stress-Free Productivity, joka esittelee hänen toiminnanohjausmenetelmänsä, Ready for Anything: 52 Productivity Principles for Work and Life, kokoelma artikkeleita ja esseitä tuottavuudesta, Making It All Work: Winning at the Game of Work and Business of Life, jatko-osa ensimmäiseen kirjaan ja vuonna 2015 täysin uudelleen kirjoitettu, päivitetty versio kirjasta Getting Things Done: the Art of Stress-Free Productivity. Hän asui Ojaissa, Kaliforniassa vaimonsa, Kathrynin kanssa. Toukokuussa 2014 he muuttivat Amsterdamiin, Alankomaihin.

  • Allen, David (2001). Getting Things Done: The Art of Stress-Free Productivity. New York: Penguin Putnam. ISBN 978-0-14-200028-1.
  • Allen, David (2003). Ready for Anything: 52 Productivity Principles for Work and Life. New York: Viking Books. ISBN 978-0-14-303454-4.
  • Allen, David (2008). Making It All Work: Winning at the Game of Work and Business of Life. New York: Viking Adult. ISBN 978-0-67-001995-3.
  • Allen, David (2015). Getting Things Done: The Art of Stress-Free Productivity (päivitetty laitos). New York: Penguin Books. ISBN 978-0-14-312656-0.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:David Allen (author)