Claudio Abbado

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Claudio Abbado
Claudio Abbado vuonna 2012.
Claudio Abbado vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt26. kesäkuuta 1933
Milano
Kuollut20. tammikuuta 2014 (80 vuotta)
Bologna
Kansalaisuus Italia
Ammatti kapellimestari

Claudio Abbado (26. kesäkuuta 1933 Milano20. tammikuuta 2014 Bologna[1][2]) oli italialainen kapellimestari. Hän syntyi Milanossa ja opiskeli nuorena pianonsoittoa Milanon konservatoriossa. Hieman myöhemmin hän opiskeli orkesterinjohtoa Wienissä. Vuonna 1958 Abbado voitti Koussevitzky-kilpailun ja vuonna 1963 Mitropoulos-palkinnon. Sen jälkeen Abbado johti New Yorkin filharmonikoita ja Wienin filharmonikoita ennen paluutaan 1965 kotikaupunkiinsa Milanoon, jossa hänestä tuli La Scalan oopperatalon vakituinen kapellimestari 1968 ja musiikillinen johtaja 1971. La Scalan ohjelmiston paraneminen ja monipuolistuminen on laskettu Abbadon ansioksi.[3]

Herbert von Karajanin kuoltua 1989 Claudio Abbado valittiin Berliinin filharmonikkojen ylikapellimestariksi, josta virasta hän väistyi vuonna 2002. Abbado johti paljon muun muassa romantiikan ajan teoksia.

Abbado levytti laajasti suuria orkesteriteoksia, muun muassa Beethovenin, Brahmsin, Mahlerin, Mendelssohnin, Schubertin ja Ravelin kaikki sinfoniset teokset ja yli 20 kokonaista oopperaa. Hän sai lukuisia huomionosoituksia Ranskan kunnialegioonan rististä Grammy-palkintoon.[4]

Abbadolla todettiin vuonna 2000 vatsasyöpä. Väliaikaisesta toipumisesta huolimatta hän menehtyi 20. tammikuuta 2014 pitkän sairauden jälkeen.[1]

  1. a b Italialainen kapellimestari Claudio Abbado on kuollut Yle Uutiset.
  2. Lampila, Hannu-Ilari: Claudio Abbado 1933–2014: Demokraattinen tähtikapellimestari. Helsingin Sanomat, 21.1.2014, s. B 10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.8.2021.
  3. Claudio Abbado All Music Guide. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  4. Claudio Abbado Bio Deutsche Grammophon. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]