Charles Joseph Minard

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Charles Joseph Minard (27. maaliskuuta 1781 Dijon24. lokakuuta 1870 Bordeaux) oli ranskalainen insinööri, joka tunnetaan parhaiten tilastotiedon visualisoinnin ja informaatiomuotoilun edelläkävijänä. Minardin vuonna 1869 tekemä kaavio Napoleonin Venäjän sotaretkestä on klassinen esimerkki tiedon visualisoinnista.

Minard syntyi Dijonissa vuonna 1871. Hänen isänsä oli hovin virkamies ja keskikoulun virkailija, joka kannusti poikaansa käytännöllisiin opintoihin. Minard kiinnostui jo varhain luonnontieteistä ja matematiikasta. Viisitoistavuotiaana Minard pääsi opiskelemaan Polyteknilliseen kouluun. Sen jälkeen hän opiskeli siltojen ja teiden rakennusta ja viimeisteli myöhemmin muun muassa Pariisin Charleroin kanavan.[1]

Minard saavutti nopeasti maineen yhtenä aikansa johtavista ranskalaisista kanava- ja satamainsinööreistä. Vuonna 1810 hän oli yksi ensimmäisistä insinööreistä, jotka tyhjensivät sulkupatoihin jääneen veden tuolloin uudenaikaisen höyrykäyttöisen tekniikan avulla. Vuodesta 1830 Minard toimi École des Ponts et Chatussées -yliopistossa ensin ylitarkastajana ja myöhemmin professorina.[2]

Minard alkoi julkaista informatiivisia karttojaan vasta 1840-luvun puolivälissä, kun hän oli jo lähes 65-vuotias. Useimmat hänen varhaisista kartoistaan käsittelivät tavara- ja matkustajavirtoja rautateiden, jokien ja valtamerten kauppareittien varrella. Minardin kartat tulivat tunnetuiksi ympäri Ranskaa ennen kaikkea esitystyylinsä vuoksi, jolla hän visualisoi virtojen numeerisia ja suhteellisia näkökohtia. Hänen karttansa eivät kuitenkaan aluksi olleet tunnettuja. Lähes kaikki hänen karttansa päätyivät lopulta julkisuuteen sattumanvaraisesti.[2]

Minardin kiinnostus alkoi 1860-luvulla siirtyä taloudellisista ilmiöistä historiallisiin aiheisiin, jotka voitiin dokumentoida tilassa yhtenäisellä graafisella tyylillä. Minardin kaksi tunnetuinta tiedon visualisointia tältä ajanjaksolta käsittelevät kuuluisien armeijoiden liikkeitä, jotka sopivat hyvin hänen vakiintuneelle tekniikalleen.[2]

Kartta Hannibalin sotaretkestä alppien yli Italian niemimaalle.

Ensimmäisessä Minard esitti karthagolaisen sotapäällikön Hannibalin armeijan kohtalon Italian nimimaalla toisen Puunilaissodan aikana. Minard esitti Hannibalin armeijan etenemisen samanaikaisesti kahdella eri tavalla. Ensinnäkin hän näytti Hannibalin ja hänen miestensä kulkeman reitin viivana, kun he raivasivat tiensä Alppien yli kohti perimmäistä päämääräänsä, arkkivihollistaan Roomaa. Toiseksi hän käytti ohenevaa viivaa osoittamaan Hannibalin sotaretkellä alati hupenevaa joukkojen määrää. Viiva kapenee selvästi, kun se kulkee Alppien yli ja anteeksiantamattomien vuoristosolien läpi. Kun joukot saavuttavat Torinon, Hannibalin ylistetyn armeijan jälki näyttää pikemminkin hennolta ja haavoittuvalta langalta kuin paksulta linjalta. Minardin kartta teki näin tuskallisen selväksi, ettei Hannibal kyennyt saavuttamaan Roomaa jäljellä olevilla vähäisillä joukoillaan.[2]

Toinen kartoista on Minardin kuuluisin kartta, ja se käsitteli hänelle itselleen läheisempää tapahtumaa, Napoleonin armeijan tuhoisaa tappiota Venäjän aroilla talvella 1812-1813, jolloin Minard itse oli 32-vuotias. Tässä hän käytti samankaltaista suhteellista viivaa seuratakseen Napoleonin Grande Arméen vaellusta halki Venäjän kohti Moskovaa. Vaikka Napoleonin armeijan vahvuus väheni jonkin verran sen saapuessa Moskovaan, se oli yhä valtava. Napoleonin ja hänen joukkojensa epäonneksi keisari Aleksanteri I ja Moskovan asukkaat olivat paenneet ja polttaneet kaupungin, joten Napoleonille ei jäänyt juuri mitään valloitettavaa. Tähän asti Minardin kartalla on monia samoja ominaisuuksia kuin Hannibalin kartalla. Mutta kampanjan traaginen lisäluku antoi Minardille mahdollisuuden lisätä vielä enemmän syvyyttä jo ennestään hienoon karttaan.[2]

Kartta Napoleonin Venäjän sotaretkestä.

Turhautuneella Napoleonilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin hallitsemaansa osaan Eurooppaa saadakseen ruokaa, suojaa ja tarvikkeita. Minard seuraa sitten kartassaan Grande Arméen jäänteiden paluuta kohti Neiman-jokea. Samalla etenevän ja perääntyvän armeijan rinnakkaiset jäljet asetetaan vierekkäin, mikä tekee armeijan jatkuvan rappeutumisen entistä selvemmäksi. Kun armeija eteni hitaasti karun ja poltetun maan halki, alkoi yksi viime aikojen pahimmista talvista. Minard seuraa lämpötilan laskua tätä vaellusta vasten vaaka-akselilla sivun alareunassa, mikä kuvastaa vielä syvällisemmin sitä, miten pahassa ahdingossa perääntyvä armeija oli.[2]


  1. Edward Tufte: The Life of Charles Joseph Minard (1781-1870) New ET Writings, Artworks & News. Viitattu 20.1.2024. (englanniksi)
  2. a b c d e f John Corbett: Charles Joseph Minard: Mapping Napoleon's March, 1861 Regents of University of California. Viitattu 20.1.2024.