Carlo Cudicini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carlo Cudicini

Carlo Cudicini (s. 6. syyskuuta 1973 Milano, Italia) on italialainen jalkapallomaalivahti. Cudicini on 183 senttimetriä pitkä.

Cudicini aloitti ammattilaisuransa kaudella 1991–1992 AC Milanin joukkueessa. Hän ei kuitenkaan koskaan saanut peliaikaa milanolaisjätin riveissä, ja kävi muun muassa lainalla Comossa. Kaudeksi 1995–1996 Cudicini siirtyi AC Pratoon, josta seuraavaksi kaudeksi takaisin huippuseuraan, tällä kertaa roomalaiseen SS Lazioon. Laziossa hänelle ei kuitenkaan tarjottu vastuuta, ja vuosina 1997–1999 Cudicini pelasi Castel di Sangrossa.

Vuonna 1999 hän siirtyi Englantiin valioliigaseura Chelseaan. Cudicini pelasi kymmenkautisen Chelsea-uransa aikana vuoteen 2004 asti joukkueen ykkösmaalivahtina, kunnes tšekkiläisen Petr Čechin saavuttua seuraan Cudicini sai tyytyä kakkosmaalivahdin rooliin.

26. tammikuuta 2009 toinen lontoolainen seura Tottenham Hotspur hankki Cudicinin ilmaiseksi Chelseasta. Chelsea salli pitkäaikaisen pelaajansa siirtyä ilmaiseksi, sillä hänen Chelsea-sopimuksensa olisi loppunut kesällä 2009.[1][2]

Italian nuorten maajoukkueissakin pelannut Cudicini on kolmannen polven jalkapalloilija. Hänen isänsä Fabio Cudicini pelasi maalivahtina muun muassa AC Milanissa ja AS Romassa ja hänen isoisänsä Guglielmo Cudicini pelasi puolustajana Serie A:ssa Triestinan joukkueessa.

  1. http://www.skysports.com/story/0,19528,11675_4851338,00.html Skysports. Viitattu 26.1.2009. (englanniksi)
  2. http://www.tottenhamhotspur.com/news/articles/cudicinisigns260109.html Tottenham Hotspur. Viitattu 26.1.2009. (englanniksi)