Beckholmen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Tukholman saarta. Beckholmen on myös Turun kaupunginosan Pikisaaren ruotsinkielinen nimi.
Beckholmen ilmasta vuonna 2012. Saaren poikki kulkeva allas kuuluu 1920-luvulla rakennettuun GV-telakkaan.
Näkymä Djurgårdenilta Beckholmenille. Vasemmalla vanha tervamestarin talo, oikealla telakkamestarin talo.

Beckholmen on pienehkö saari Ruotsin pääkaupungin Tukholman keskustassa, Djurgårdenin saaren eteläpuolella. Beckholmsbron-silta yhdistää Beckholmenin Djurgårdeniin. Saari on näytellyt historiansa aikana suurta roolia Tukholman merenkulkuteollisuudessa. 1900-luvulla se oli vuosikymmeniä Ruotsin merivoimien hallinnassa. Nykyisin Beckholmen on suojeltua aluetta, osa kansallista kaupunkipuistoa ja luokiteltu historialliseksi monumentiksi.

Saaren nimi (”Pikisaari”) tulee vuonna 1633 perustetusta pienkeittämöstä, jossa keitettiin piestä laivanvalmistuksessa tarvittavaa tervaa. Sitä ennen saari tunnettiin nimellä Biskopsholmen (”Piispansaari”). Kuningatar Kristiina lahjoitti 1600-luvun puolivälissä saaren kruunulta Tukholman kaupungille. Myöhemmin saarella harjoitettiin pitkään tervan varastointia ja käsittelyä. Saaren rakennuksista vanhin on vuonna 1690 valmistunut vanha tervamestarin virkatupa, jonka alkuperäinen versio tosin tuhoutui tulipalossa 1723.[1] Se rakennettiin uudelleen 1725.[2]

Ruotsin tervakauppa kuihtui Suomen menettämisen jälkeen 1800-luvun alkupuolella, joten vuonna 1848 Ruotsin tukkukauppiaiden seura hankki Beckholmenin haltuunsa ja rakennutti sinne 1850 kaksi laivatelakkaa sekä laivaveistämön. Saaren keskelle rakennettiin 1871 Axel Kumlienin suunnittelema telakkamestarin asuinhuvila. Tukholman kaupunki osti koko saaren vuonna 1918 ja myi sen Ruotsin merivoimille. Merivoimat rakennutti 1920-luvun puolivälissä aiempien telakoiden rinnalle kuningas Kustaa V:n mukaan nimetyn niin sanotun GV-telakan.[1][2] GV-telakan telakka-allas on pidentämisen jälkeen 197 metriä pitkä. Sitä vuokrattiin myöhemmin aina 1980-luvun puoliväliin asti Finnboda Varv -laivanrakennusyhtiölle. Telakkatoiminta jatkuu saarella edelleen. Koko saari on ollut vuodesta 1995 osa Tukholman kansallista kaupunkipuistoa.[1]

Beckholmenin nähtävyyksiin kuuluvat myös kirahvien näköisiksi maalatut satamanosturit, jotka siirrettiin saarelle 1988 Hammarbyn satamasta.[1]

  1. a b c d Varvsön Beckholmen (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi) Stockholms Sjögård. Viitattu 3.10.2014.
  2. a b Fredric Bedoire: Stockholms byggnader: Arkitektur och stadsbild, s. 218. Norstedts, Tukholma 2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]