Bad Vugum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bad Vugum on Kari Heikosen, Antti Penttilän ja Jyrki Raatikaisen Oulussa vuonna 1987 perustama levy-yhtiö.[1]

Aluksi tarkoitus oli julkaista vain Raatikaisen oman Radiopuhelimet-yhtyeen levyjä. Myöhemmin yhtiö on julkaissut muun muassa yhtyeiden Aavikko, Circle, Faff-Bey, Keuhkot, The Leo Bugariloves, Sweetheart, CMX, Jimi Tenor, Jolly Jumpers, Mieskuoro Huutajat ja Deep Turtle levyjä.

Kari Heikonen osti vuonna 2002 koko yhtiön itselleen ja yhdisti sen toiminnan vuotta aiemmin perustamaansa BV² Produktionsiin. Nykyään kaikki uustuotanto ilmestyy nimellisesti BV² Produktions -merkin alla, ja vanhalla Bad Vugum -logolla ilmestyy lähinnä uusintajulkaisuja. Kaikki toiminta tapahtuu kuitenkin Bad Vugum Oy:n sisällä. BV² on julkaissut levyjä muun muassa yhtyeiltä Cleaning Women, Kaucas, Kometa ja Hotguitars.

Yhteensä julkaisujen määrä on pitkälle toista sataa.

BV²:n myötä Bad Vugum laajensi julkaisutoimintaansa myös sarjakuvien puolelle lisensoimalla Daniel Clowesin Ghost World -albumin suomeksi vuonna 2003.

  1. Palokangas, Teemu: Bad Vugum tuottaa vain hyvää musiikkia Muusikko. 12/1998. Arkistoitu 28.2.2001. Viitattu 18.12.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.