Arian Band

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arian Band (pers. ‏گروه موسیقی آریان‎) on iranilainen popmusiikkia esittävä yhtye. Sen historia alkoi, kun perustajat Ali Pahlavan ja Payam Salehi tapasivat toisensa vuonna 1998 asepalvelusta suorittaessaan. Debyyttialbumi Sun Flower julkaistiin vuonna 2000. Yhtye nousi nopeasti listojen kärkeen, ja se aloitti kansainvälisen uransa esiintymisillä Manamassa ja Dubaissa. Esiintymisiä seurasi myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Saksassa. Yhtye esiintyi hyväntekeväisyyskonsertissa Berliinissä Bamin maanjäristyksen jälkeisenä päivänä.[1]

Vuonna 2005 Arian Band esiintyi Kanadassa ja Ruotsissa, ja vuonna 2006 yhtye sai maininnan International Who's Who in Music -kirjaan. Sen vuonna 2008 julkaistulla Without You, With You -albumilla esiintyi myös irlantilainen Chris de Burgh. Arian Band on ollut ehdolla BBC:n maailmanmusiikkipalkinnon saajaksi albumilla Till Eternity.[1]

Arian Band on ensimmäinen virallisen hyväksynnän saanut iranilainen popyhtye, jonka jäseniin kuuluu sekä miehiä että naisia.[2] Myös elokuvista tunnetuksi tullut Mohammad Reza Golzar on ollut yhtyeen jäsenenä.[1]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.