Aatami Kuortti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aatami Kuortti (15. joulukuuta 1903 Korkankylä, Kupanitsa, Inkerinmaa15. huhtikuuta 1997 Helsinki) oli inkerinsuomalainen pappi joka pakeni 1930 Suomeen.

Kuortti teki koulun lopetettuaan aluksi puutarha- ja tehdastöitä. Hän toimi sitten Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa ensin saarnaajana 1921–1927 ja pappistutkinnon suorittamisen jälkeen pappina Lempaalan seurakunnassa 1927–1930. Kuortti hoiti papin tehtäviä myös Vuolen ja Miikkulaisten seurakunnissa.

Koska Lempaala sijaitsi rajavyöhykkeellä Kuortti joutui hakemaan luvat liikkumiseen paikallisesta GPU:n toimistosta. GPU ehdotti että Kuortti ryhtyisi vakoilemaan seurakuntalaisiaan mutta hän kieltäytyi tästä ehdottomasti. Joulukuussa 1929 Kuortti sai kuulla olevansa vastavallankumouksellinen ja helmikuussa 1930 hänet tuomittiin ensin kuolemaan mutta tuomio muutettiin sitten 10 vuoden pakkotyöleirivankeudeksi.

Kuortti joutui USLONin leirille Magrino-järven luo Karjalassa lähelle Vienanmerta jossa oli jo ennestään vankina useita inkerinsuomalaisia. Leirin olosuhteet olivat kehnot; työ oli raskasta, vartijoina toimi entisiä rikollisia ja majoitusolot sekä ruoka olivat surkeita. Kuortti alkoi suunnitelma pakomatkaa 300 kilometrin päähän Suomeen. Hän onnistuikin pakenemaan kesällä 1930 leiriltä ja matkasi 12 päivän ajan jalan halki Vienan Karjalan ja pääsi lopulta Suomen rajan yli.

Kuortti toimi Suomessa opettajana ja pappina. Hän julkaisi myös useita kirjoja. Kuortti pääsi näkemään Inkerin kirkon uuden nousun 1990-luvun alussa. Kun Inkerin kirkon ensimmäisen oman työntekijäkurssin päätteeksi suomalainen Leino Hassinen vihki Inkerin seurakuntien palvelukseen diakoneja maaliskuussa 1990, pääsi Kuortti saarnaamaan vihkimisjumalanpalveluksessa.

Kuortti on haudattu Honkanummen hautausmaalle.

  • Pappina, pakkotyössä, pakolaisena : inkeriläisen papin kokemuksia Neuvosto-Venäjällä. WSOY 1934, 2. painos 1935
  • Tapahtui Inkerissä. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, Helsinki 1962, 2. painos 1966
  • Inkerin kirkon vaikeita vuosia. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, Pieksämäki 1963
  • Kirkossa, keskitysleirissä, korvessa. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, Helsinki 1964, 3. painos 1967, 4. painos 1989
  • Juhana, inkerinsuomalainen. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, Helsinki 1966
  • Aloitettava alusta. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, Joensuu 1972
  • Veljeni sotavangit : : rauhan toimissa sota-aikana. SLEY-kirjat, Helsinki 1989, 2. painos 1990
  • Inkerin kirkon yö ja aamu, kirjoittajat Aatami Kuortti, Reijo Arkkila. SLEY-kirjat, Helsinki 1990