Aarne Laaksovirta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aarne Ferdinand Styrbjörn Laaksovirta (synt. Dahlström; 23. marraskuuta 1881 Luhanka30. huhtikuuta 1958 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja Oriveden opiston ensimmäinen johtaja.

Laaksovirta kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1903 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1909. Hän toimi vuodesta 1909 Oriveden kansanopiston (vuodesta 1928 kansankorkeakoulun) johtajana. Hän oli vuodesta 1917 myös Oriveden kotitalouskoulun johtaja ja vuodesta 1920 Jyväskylän yliopiston yhdistyksen pääasiamies. Laaksovirta oli vuonna 1918 Oriveden suojeluskunnan esikuntapäällikkönä. Hänet valittiin Oriveden kunnanvaltuustoon vuonna 1919. Hän oli edustajana vuoden 1913 kirkolliskokouksessa, kuului Hämeen sähkön hallintoneuvostoon ja johtokuntaan, ja oli vuosina 1922–1929 Pienviljelijäin keskusliiton valtuuskunnan puheenjohtaja. Laaksovirta kannatti 1930-luvulla Pienviljelijäin puoluetta. Hän viljeli Mäkiahon tilaa Orivedellä.

Laaksovirran sisaruksia olivat työväenliikkeessä vaikuttanut juristi Einari Laaksovirta ja Otto Wille Kuusisen ensimmäinen vaimo Saima Kuusinen. Aarne Laaksovirran puoliso oli opettaja Sylvi Laaksovirta, o.s. Hannikainen.

  • Rieskajupakka : kolminäytöksinen juorutora. Katajan näytelmäkirjallisuutta n:o 2. Kataja, Helsinki 1907
  • Kansanopistosta : esitelmä kansalle. Tekijä, Orivesi 1911
  • Pari kirjoitelmaa Skandinaavisesta kansanopistosta. Eripainos Oriveden kansanopiston vuosikirjasta. Tampere 1926
  • Oriveden kansankorkeakoulu. Oriveden kansankorkeakoulu, Tampere 1928
  • Oriveden opisto : 1909-1929. Oriveden opisto, Tampere 1929
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.