Haisuhilleri

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Zorilla)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haisuhilleri
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Näätäeläimet Mustelidae
Alaheimo: Mustelinae
Suku: Haisuhillerit Ictonyx
Laji: striatus
Kaksiosainen nimi

Ictonyx striatus
(Perry, 1810)

Haisuhillerin levinneisyys
Haisuhillerin levinneisyys
Katso myös

  Haisuhilleri Wikispeciesissä
  Haisuhilleri Commonsissa

Haisuhilleri eli tsorilla (Ictonyx striatus) on haisunäätiä muistuttava, Saharan eteläpuolisen Afrikan puolikuivilla savanneilla elävä näätäeläin.[2] Haisuhillerin hännän alapuolella sijaitsee hajurauhanen, josta se saattaa ruiskuttaa voimakastuoksuista ainetta ollessaan uhattuna. Tunnetaan tapauksia, joissa yksinäinen haisuhilleri on ahdistanut hajullaan suuren joukon leijonia vastakaadetun seepran ruholta pois. Yöeläiminä ne metsästävät öisin ja jäävät päiviksi pesään tai kallionhalkeamiin. Haisuhillerit ovat hyviä uimaan ja kiipeilevät mielellään puissa. Vankeudessa ne voivat saavuttaa viiden vuoden iän. Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että lajin suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin zorilla.[3]

Haisuhillereillä on pitkä, paksu mustavalkoraidallinen turkki. Näiden nisäkkäiden ruumiit ovat noin 33–38 cm pitkiä, hännät noin 20–30 cm. Haisuhillerit painavat noin kilon. Haisuhillerillä on pitkä kuono, lyhyet jalat ja vahvat kynnet. Kasvot ovat väritykseltään mustat ja niissä on kolme valkeaa täplää.[4]

Haisuhillerit ovat lihansyöjiä ja ruokalistalla on hyönteisiä, sammakoita, matelijoita, jyrsijöitä, lintuja, munia ja joskus jopa isompia eläimiä. Haisuhillerit metsästävät pikkueläimiä itse, mutta isomman saaliin saaminen muilta petoeläimiltä on helppoa, koska ne eivät voi sietää haisuhillerin tuottamaa hajua.

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naaraat synnyttävät pesäkoloissa 2 tai 3 poikasta viiden viikon tiineyden jälkeen.

  1. Stuart, C., Stuart, T. & Hoffmann, M.: Ictonyx striatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  2. Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 106. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 1, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
  3. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (Vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden uusiksi nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 14.11.2010.[vanhentunut linkki]
  4. Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma 2 (H), s. 21. Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-5128-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]