Zola Pieterse

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Zola Budd)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zola Pieterse

Zola Pieterse (o.s. Budd, s. 26. toukokuuta 1966 Bloemfontein, Etelä-Afrikka) on entinen eteläafrikkalainen kestävyysjuoksija, joka paransi kolmen vuoden aikana kahdesti naisten 5 000 metrin maailmanennätystä. Hän on kaksinkertainen maastojuoksun maailmanmestari ja oli naisten kestävyysjuoksun pioneeri. Hän harjoitteli ja kilpaili paljain jaloin. Menestyksekkäästä urastaan huolimatta hänet muistetaan paremmin lyhyen Britannian vierailun aiheuttamasta poliittisesta kohustaan.

Naisten 5 000 m maailmanennätys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Budd nousi kansainväliseen kuuluisuuteen 17-vuotiaana vuonna 1984 parannettuaan naisten 5 000 metrin maailmanennätystä sensaatiomaisella ajalla 15.01,83. Suoritus tapahtui Etelä-Afrikassa, jossa apartheid oli vielä voimassa, joten ennätystä ei hyväksytty.

Hän paransi ennätystä toistamiseen vuonna 1985 juosten Britanniassa ajan 14.48,07 ja otti ennätyksen virallisesti haltuunsa.

Saapuminen Britanniaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daily Mail houkutteli Buddin isän ehdottamaan Zolalle Britannian kansalaisuuden hakemista. Hänen isoisänsä oli britti ja hän pystyi tällä perusteella anomaan kansalaisuutta. Lehden avustuksella kansalaisuushakemus hyväksyttiin nopeutetusti asian herättämästä vastustuksesta huolimatta ja hän muutti Guildfordiin. Hänen lähtönsä Etelä-Afrikasta herätti niin ikään poliittisen myrskyn.

Vuoden 1984 olympialaisten 3 000 metriä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Budd valittiin Britannian edustajaksi 3 000 metrille vuoden 1984 kesäolympialaisiin. Kilpailun tahti hidastui puolivälin kohdalla ja Budd siirtyi johtoon ja näytti selkeästi hallitsevan kilpailua 1 700 metrin kohdalla. Puolen askeleen päässä Buddin takana sisäpuolella Mary Decker törmäsi Buddiin, joka horjahti ja menetti rytminsä hetkeksi. Decker jatkoi juoksuaan aivan Buddin takana ja osui oikean jalan kengällään tämän pohkeeseen, minkä seurauksena Decker kaatui ja loukkasi lantionsa eikä pystynyt jatkamaan juoksua. Yleisö buuasi Buddille, mutta kilpailun tuomaristo katsoi, ettei hän ollut syyllinen törmäykseen. Budd pysyi kilpailun johdossa jonkin aikaa, mutta sijoittui lopulta seitsemänneksi. Kilpailusta tuli välittömästi yksi olympiahistorian kiistellyimmistä tapahtumista. Budd yritti pyytää anteeksi Deckeriltä heti kisan jälkeen. Decker ei kuitenkaan ollut yhtä urheilullinen, vaan vastasi sanomalla: "älä vaivaudu!"

Yleensä on takana tulevan urheilijan velvollisuus välttää kontaktia edellä juoksevaan. Kilpailun jälkeen keskusteltiinkin kiivaasti siitä oliko Budd riittävän selkeästi kilpailun johdossa vai ei.

Kansainvälinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Budd kilpaili Britannian edustajana vuosina 1985 ja 1986. Helmikuussa 1985 hän voitti maastojuoksun maailmanmestaruuden, mutta hänen kautensa radalla ei alkanut yhtä menestyksekkäästi. Hän koki useita tappioita, mutta kauden mittaan hänen suorituksensa parantuivat ja hän teki Britannian ja Kansainyhteisön ennätyksen 1 500 metrillä ajalla 3.59,96, maililla (4.17,57) 3 000 m (8.28,83) ja 5 000 m (14.48,07). 5 000 metrin aika oli myös maailmanennätys. Heinäkuussa 1985 hän kohtasi Mary Decker-Slaneyn Crystal Palacessa, mutta hävisi tälle 13 sekuntia sijoittui kilpailussa neljänneksi.

Vuosi 1986 alkoi hyvin Buddille. Hän voitti toistamiseen maastojuoksun maailmanmestaruuden ja teki sisäratojen maailmanennätyksen 3 000 metrillä ajalla 8.39,79. Hyvästä alusta huolimatta kausi ei ollut kovin menestyksekäs. Hän ei voittanut mitalia Stuttgartin Euroopan-mestaruuskilpailuissa vaan sijoittui 1 500 metrillä yhdeksänneksi ja 3 000 metrin juoksussa neljänneksi. Myöhemmin kävi ilmi, että Budd kärsi kivuliaasta jalkavammasta suurimman osan kautta.

Kaudella 1987 Budd ei kilpaillut ollenkaan. Vuonna 1988 hän alkoi jälleen kilpailla maastojuoksussa. Useat Afrikan maat väittivät hänet kilpailleen Etelä-Afrikassa ja vaativat kilpailukieltoa. Budd sanoi vain olleensa katsomassa kilpailua, eikä osallistuneensa siihen. Kansainvälinen amatööriurheiluliitto kuitenkin langetti kilpailukiellon, minkä jälkeen Budd palasi Etelä-Afrikkaan ja lopetti kilpailemisen.

Budd avioitui Mike Pietersen kanssa vuonna 1989 ja hänen nimekseen tuli Zola Pieterse. Hän aloitti kilpailemisen jälleen ja oli maailman toiseksi nopein nainen 3 000 metrillä. Kun Etelä-Afrikka jälleen hyväksyttiin urheiluperheeseen, hän edusti synnyinmaataan 3 000 metrillä vuoden 1992 kesäolympialaisissa Barcelonassa, mutta ei kuitenkaan selviytynyt finaaliin. Vuonna 1993 hän sijoittui maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailuissa neljänneksi, mutta ei kyennyt palaamaan tasolleen ratajuoksijana.

Budd pitää hallussaan useita Britannian ja Etelä-Afrikan ennätyksiä, sekä juniori- että aikuisten tasolla. Hänellä on hallussaan kaksi juniorien maailmanennätystä maililla ja 3 000 metrillä.

Hän asuu tällä hetkellä vanhempiensa tilalla Bloemfonteinissa äitinsä ja kolmen lapsensa kanssa.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Zola Budd