Mir (sukellusalus)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Waltteri Seretin)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mir-sukellusalus
Pituus 7,8 m
Leveys 3,6 m
Korkeus 3,0 m
Paino 18,6 t
Voimanlähde Öljytäytteiset nikkelikadmium-akut 100 kWh
Propulsio Hydraulisesti toimivat potkurit: 9 kW ja 2x2,5 kW
Hydrauliikkajärjestelmä 12 kW, 5 kW, 0,3 kW (hätäjärjestelmä)
Huippunopeus 5 solmua
Maksimisyvyys 6 000 m (testattu 6 170 m ja 6 120 m)
Maksimitoiminta-aika 246 henkilötuntia
Painolastitankit Ilmataskut/ilmanpuhallus 1 500 kpf, syvyydensäätö (vesi) 999 kpf, korkeapainepumput 10 l/min ja 3/l min 6 000 metrissä
Trimmitankit Vedellä täytettävät, edessä ja takana, +/-25°
Hyötykuorma 290 kg
Hätänousujärjestelmä 350 kg nikkelipainolasti ja irrotettavaa laitteistoa
Ikkunat Halkaisija 200 mm, ja 2 x 120 mm
Navigointi UQC-poijut, gyrokompassi, sonar, nopeusmittari
Kommunikaatio UQC-puhelin, VHF-puhelin
Havaintojärjestelmä Kamera, tv-kamera, sonar, HID-valot 2 x 1 200 W
Tutkimusjärjestelmä 12-kanavainen sensori, 2x hydraulisesti toimivat ohjattavat ulkoiset työkalut, näytteenottoinstrumentteja

Mir 1 ja Mir 2 ovat venäläisiä syvänmeren sukellusaluksia. Suomessa vuonna 1987 rakennetut alukset on suunniteltu Rauma-Repola Oceanicsin ja Neuvostoliiton tiedeakatemian meritieteen instituutin yhteistyönä.[1] Alukset rakennettiin Tampereella Rauma-Repolan Lokomon tehtaalla.

Mirit olivat 1980-luvun lopussa ainutlaatuisia ja edustivat oman aikansa vedenlaista huipputekniikkaa. Niiden erikoisuutena on se, että niiden painekammiot rakennettiin erikoiskarkaistusta erikoisnikkeliteräksestä eikä vaikeasti käsiteltävästä titaanista, jota tuolloin pidettiin ainoana varteenotettavana vaihtoehtona syvänmeren sukellusalusten painekammioihin. Painekammion sisähalkaisija on 2,1 metriä ja siellä on tilaa pilotin lisäksi kahdelle henkilölle.

Alukset voivat laskeutua 6 000 metrin (19 680 jalkaa) syvyyteen, joten niillä voidaan saavuttaa 98 % maailman meristä. Koekäytön yhteydessä Mir-1 sukelsi 6 170 metrin ja Mir-2 puolestaan 6 120 metrin syvyyteen joulukuussa 1987.[1] Mir-alusten lisäksi vain hyvin harvat muut sukellusalustyypit pystyvät vieläkään tekemään miehitettyjä sukelluksia yli 3 000 metrin syvyyteen; alusten valmistumishetkellä tämä oli mullistavaa.

Vuosina 1994 ja 2004 täyshuollettuja sukellusaluksia ja Suomessa vuosina 1979–1981 rakennettua tutkimusalus Akademik Mstislav Keldyšiä operoi Oseanografian instituutti. Laivan kotisatama on Kaliningrad. Mirit työskentelevät turvallisuussyistä pareittain samalta tukialukselta.

Kolmas ns. varapallo on Tevo Lokomolla Tampereen valimolla. Rosenlew-museon kokoelmiin kuuluu Mirin pienoismalli.

Kauppasota Yhdysvaltain kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelussa epäiltiin, että aluksia voitaisiin käyttää yhdysvaltalaisten vedenalaisia tiedonhallintajärjestelmää vastaan. [2]

Muistelmateoksessaan presidentti Mauno Koivisto kertoo Yhdysvaltain suurlähettilään ilmoittaneen uhkauksenomaisesti, että suomalaisyritykset eivät saisi hyväksyntää noin kymmenelle lisenssianomukselleen, jos Neuvostoliitto saisi sukellusalukset. Lisäksi silloinen Yhdysvaltain varapresidentti George H. W. Bush kirjoitti Koivistolle kirjeen, jossa hän epäili Rauma-Repolan urakan aiheuttavan vakavan uhan maailmanlaajuiselle turvallisuudelle.[2]

Rauma-Repola Oceanics joutui Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun ja Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin painostuksesta lopettamaan sukellusveneiden tuotannon ja meriteknologian kehittämisen.[3]

Tunnettuja sukellustehtäviä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • James Cameron kuvasi Mirillä RMS Titanicin ja Bismarckin hylyt
  • K-278 Komsomolets
  • ensimmäiset tutkimukset uponneeseen sukellusvene Kurskiin
  • I-52-sukellusveneen etsinnät vuonna 1994–1995, jolloin hylky löytyi ja kuvattiin, mutta lastin nostoyritykset eivät tuottaneet tulosta[4]
  • 2. elokuuta 2007 venäläisryhmä laskeutui Mirillä ensimmäisenä meren pohjaan pohjoisnavalla ja pystytti Venäjän lipun merenpohjaan.[5] Venäjän televisiossa näytettiin Titanic-elokuvasta peräisin olevaa kuvamateriaalia, jonka avulla esiteltiin Mirien toimintaa. Uutistoimisto Reuters käytti kyseistä kuvamateriaalia, mutta ei kertonut sen olevan peräisin Titanic-elokuvasta, vaan virheellisesti väitti kuvamateriaalin olevan pohjoisnapaoperaatiosta. Kemiläinen koulupoika Waltteri Seretin huomasi valheellisen uutisen. Reuters myönsi, että se otti kuvat Venäjän valtion televisiokanavalta ja nimesi ne väärin arktiselta alueelta peräisin oleviksi tiedostoiksi. Lähetys Venäjällä tapahtui ensimmäisen kerran venäläisten ollessa vielä muutaman tunnin päässä pohjoisnavalta.[6] Reuters pyysi myöhemmin anteeksi virhettään ja julkaisi korjatun uutisen. Seretin ja Ilta-Sanomien toimittajat Saku-Pekka Sundelin, Jari Alenius ja Arja Paananen saivat paljastuksestaan Bonnierin vuoden 2007 Suuren journalistipalkinnon 2007.[7]
  • Vuosina 2008-2010 Mirit laskeutuivat Baikaljärven pohjaan yli 1 600 metrin syvyydessä ja tekivät yhteensä 176 sukellusta. Pääministeri Vladimir Putin oli mukana yhdellä sukelluksista.[8]
  1. a b Anatoly M. Sagalevich: MIR-1 and MIR-2 Submersibles Mark 25 Years of History (Arkistoitu – Internet Archive) 2012, Sea Technology, sea-technology.com, viitattu 20.10.2014, (englanniksi)
  2. a b Korkki, Jari: Punaisen lokakuun metsästys – Näin Suomen ja Yhdysvaltain kauppasota ratkaistiin tasan 30 vuotta sitten Yle. Viitattu 25.7.2017.
  3. Kervinen, Juha-Pekka: CIA tuhosi Rauma-Repolan parhaan bisneksen Tekniikka&Talous. Viitattu 25.7.2017.
  4. National Geographic Magazine 10/1999 "Last dive"
  5. Venäläiset sukellusveneet palaamassa pohjoisnavan alta HS. Viitattu 02.08.2007.
  6. Reuters gets that sinking feeling The Guardian. Viitattu 25.06.2023. (englanniksi)
  7. Yle Elävä Arkisto
  8. "Mir" Submersibles to go into Ocean Russian Geographical Society. 29.9.2010
  9. Lempinen-Vesa, Riitta-Leena: Haluatko kuulla, millaista on 6000 metrin syvyydessä? Sanomalehti Itä-Savo. Viitattu 25.1.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]