Kognitiivinen dissonanssi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vitutus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aisopoksen sadussa kettu pettyy, kun ei ylety viinirypäleisiin. Harmiaan lievittääkseen se järkeilee, että ”happamia ne kuitenkin olisivat olleet”.[1]

Kognitiivinen dissonanssi on kokemus psykologisesta ristiriidasta, joka syntyy, kun ihmisellä on toisiinsa yhteensopimattomia uskomuksia ja käsityksiä.[2]

Ilmiön kuvasi vuonna 1957 psykologi Leon Festinger teoksessaan A Theory of Cognitive Dissonance. Kognitiivinen dissonanssi koetaan epämiellyttäväksi, ja sen takia ihmiset pyrkivät siitä eroon muokkaamalla käsityksiään ja uskomuksiaan paremmin yhteensopiviksi. Festinger esittää esimerkin tupakoitsijasta, joka tiedostaa tupakanpolton terveysriskit. Henkilö voi tällöin vähentää dissonanssin kokemusta useilla eri tavoilla tai poistaa sen kokonaan. Hän voi lopettaa tupakoinnin, vähätellä riskejä, korostaa tupakoinnin arvoa itselleen tai rinnastaa sen muihin elämän riskeihin.[3]

Festingerin mukaan yksilö pyrkii ylläpitämään eri kognitioidensa (kuten ajatusten, käytöksen, asenteiden, arvojen ja uskomusten) välistä johdonmukaisuutta muuttamalla yhtä kognitiota silloin kun kognitioiden välinen epäjohdonmukaisuus on aiheuttanut epämiellyttävän tunteen.[4] Festingerin mukaan yksilö on motivoitunut vähentämään dissonanssia ja aktiivisesti välttelee sellaisia tietoja ja tilanteita, joiden uskoo lisäävän dissonanssia.[5]

Dissonanssin on selitetty johtuvan epäjohdonmukaisista kognitioista, uhatusta minäkäsityksestä, minäkuvan suojelun tarpeesta tai yhteisön normien rikkomisesta. Eri teorioiden olemassaolo on aiheuttanut erimielisyyttä dissonanssin syystä, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan jokainen esitetty syy voi tietyssä tilanteessa aiheuttaa dissonanssia.[4]

Kognitiivisen dissonanssin teorian lähtökohtana on Fritz Heiderin vuonna 1946 esittelemä tasapainoteoria, jonka mukaan ihminen pyrkii säätämään kaikki suhteensa ympäristöön tasapainoisen johdonmukaisiksi ja rationaalisiksi. Leon Festinger laajensi sitä koskemaan myös ihmisen oman sisäisen maailman havainnointia. Festingerin mielestä ihminen pyrkii tasapainoon, koska epäjohdonmukaiset kognitiot koetaan jännitteisinä ja epämiellyttävinä ja koska kognitioiden muuttaminen helpottaa tätä jännitystä ja palauttaa tasapainon.[4]

Elliot Aronson esitteli vuonna 1969 minäkäsityksen teorian, jonka mukaan ihmistä motivoi epäjohdonmukaisten kognitioiden aiheuttama uhka minäkäsitykselle. Ristiriitaiset kognitiot aiheuttavat epämiellyttävän tunteen, joka uhkaa henkilön minäkäsitystä. Tämän korjatakseen henkilö muokkaa kognitioitaan.[4]

Steelen ja Liun (1983) mukaan dissonanssin aiheuttamat muutokset käsityksissä ja uskomuksissa eivät ole seurausta kongitiivisen johdonmukaisuuden tarpeesta vaan myönteisen minäkuvan tarpeesta. Ihminen lievittääkin dissonanssin aiheuttamaa epämukavuutta vahvistamalla arvostamaansa puolta itsessä, vaikka tämä puoli ei liittyisikään kyseisiin kognitioihin. Henkilön minäkuvaa voi esimerkiksi heikentää valkoisen valheen esittäminen, jolloin henkilö paikkaa uhkaavaa minäkuvan dissonanssia lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen.[4]

Dissonanssin korjauskeinoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Festingerin mukaan kognitiivista dissonanssia voi lievittää eri tavoin. Henkilö voi muuttaa yhtä tai useampaa käsitystään, omaksua uusia käsityksiä tai muuttaa niille annettua painoarvoa. Hän voi myös vältellä uutta tietoa tai kieltäytyä uskomasta aiempien vakaumuksiensa ja käsityksiensä kanssa ristiriidassa olevaa tietoa.[6][4]

Valinnan jälkeistä dissonanssia voi esiintyä kun ihminen on tehnyt valinnan kahden vaihtoehdon välillä. Perustellakseen valintansa oikeutusta ihminen alkaa vakuutella itselleen valitsemansa vaihtoehdon olleen parempi kuin hylkäämänsä.[4]

Jos ihminen on sitoutunut uskomukseen, joka osoittautuu myöhemmin virheelliseksi, hän voi kokemaansa dissonanssia lievittääkseen alkaa yrittää taivutella muita ihmisiä tukemaan kyseistä uskomusta ja näin saamaan oman uskomuksensa ja yleisen mielipiteen johdonmukaisiksi keskenään.[4]

  1. Connie L. Schaffer, Meg White & Corine Meredith Brown: Questioning Assumptions and Challenging Perceptions: Becoming an Effective Teacher in Urban Environments, s. 5. Rowman & Littlefield, 2016. ISBN 9781475822045 Google-kirjat (viitattu 7.12.2021). (englanniksi)
  2. cognitive dissonance: ”psychological conflict resulting from incongruous beliefs and attitudes held simultaneously”. Merriam-Webster. Viitattu 30.12.2021. (englanniksi)
  3. Festinger, L. 1957. A Theory of Cognitive Dissonance. Stanford, California. Stanford University Press. ISBN 0-8047-0911-4. 2.
  4. a b c d e f g h Miller, Monica K. & Jehle, Alayna (toim. Ritzer, George): ”cognitive dissonance theory (Festinger)”, The Blackwell Encyclopedia of Sociology, s. 562–565. Blackwell, 2007. ISBN 978-1-4051-2433-1
  5. Festinger, L. 1957. A Theory of Cognitive Dissonance. Stanford, California. Stanford University Press. ISBN 0-8047-0911-4. 3.
  6. cognitive dissonance Encyclopaedia Britannica. 22.5.2021. Viitattu 17.12.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]