Vittu
Vittu on vanha suomen kielen sana, joka tarkoittaa naisen ulkoisia sukupuolielimiä.[1] Alun perin nimitystä käytettiin synnyttäneen tai vaihdevuosiin ehtineen emännän sukuelimestä.[2] Nykyisin sana kuuluu alatyyliin, ja sitä käytetään myös karkeana kirosanana.[1]
Vittu on ilmeisesti lähes tuhat vuotta vanha lainasana ruotsin kielestä.[3][4] Sanan vanhaa skandinaavista alkuperää tukee se, että muinaisnorjassa on sana fytta ja nykyruotsissa fitta. Sanan vastine esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä. Suomen kirjakielessä sana esiintyi ensimmäisen kerran Kristfrid Gananderin sanakirjassa vuodelta 1787.[5]
Käyttö nykyisin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyään vittu on tutkimusten mukaan yleisin koululaisten käyttämä kirosana.[6]
Kirjailija Jari Tammi nimesi vitun vuonna 1993 ilmestyneessä Suuressa kirosanakirjassaan yhdeksi ”selkäydinkirosanoista”.[7]
Kari Nahkolan mukaan vittu on oikeastaan suomen kielen ainoa varsinainen kirosanaksi syntynyt sana, mutta sen vaikutus kieleen on ollut sitäkin suurempi ja se on jopa ollut edistämässä uuden lausetyypin, aggressiivin syntyä.[4]
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa työskentelevä suomen kielen tutkija Riitta Eronen pitää vittu-sanaa halventavana voimasanana. Hänen mukaansa sitä käytetään nuorten kielessä ikään kuin pilkkuna ja sana on menettänyt voimansa, mutta siitä huolimatta sitä käytetään edelleen. Eronen arvelee, etteivät nuoret tiedä mitä sanaa hokiessaan tekevät.[8]
Vaikka vittu-sanaa viljelläänkin Tammen mukaan paljon, suomalaisessa kiroilussa on hänen mukaansa tyypillistä erilaisten sukupuolisanojen vähäisyys. Tammen mukaan vittu on nuorten puheessa muodostunut partikkeliksi ja korvaa nykyään niinku-sanan. Seksuaalisesti offensiivista merkitystä hän ei sanassa enää näe. Tammi on todennut vittu-sanan ylivertaisuudesta kirosanana:
»Se on niin foneettisesti kuin aerodynaamisestikin täydellinen kirosana. Lyhyt kuin piiskan sivallus. Edes feministiset vastaiskut, kuten kyrpä, eivät pääse samalle tasolle.[3]»
Ulla-Maija Kulosen mukaan vittu ja kyrpä ovat nuoremman polven käyttämiä sanoja ja vanhempi polvi käyttää perkelettä. Kulosen mukaan suomen kielen taivutusmuodot mahdollistavat sen, että kirosanoja voi käyttää monipuolisesti ja ”Vitut mä sulle mitään kerro” on hyvä esimerkki tästä. Myös Kulonen on kiinnittänyt huomiota siihen, että vittu toimii välimerkkinä, kuten isot alkukirjaimet, pilkut ja pisteet rytmittäen puhetta. Kulonen pitää vittu-sanaa loppuun kulutettuna, mutta kuitenkin alentavana, rumana ja inhottavana. Kulosen mukaan sana sisältää hurjasti teiniangstia, jolle voi jopa nauraa, mutta hän ei silti haluaisi alapäätään kutsuttavan sillä nimellä.[3]
Nahkola arvaili vittu-sanan mahdollista tulevaa seuraajaa Turun ylioppilaslehdessä vuonna 2008:
»Kyrpä saattaisi olla seuraava. Se on niin vahva, ettei sitä voi käyttää välimerkkinä puheessa. Yhdyssanat ovat vain tilapäisiä, sillä kirosanan pitää olla ytimekäs.[9]»
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
- ↑ Tolonen, Anni: Naisen sukuelin oli vanhan kansan mukaan väkevä taikakalu 1.7.2018. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 1.7.2018. Viitattu 1.7.2018.
- ↑ a b c Sirén, Juhani: Perkele! – Cityn kirosanakirja Suomesta City. 11/2003. Viitattu 18.2.2009.
- ↑ a b Lipasti, Roope: Suomessa vain yksi alkuperäinen kirosana Turun Sanomat. 13.9.2008. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 18.2.2009, tarkistettu 4.11.2014.
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1507. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 951-0-27108-X
- ↑ 4.3 Tekstin sidoksisuus Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, Joensuun yliopisto. Arkistoitu 13.11.2004. Viitattu 11.2.2009.
- ↑ Heikkinen, Vesa: Jumalauta ja markkinavoimat – vanhoja ja uudempia kirosanoja (Esitetty Ylen Radio 1:n Jumalaisessa heinäkuussa 13.7. ja 14.7.2007) 15.7.2007. Kotus. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 18.2.2009.
- ↑ Lehtola, Markku: Taistelua tuulimyllyjä vastaan? (PDF) FUTIS-sanomat. 4/2002. Arkistoitu 14.8.2003. Viitattu 18.2.2009.
- ↑ Lainattua (PDF) Oulun ylioppilaslehti. numero 7, 14.5.2008. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 11.2.2009.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tiedätkö vittu-sanan juuret? Rakkaudeksi.fi.
