Tuntokarva
Tuntokarvat ovat monilla nisäkkäillä kuonossa, muualla naamassa tai muualla kehossa olevia karvoja, joilla eläin saa tietoa ympäristöstään. Naaman tuntokarvoja eli naamakarvoja tai viiksiä kutsutaan biologiassa sierainkarvoiksi (vibrissa).[1]
Tuntokarvat ovat yleensä melko jäykkiä orvaskeden sarveismuodostumia. Niiden juurta ympäröivän karvatupen yhteydessä on hermosoluja, jotka reagoivat vähäiseenkin liikkeeseen. Kun karvaa kosketetaan, hermosolut välittävät siitä tiedon keskushermostoon.[1]
Tuntokarvojensa avulla eläin voi esimerkiksi määrittää pintojen ominaisuuksia, hahmottaa tilaa ja liikkua vedessä. Joskus tuntokarva korvaa eläimen näköaistin puutteita.[1] Hämärässä ja pimeässä liikkuvat lajit aistivat tuntokarvoillaan kuljettavan reitin, sen ulottuvuudet ja mahdolliset esteet. Vedessä elävät nisäkkäät kuten hylkeet käyttävät viiksiään myös kalaparvien paikantamisessa.[2] Kissat käyttävät naamakarvojaan ilmeisesti ainakin mittaamaan kulkuaukkojen kokoja.[1] Ne pystyvät viiksillään myös aistimaan saaliseläimen liikkeestä lähtevät ilmavirtaukset. Viikset toimivat myös osana kissan elekieltä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Mihin eläin tarvitsee viiksiä? Tieteen kuvalehti. 1.9.2009. Viitattu 27.1.2018.
- ↑ Ilkka Koivisto: Tuntokarvoista apua Suomen Luonto. 25.8.2013. Viitattu 27.1.2018.
- ↑ Kissa aistii ja tervehtii viiksillä Yle Lahti. 19.4.2011. Viitattu 27.1.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tuntokarva Wikimedia Commonsissa
