Ulcerative Dermal Necrosis

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Vesihometauti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saprolegnia-hometta taimenessa

Ulcerative Dermal Necrosis (UDN), epävirallisesti suomeksi suunnilleen haavainen ihokuolio, on lohikaloja tappava epideeminen sairaus. Sen syntymekanismia ei tunneta, mutta se ilmeisesti heikentää kalojen vastustuskykyä. Tämän jälkeen kalapopulaatioihin ilmestyy iholle hometta ja sairaus muuttuu vesihometaudiksi. Samanlaisen taudinkuvan voi kala kyllä saada muullakin tavoin, esimerkiksi mekaanisen vahingoittumisen yhteydessä. Sairaus esiintyy epidemioittain, esimerkiksi Skotlannissa tautia on ollut 1960-luvulta lähtien. Tautia on epäilty oirekuvan perusteella myös Tornionjoella kutevissa Itämeren lohissa vuosina 2014–2015. Tutkija Henrik Kettusen mukaan sairaus ei kuitenkaan uhkaa makean veden tai laimean murtoveden lohia. Mahdollisena syynä sairaudelle on tarjottu muutoksia meren ravintoketjuissa.[1]

  1. Jaana Kankaanpää: Tornionjoen lohikaloja tappava vesihometauti säilyy mysteerinä – "Kukaan ei tiedä, tuleeko isompi epidemia" Maaseudun tulevaisuus. 24.10.2016. Viitattu 13.11.2016.