Verotus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Verottaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Verotus on yhteisnimitys kaikille niille toimille, joita verojen määräämisessä, maksuunpanossa, kantamisessa, oikaisemisessa, perinnässä ja verovalvonnassa tarvitaan. Valtion tuloja, lähinnä valtion verotusta, koskevaa kutsutaan myös sanalla fiskaalinen.

Veron määritelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vero tarkoittaa vero-oikeudellisesti yksityisen (verovelvollisen) julkiselle vallalle (veronsaajalle) maksamaa julkisyhteisön yksipuolisesti määräämää pakollista ja lakimääräistä rahasuoritusta, johon julkisen vallan eli veronsaajan puolelta ei liity välitöntä vastasuoritusta.[1] Vero on siis eräänlaista vastikkeetonta pakkoperintää, josta päättää nykyisin yleensä demokratia. Veronsaaja ei suorita maksajalle siitä välitöntä vastiketta, vaan veroilla rahoitetaan julkisyhteisöjen toimintaa niiden hoitaessa keskeisiä palveluita yhteiskunnassa.

Verot eroavat veronluonteisista maksuista siinä, että veronluonteinen maksu on korvausta jonkin edun käyttämisestä. Veron ja maksun välinen raja ei aina kuitenkaan ole selvä. Julkisyhteisöt tarjoavat verovarojen avulla erilaisia merkittäviä palveluita, mutta ne eivät ole suorassa yhteydessä veron maksuun/ maksajaan. Verojen ei siis suoraan voida katsoa olevan korvausta saaduista yhteiskunnan palveluista.

Sana vero ja sen saamenkielinen vastine ovat tarkoittaneet alun perin uhria.[2]

Verojen jaottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välitön ja välillinen vero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välittömän veron maksaa se, jolle vero on määrätty. Näitä ovat Suomessa muun muassa tulovero, yhteisövero, lähdevero ja kiinteistövero. Käytännössä välittömän veron maksu tapahtuu usein siten, että tulon maksaja suorittaa maksettavasta erästä ennakonpidätyksen.

Välillinen vero siirretään jonkin toisen maksettavaksi: esimerkiksi arvonlisävero määrätään myyjälle, joka lisää veron tuotteen hintaan, jolloin veron maksaa kuluttaja. Myös valmisteverot ovat välillisiä veroja.

Jako välittömiin ja välillisiin ei ole yksiselitteinen, vaan siihen liittyy usein kysymys verotuksen kohtaannosta. Kohtaanto tarkoittaa sitä, kuka viime kädessä maksaa veron aiheuttaman rasituksen. Tutkijat lähtevät usein siitä, että maksaja on luonnollinen henkilö. Muodollinen kohtaanto nähdään verolakia luettaessa.selvennä lähde?

Suhteellinen, progressiivinen ja regressiivinen vero

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhteellinen vero eli tasavero on sellainen, jota kaikki maksavat yhtä suuren veroprosentin mukaan. Progressiivisen veron veroprosentti on sitä suurempi, mitä suurempi veron perusteena oleva rahasumma on. Monissa maissa tulovero on progressiivinen; näin on myös Suomessa. Regressiivisen veron veroprosentti pienenee verotettavan summan kasvaessa.

Verotuksen tavoitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisen sektorin toiminnan rahoittaminen eli verojen fiskaalinen tavoite on verotuksessa tärkeintä.lähde? Lisäksi veroilla on erilaisia poliittisia tavoitteita: tulonjakopoliittisia, sosiaalipoliittisia, terveyspoliittisia, kasvupoliittisia, suhdannepoliittisia, työllisyyspoliittisia, elinkeinopoliittisia sekä ympäristöpoliittisia tavoitteita.[3] Verorahoilla tuotetaan julkisia palveluita kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa, jotka ovat maksuttomasti tai pientä maksua vastaan käytettävissä.[4]

Veroilla voidaan vaikuttaa sosiaalipoliittisesti, esimerkiksi tulonsiirtoina kotitalouksille (lapsilisä). Progressiivisella ansiotulojen verotuksella pyritään tasaamaan ihmisten välisiä tuloeroja. Veroilla voidaan vaikuttaa taloudelliseen toimintaan joko suhdanteiden tai muiden syiden takia (avustukset yrityksille ja maataloudelle). Niillä voi olla aluepoliittisia tavoitteita tai tarkoitus ohjata ihmisten toimintaa haluttuun suuntaan terveyden (tupakkavero, makeis- ja virvoitusjuomavero) tai ympäristön (ympäristövero) vuoksi.

Verotuksessa puhutaan ohjaavasta ja neutraalista verotuksesta edeltävän tarkoittaessa johonkin kannustamista tai estämistä. Neutraali tarkoittaa, ettei verotus vaikuta verovelvollisen valintoihin. Verot voivat yrittää ehkäistä jotakin toimintaa tai ne voivat kannustaa johonkin toimintaan (verovähennykset, veronhuojennus). Ne ovat hienovaraisempi yhteiskunnan ohjauskeino kuin suorat käskyt tai kiellot. Erilaisten tavoitteiden tarkka kohdistaminen haluttuun ryhmään, ja vain siihen, tekee verolait kuitenkin helposti kovin monimutkaisiksi.

Verotuksen periaatteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etuperiaatteella tarkoitetaan, että kansalaisten tulisi maksaa veroa sen mukaan, kuinka suuri hyöty heillä on julkisen vallan toiminnasta (merkitys veropolitiikassa nykyään vähäinen). Veronmaksukykyisyyden periaatteella tarkoitetaan, että jokaisen tulisi maksaa veroja taloudellisten voimavarojensa mukaan. Tehokkuusperiaate tarkoittaa, että verot tulisi kerätä mahdollisimman pienin kustannuksin ja että verotus toteutuisi kaikkien kansalaisten kohdalla. Oikeudenmukaisuudenperiaate jaetaan usein horisontaaliseen ja vertikaaliseen oikeudenmukaisuuteen horisontaalisen tarkoittaessa sitä, että samanlaisessa taloudellisessa asemassa olevia verovelvollisia tulisi käsitellä samalla tavoin. Vertikaalinen oikeudenmukaisuus käsitetään usein niin, että eri tulotasoilla täytyy maksaa eri määrä veroja.

Verojärjestelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Verojärjestelmä

Verojärjestelmä on yhteiskunnassa kannettavien verojen muodostama kokonaisuus. Verojärjestelmään kuuluvat kaikki verolajit ja verojen hyöty- sekä haittavaikutukset.

Yksittäisillä veroilla on aina haittapuolia. Järkevää veropolitiikkaa voidaankin tehdä vain vertailemalla eri veroja ja tarkastelemalla verotusta kokonaisuutena.[5]

Verojen määrä vaihtelee eri valtioissa riippuen julkisten palvelujen määrästä ja julkisen sektorin toimintojen tehokkuudesta. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa verotus on suhteellisesti korkea, koska yhteiskunta rahoittaa monia asioita (mm. sosiaaliturvan, julkisen terveydenhuollon, koulutuksen, julkisen liikenteen jne.). Alhaisemman verotuksen maissa nämä menot tulee maksaa itse, mistä huolimatta ostovoima on yleensä merkittävästi parempi.lähde? Yleensä korkeammissa tuloluokissa erotus korkean verotuksen ja matalan verotuksen maiden välillä on merkittävä. Veroparatiisi on paikka, jossa verotus on vähäistä. Nämä ovat usein saaria (Jersey, Guernsey, Bermuda, Cayman jne.) tai kaupunkivaltioita, esimerkiksi Monaco, Liechtenstein, Singapore, Hongkong ja Andorra.

Kokonaisveroaste mittaa julkisen vallan keräämien verojen ja veronluonteisten maksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Kokonaisveroaste, mukaan lukien sosiaaliturvamaksut, oli vuonna 2010 Suomessa 42,1 %, mikä oli EU-maiden kuudenneksi korkein. EU-maiden keskiarvo oli 35,6 %.[6]

  1. Myrsky, Matti & Ossa, Jaakko: Verotuksen perusteet. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1224-0
  2. Sipola, Simo: Verokirja, s. 8. Teos, 2019.
  3. Tuloverotuksen kehittämistyöryhmän muistio 12/2002. Valtiovarainministeriö. Arkistoitu 26.9.2007. Viitattu 4. kesäkuuta 2007.
  4. 2.2 Kansantalouden kiertokulku — Esimerkki 1 Tilastokeskuksen sivusto. 4/2016.
  5. http://www.taloustaito.fi/Teemat/TT-Blogi/Blogit-2014/Hyva-paha-vero/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Taxation trends in the European Union - Data for the EU Member States, Iceland and Norway, s. 180. Eurostat, 2012. ISSN 1831-8789 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.9.2015).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]