Hallitseva senaatti
Hallitseva senaatti (ven. Прави́тельствующий сена́т, Pravitelstvujuštši senat) oli Venäjän keisarikunnassa vuosina 1711–1917 toiminut keskushallinnon elin. Sillä oli useita rooleja ja sen valtaoikeudet vaihtelivat eri aikoina, mutta ennen kaikkea se oli valtakunnan hallinnon ylin porras ja korkein oikeusaste. Sen johtaja oli nimikkeeltään pääprokuraattori (генерал-прокурор, general-prokuror). Virka oli vuodesta 1802 yhdistetty valtakunnan oikeusministerin tehtävään.
Hallitseva senaatti ei työskennellyt yhtenäisenä kollegiona, vaan se jakautui erillisiin osastoihin, jotka antoivat päätöksiä senaatin nimissä.[1]
Kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hallitsevan senaatin perusti Pietari Suuri 5. maaliskuuta (J: 22. helmikuuta) 1711 antamallaan käskykirjeellä johtamaan Venäjän hallintoa hänen poissa ollessaan.[2][3] Se korvasi vanhan pajariduuman, joka samalla lakkautettiin.[4] Hallitsevaan senaattiin kuului alkujaan yhdeksän jäsentä ja ylisihteeri,[3] jotka edustivat vanhaa ja uutta aatelia. Senaatti siirtyi vuonna 1714 Moskovasta Pietariin.[2] Alkujaan hallitsevalle senaatille oli keskitetty koko Venäjän keskushallinto ja se toimi myös ylimpänä oikeusasteena.[5] Sen valtaoikeudet laajenivat nopeasti käsittämään lakien toimeenpanon, kaupan ja sotilasasioiden valvonnan sekä eräitä paikallishallintoon liittyneitä kysymyksiä.[2] Pääprokuraattorin virka perustettiin Pietari Suuren määräyksellä vuonna 1722, ja siihen nimitettiin ensimmäisenä Pavel Jagužinski.[6] Hän toimi virassa vuosina 1722–1726 ja 1730–1735.
Hallitsevan senaatin valtaa typistettiin Katariina I:n ja Pietari II:n hallitsijakausina, jolloin johtava asema siirtyi ylimmälle salaneuvostolle (Verhovnyi tainyi sovet). Pääprokuraattorin virka lakkautettiin vuonna 1725, mutta keisarinna Anna Ivanovnan tultua valtaan vuonna 1730 ylin salaneuvosto lakkautettiin, senaatti palautettiin entiselleen ja virka perustettiin uudelleen.[6] Jo seuraavana vuonna senaatti menetti valtaansa uudelle hallituselimelle, ministerikabinetille (Kabinet ministrov), mutta keisarinna Elisabet lakkautti kabinetin vuonna 1741, palautti jälleen senaatin aseman ja vahvisti sitä entuudestaan.[2]
Elisabetin valtakaudella hallitseva senaatti johti lähes suvereenisti Venäjän sisäisten asioiden hallintoa ja käytti joissain tapauksissa myös lainsäädäntövaltaa.[1] Se saattoi kehittää lainsäädäntöä ennakkopäätöksillä sellaisissa tapauksissa, joissa ei entuudestaan ollut selvää lakia, johon vedota. Vuonna 1744 se määräsi, ettei teloituksia saanut panna toimeen ilman sen omaa vahvistusta, ja vuosina 1751 ja 1753 se määräsi niiden toimeenpanon toistaiseksi kokonaan keskeytettäväksi.[2] Katariina Suuren ajoista lähtien hallitsevan senaatin tehtäviä siirrettiin vähitellen uusille elimille[5] ja se jaettiin vuonna 1763 kuuteen osastoon.[7][2][1] Myöhemmin kaksi osastoa siirrettiin Moskovaan ja sijoitettiin Kremliin rakennettuun Senaatin palatsiin.[8]
Aleksanteri I suunnitteli jälleen hallitsevan senaatin vallan vahvistamista osana Venäjän hallinnon uudistamista. Kun Venäjän ministeriöt perustettiin vuonna 1802, ministerit määrättiin alistettaviksi senaatille, mutta tätä ei juuri käytännössä toteutettu, sillä ministerien haluttiin kuitenkin pysyvän keisarin henkilökohtaisessa ohjauksessa.[2][1] Samana vuonna pääprokuraattorin virka yhdistettiin oikeusministerin tehtävään.[6] Käytännössä uudet ministeriöt ja vuonna 1810 perustettu valtakunnanneuvosto heikensivät senaatin asemaa.[7] Aleksanteri II:n toteuttamat uudistukset vahvistivat jälleen senaattia, ja siihen perustettiin lisää tuomioistuimina toimineita osastoja. Hallitseva senaatti menetti 1800-luvun aikana vähitellen hallintoa koskeneen valtansa ja painottui lähinnä toimimaan ylimpänä oikeusistuimena sekä valvomaan laillisuutta.[2]
Hallitseva senaatti keisarinvallan loppuaikoina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1905 vallankumous muutti jälleen kerran hallitsevan senaatin asemaa.[7] Keisarinvallan loppuaikoina senaatti oli ylin muutoksenhakuoikeus ja sillä oli oikeus tarkistaa alempien oikeusasteiden langettamia tuomioita. Sen tehtävänä oli myös valvoa valtakunnan hallintoa, lakien toimeenpanoa, veronkantoa ja valtion finansseja. Venäjän virastot kuuluivat periaatteessa edelleen hallitsevan senaatin alaisuuteen, lukuun ottamatta ylintä hallintoa ja eräitä erikseen sen alaisuudesta erotettuja viranomaisia.[5] Vuoden 1906 perustuslain mukaan hallitsevan senaatin tehtäviin kuului myös ”suojella ja säilyttää” lakeja sekä julkaista hallitsijan vahvistamat lait tarkistettuaan ensin niiden perustuslainmukaisuuden.[1] Senaatin osastojen määrä vaihteli vuosikymmenten mittaan.[2]
Pääprokuraattorin virka lakkautettiin vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen.[6] Koko hallitseva senaatti lakkautettiin lokakuun vallankumouksen jälkeen 5. joulukuuta (22. marraskuuta) 1917 yhdessä muun vanhan oikeuslaitoksen kanssa yhdellä kansankomissaarien neuvoston ensimmäisistä määräyksistä.[3][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Pieni Tietosanakirja (1909–1922), s. 43 Runeberg.org. Viitattu 19.5.2014.
- ↑ a b c d e f g h i j History of the Senate (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Venäjän perustuslakituomioistuin. Viitattu 19.5.2014.
- ↑ a b c The Governing Senate was established in Russia under the decree of Peter the First (englanniksi) Boris Jeltsinin presidentin kirjasto. Viitattu 6.5.2023.
- ↑ Bojarduma (tanskaksi) Den Store Danske. Viitattu 22.9.2019.
- ↑ a b c Nordisk familjebok (1916), s. 1421 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 19.5.2014.
- ↑ a b c d Peter I decree on Prosecutor-General post establishment (englanniksi) Boris Jeltsinin presidentin kirjasto. Viitattu 6.5.2023.
- ↑ a b c Zhand P. Shakibi: Governing Senate (englanniksi) Encyclopedia of Russian History, Encyclopedia.com. Viitattu 6.5.2023.
- ↑ Senate (englanniksi) Moscow Kremlin Museums. Viitattu 6.5.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hallitseva senaatti Wikimedia Commonsissa
