Sijaishallitus
(Ohjattu sivulta Valtionhoitajakunta)
Sijaishallitus eli väliaikainen hallitus (joskus myös valtionhoitajakunta) on säännöllisen hallituksen asemasta toimiva hallitus. Erityisesti nimitystä käytetään monarkiassa ylintä hallitusvaltaa käyttävästä toimielimestä silloin, kun perustuslain mukaista valtionpäämiestä ei väliaikaisesti ole tai hän on estynyt ulkomaanmatkan tai sairauden vuoksi.[1] Sijaishallitusta voi johtaa perustuslain tai parlamentin määräämä sijaishallitsija. Tällaisena hallituksena voi toimia myös istuva valtioneuvosto. Joskus sijaishallitukseksi on nimitetty siirtomaassa toimivaa hallitusvallan edustustoa.[2] Sijaishallitsijaa eli hallituksen hoitajaa nimitetään myös regentiksi.[3]
Esimerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karjalan väliaikainen hallitus vuonna 1920
- Venäjän väliaikainen hallitus vuonna 1917