Tämä on lupaava artikkeli.

Täpläpaksupää

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Valkotäpläpaksupää)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Täpläpaksupää
Uhanalaisuusluokitus

[1]

Suomessa:

Silmälläpidettävä [2]

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Alaluokka: Siipikantaiset Pterygota
Osaluokka: Uussiipiset Neoptera
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Paksupääperhoset Hesperiidae
Alaheimo: Hesperiinae
Tribus: Hesperiini
Suku: Hesperia
Laji: comma
Kaksiosainen nimi

Hesperia comma
(Linnaeus, 1758)

Synonyymit
  • Augiades comma
Katso myös

  Täpläpaksupää Wikispeciesissä
  Täpläpaksupää Commonsissa

Täpläpaksupää, vanhemmassa kirjallisuudessa valkotäpläpaksupää, (Hesperia comma) on paksupääperhosten heimoon kuuluva perhoslaji. Sen alalaji H. c. catena (pohjantäpläpaksupää) on Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 luokiteltu vaarantuneeksi (VU)[3], rauhoitettu[4] ja kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin II liitteessä mainittuihin lajeihin.[5]

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täpläpaksupää on väriltään kellanruskea ja sen siipien kärkiväli on 26–34 mm. Siipien yläpinnat ovat koiraalla oranssinruskeat ja ulkoreunasta laajalti tummanruskeakehnäiset ja etusiiven kärkiosassa erottuu muutama nelikulmainen, keltainen täplä. Naaralla siivet ovat melko tasaisen ruskeat ja keltaisten kärkitäplien lisäksi etusiivessä on myös muutama oranssinsävyinen laikku. Siipisuonet ovat molemmilla sukupuolilla tummat . Sävyeron lisäksi naaraan ja koiraan erottaa koiraan etusiivessä olevasta koirassuomuviirusta eli mustasta, naarasyksilöitä houkuttelevia hajusteita sisältävästä juovasta, joka erottuu hyvin selvästi. Siipien alapinnat ovat harmaanruskeat ja takasiiven alapinnalla on selkeitä, kirkkaan valkoisia, nelikulmaisia täpliä. Pohjoinen alalaji H. c. catena on hieman pienempi ja sävyltään tummempi. Valkotäpläpaksupää muistuttaa läheistä sukulaislajiaan piippopaksupäätä (Ochlodes sylvanus). Helpoimmin lajit erottaa täpläpaksupään siipien alapinnalla olevista selkeistä valkeista täplistä.[6][7][8][9][10]

Levinneisyys ja lentoaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanlaajuisesti täpläpaksupäätä tavataan laajalti Pohjois-Afrikassa, Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa.[7] Suomessa laji on ollut aiemmin yleinen, mutta nykyisin sitä tavataan vain muutamilla alueilla Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa, Kaakkois-Suomessa sekä Luoteis-Lapissa.[11][12] Suomen lisäksi myös muualta Euroopasta on merkkejä lajin vähenemisestä.[13]

Luoteis-Lapin alalajin H. c. catena ainoa nykyinen esiintymä Suomessa sijaitsee Ánnjaloanjin luonnonsuojelualueella Kilpisjärven ja Haltin välisellä erämaa-alueella[14], jossa kannan koko lienee noin 1 000 yksilöä.[5]

Perhoset lentävät etelässä heinäkuun alusta elokuun alkuun, alalaji H. c. catena kuitenkin paria viikkoa aikaisemmin.[12][11]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täpläpaksupään ympäristöä ovat kuivat ja avoimet kedot, jotka saavat paljon auringonvaloa.[12] Sitä tavataan tyypillisesti lämpimillä etelärinteillä, missä ruoho on lyhyttä.[13] Tuntureilla elinpaikkoja ovat avoimet, mutta rehevät puronvarsikosteikot. Paksupää on nopea ja voimakas lentäjä, mutta perhoset ovat hyvin paikkauskollisia, käyvät ahkerasti ruokailemassa kukilla tai istuksivat auringonpaisteisilla kivillä tai paljaalla maalla. Pilvisellä säällä ne eivät lennä. Lepäävän perhosen lepoasennossa siivet ovat puoliksi avoinna.[7][15][16][17]

Koiraita tavataan paljon naaraita useammin. Ne tähyilevät naaraita lepäillen korkeilla paikoilla ja lennähtävät kumppanin toivossa minkä tahansa ohilentävän perhosen perään. Mikäli ohilentäjä on pariutumaton naaras, koiras pakottaa sen laskeutumaan ja parittelee sen kanssa.[17]

Naaras munii kasveille lähelle maanpintaa ja lajin talvehtiva vaihe on muna[12][7] tai hyvin pieni toukka[16]. Toukka elää silkkirihmoilla yhteensidottujen lehtien välissä lähellä maanpintaa. Pohjoinen alalaji talvehtinee kahdesti ennen perhosen aikuistumista, toisen kerran kotelona. Toukkakehitys kestää 14–15 viikkoa ja kotelovaihe 2–4 viikkoa.[7]

Suomessa täpläpaksupää on arvioitu vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa vaarantuneeksi.[3] Ruotsissa laji on silmälläpidettävä ja pohjoinen alalaji erittäin uhanalainen. Nimialalaji on harvinaistunut kaikkialla Euroopassa sopivien elinympäristöjen umpeenkasvun myötä, sillä se on paikkauskollinen, esiintymien yksilömäärät ovat tavallisesti pieniä ja populaatiot ovat jo valmiiksi pirstoutuneita. Havainnot Englannissa ovat osoittaneet etenkin lampaiden ja kaniinien suorittaman laidunnuksen pitävän ympäristön täpläpaksupäälle sopivana. Jänisruttoepidemian hävitettyä kaniineja, myös alueen täpläpaksupäiden määrä romahti. Ruotsin Öölannissa on havaittu, että toistuvat kuivat kesät, joiden aikana ravintokasvit kuihtuvat, voivat aiheuttaa pienten pirstoutuneiden populaatioiden perhosten lukumäärän putoamisen, josta paluu normaaliin saattaa kestää jopa vuosikymmenen. Pohjoisella alalajilla vastaavaa uhkatekijää ei tunneta, mutta ilmastotekijät voivat vaarantaa senkin säilymisen.[18]

Ravintokasvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainakin paikoin Euroopassa täpläpaksupään toukka hyväksyy ravintokasvikseen vain lampaannadan (Festuca ovina). Ravintokasvia Suomessa ei tunneta, mutta Ahvenanmaalla munia on löydetty lapaannadalta. Myöskään pohjoisen alalajin ravintokasvia ei ole Suomessa suoraan havaittu, mutta se lienee ulkomaisten havaintojen perusteella jokin nata (Festuca) tai nurmikka (Poa).[14]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hesperia comma IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Valkotäpläpaksupää – Hesperia comma Suomen Lajitietokeskus. 2000. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ a b Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 430–470 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Luonnosuojelulaki (24.9.2009/714) (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ a b Metsähallituksen sivu pohjanvalkotäpläpaksupäästä (H. c. catena)[vanhentunut linkki]
  6. ↑ Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7 s. 338–339
  7. ↑ a b c d e Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae. ArtDatabanken, SLU, 2005. 91-88506-51-7 s. 147–148
  8. ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  9. ↑ Pertti Pakkanen: Hiipijät ja paksupäät: Heteropterus, Carterocephalus, Thymelicus, Hesperia ja Ochlodes -lajit Suomen Perhostutkijain seura. Arkistoitu 14.11.2007. Viitattu 28.9.2007.
  10. ↑ Norges sommerfugler (norjaksi)
  11. ↑ a b Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ a b c d Pertti Pakkanen: Hesperia comma Suomen Perhostutkijain seura. Arkistoitu 19.8.2007. Viitattu 28.9.2007.
  13. ↑ a b Silver-spotted Skipper Butterfly Conservation. Arkistoitu 25.9.2007. Viitattu 28.9.2007.
  14. ↑ a b Panu Välimäki, Kalle Männistö & Jari-Pekka Kaitila: Katsaus Enontekiön uhanalaisiin tunturiperhoslajeihin ja tunturiperhosseurannan esiintymisaluehavaintoihin vuosina 2008–2011. Baptria, 2011, 36. vsk, nro 3, s. 84. Suomen Perhostutkijain Seura.
  15. ↑ Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen & Hannu Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset. Gummerus Kustannus oy, 2012. 978-951-20-8386-2 s. 42
  16. ↑ a b Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. BugBook Publishing, 2014. 978-87-993512-9-9 s. 115
  17. ↑ a b UK Butterflies (englanniksi)
  18. ↑ Artfaktablad (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Täpläpaksupää&oldid=22817566”