Valkohäntäpreerikko
| Valkohäntäpreerikko | |
|---|---|
 Valkohäntäpreerikko Wyomingissa. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Jyrsijät Rodentia |
| Heimo: | Oravat Sciuridae |
| Suku: | Preerikot Cynomys |
| Laji: | leucurus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cynomys leucurus |
|
 Levinneisyyskartta. |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Valkohäntäpreerikko eli valkohäntäpreeriakoira (Cynomys leucurus) on Yhdysvaltojen Coloradon, Montanan, Utahin ja Wyomingin osavaltioissa tavattava preerikko. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi.
Taksonomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Utahinpreerikko (Cynomys parvidens) on luokiteltu joissain lähteissä valkohäntäpreerikon alalajiksi.[1]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Valkohäntäpreerikkourokset ovat naaraita kookkaampia. Urosten koko ruumiinpituus on 342–399 mm ja hännän pituus 40–65 mm. Painoa niillä on 750–1 700 g. Naaraiden vastaavat lukemat ovat 315–375 mm, 40–65 mm ja 675–1 200 g. turkki on selkäpuolelta väritykseltään kellertävä tai ruskeankeltainen. Vatsapuoli on selkää vaaleampi. Silmien päällä on tummanruskea tai musta raita. Silmien alla on epäselvempää tummanruskeaa tai musta väritystä. Häntä on juurestaan ruskeankeltainen tai valkoinen. Hännänpää on valkoinen.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohäntäpreerikkoa tavataan Yhdysvalloissa osissa Coloradon, Montanan, Utahin ja Wyomingin osavaltioita. Montanassa lajia tavataan osavaltion etelärajalla, Wyomingissa osavaltion keski- ja lounaisosissa, Coloradossa länsiosissa ja Utahissa koillisosissa. Esiintymisalueen koko on arviolta 340 209 km².[1]
Lajia tavataan alueilla, joilla aksvaa sekaisin ruohikkoja ja pusikkoja. Preerikkoon verrattuna sitä tavataan korkeammilla seuduilla, joilla kasvilajisto on runsaampaa.[1]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohäntäpreerikko on päiväeläin. Ne elävät yhteiskunnissa, joiden koko vaihtelee. Klaanit ovat tavallisesti pieniä ja niiden naaraat ovat yleensä sukua keskenään. Preerikkoihin verrattuna ne ovat vähemmän sosiaalisia. Valkohäntäpreerikkot rakentavat pesäkoloja, jotka tunnistaa maan pinnalta suuaukolle kasatusta maasta. Valkohäntäpreerikon pesän suuaukon kasat ovat kuitenkin usein muihin lajeihin verrattuna huomaamattomampia. Pesällä on useita eri sisäänkäyntejä. Tavallisesti niitä on noin 10, mutta 30 on mahdollista. Syvyyttä pesällä on tavallisesti 2–3 metriä. Aikuiset yksilöt liikkuvat kotialueella, jonka koko on 1–2 hehtaaria. Saman yhteiskunnan eri yksilöt voivat liikkua päälekkäisellä alueella. Ryhmän jäsenet voivat sosialisoida keskenään leikkimällä, nuolemalla toisiaan tai haistelemalla. Aggressiivisemmat kohtaamisen voivat johtaa jahtaamiseen ja tappeluihin.[2]
Valkohäntäpreerikko horrostaa pesäkoloissaan jopa seitsemän kuukautta kestävän talven ajan. Horros alkaa täysikasvuisilla yksilöillä loppukesästä tai alkusyksystä. Keskenkasvuiset valkohäntäpreerikkot aloittavat horrostamisen myöhemmin lokakuun ja marraskuun paikkeilla. Urosten horrostaminen loppuu tavallisesti helmikuussa. Niitä seuraavat naaraat kahden tai kolmen viikon jälkeen.[2]
Naaraat parittelevat muutama päivän sisällä horroksesta ilmestyttyään. Ne voivat saada yhden poikueen vuosittain. Tiineys kestää 28–30 päivää ja poikaset syntyvät pesäkoloissa. Syntymänsä jälkeen ne viettävät maan alla noin 5,5 viikkoa. Pesäkolosta ulos niistä selviytyy keskimäärin neljä tai viisi. Pesäkolosta ulos tullessaan poikaset on yleensä jo lähes vieroitettu emon maidosta. Kuolleisuus on suurta. Aikuisista uroksista vuodesta selviää 12–56 %, naaraista 21–62 % ja keskenkasvuisista 5–39 %. Ensimmäisestä elinvuodestaan pesäkolosta ulos tulon jälkeen selviää vain noin 50 % uroksista ja naaraista. Naaraat ovat sukukypsiä vuoden ikäisenä. Urokset alkavat paritella yleensä vasta kahden vuoden ikäisinä.[2]
Valkohäntäpreerikkon ravintoa ovat heinät, kukat ja siemenet. Sen petoeläimiä ovat eri koiraeläimet, kissaeläimet, näätäeläimet ja petolinnut. Aikanaan lähes sukupuuttoon kuollut mustajalkahilleri (Mustela nigripes) löydettiin luonnosta uudestaan valkohäntäpreerikkojen yhteiskunnan lähettyviltä Meteetseessä Wyomingissa. Petoeläimiään havaitakseen valkohäntäpreerikot voviat seisoa takajaloillaan. Uhan havaittuaan ne antavat hälytysäänen.[2]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on luokitellut valkohäntäpreerikon elinvoimaiseksi lajiksi. Sitä tavataan suhteellisen yleisesti suurehkolla alueella. Kantojen koko ja yksittäisten yhteiskuntien yksilömäärä on kuitenkin ollut laskussa.[1]
Lajiin kohdistuvia uhkia ovat rutto, myrkyttäminen ja elinympäristön häviäminen maatalouden ja kaupungistumisen takia.[1] Lajin myrkyttäminen oli yleistä etenkin 1900-luvulla. Valkohäntäpreerikojen uskottiin kilpailevan ravinnosta laidunnettavan karjan kanssa. Muiden preerikkojen tapaan ne ovat myös hyvin haavoittuvaisia kirppujen levittämälle rutolle.[2]
Valkohäntäpreerikkojen yhteiskuntien on todettu lisäävän myös ympäristönsä yleistä biodiversiteettiä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Cassola, F.: Cynomys leucurus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.1.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Richard W. Thorington, Jr., John L. Koprowski, Michael A. Steele ja James F. Whatton: Squirrels of the World, s. 261-262. Johns Hopkins University Press, 2012. ISBN 978-1-4214-0469-1 (englanniksi)