Väsytysmetsästys
Väsytysmetsästys tai kestävyysmetsästys on vanha metsästysmenetelmä, jossa saaliseläintä seurataan ja ahdistetaan, kunnes se väsyy tai saa lämpöhalvauksen ja tuupertuu maahan, jolloin metsästäjällä on tilaisuus lopettaa se.[1]
Väsytysmetsästystä on harjoitettu yleisesti eri puolilla maailmaa ja kaikissa maanosissa, etenkin ennen metsästysaseiden keksimistä. Nykyisin sitä harjoittavat enää Kalaharin sanit ja Meksikon tarahumarat. Suomessa sitä on harjoitettu talvisin hiihtämällä hirvet läkähdyksiin.[1]
Ihminen on sopeutunut väsytysmetsästykseen fysiologisesti monin tavoin. Ihmisellä on etenkin kyky hikoilla, minkä ansiosta ihminen pystyy juoksemaan saaliseläimen perässä pitkiä matkoja kuumalla säällä, kun hikoilemaan kykenemättömät nisäkkäät ylikuumenevat.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Hannamari Vallila: Juoksenimen teki meistä ihmisiä Yle 23.4.2015
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anniina Wallius: Tutkija: Ihmisten sarvet ja hännät kalliotaiteessa ovat kuvia todellisista tuntemuksista, jotka ovat meille yhä tuttuja 1.9.2023. Yle.