Väinö Kaikkonen
Väinö Antero Kaikkonen (7. huhtikuuta 1895 Kemi – 14. kesäkuuta 1946) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jaakko Kaikkonen ja Ida Maria Pajari. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Ida Maria Suutarin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikkonen kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1921 ja seitsemännen luokan Jämsän yhteiskoulussa vuonna 1932. Reserviupseerikoulun Kaikkonen kävi vuosina 1924–1925 ja Kadettikoulun poikkeuksellisen kurssin vuonna 1934.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kemiläinen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 26. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Myöhemmin hänet siirrettiin pataljoonan ratsuosastoon.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikkonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ryhmän- ja joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdella, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaila toimi sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, joka nimettiin myöhemmin ensin Jääkärirykmentti n:o 3:ksi ja myöhemmin Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi sekä lopuksi Uudenmaan rykmentiksi. Hän toimi rykmentissä 4. komppanian vääpelinä ja 10. helmikuuta 1920 alkaen 2. pataljoonan kuormastoaliupseerina. Hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1922 Hyökkäysvaunurykmenttiin (tunnettiin myöhemmin nimillä Hyökkäysvaunupataljoona ja Erillinen hyökkäysvaunukomppania), missä hän toimi asevaraston hoitajana, komppanianvääpelinä ja nuorempana upseerina. Panssarijoukoista hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 alkaen Huoltopataljoona 2:een ja 30. toukokuuta 1934 alkaen Viestipataljoonaan, mistä hän oli komennettuna takaisin Erilliseen hyökkäysvaunukomppaniaan 1. lokakuuta 1935 saakka, jolloin hän tuli aluksi komennetuksi 20. helmikuuta 1937 nuoremmaksi upseeriksi Huoltopataljoonan autokomppaniaan. Vakinaisesta palveluksesta hänet vapautettiin 10. marraskuuta 1937.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikkonen osallistui talvisotaan työnjohtajana Työryhmä Kärkkäisessä, missä tehtävässä hän jatkoi aluksi välirauhan solmimisen jälkeen, josta hänet kumminkin siirrettiin myöhemmin Työryhmä 210:een. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin huoltoupseeriksi 4. Armeijakunnan Henkilötäydennyskeskukseen, josta hänet siirrettiin rintamajoukkoihin aluksi joukkueenjohtajaksi ja myöhemmin komppanianpäälliköksi Jalkaväkirykmentti 45:n 3. pataljoonan 9. komppaniaan ja osallistui taisteluihin Viipurinlahden suunnalla ja Itä-Karjalassa. Hän haavoittui Käppäselässä 3. marraskuuta 1941. Haavoista toivuttuaan hänet siirrettiin koulutusupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 19:ään, josta hänet siirrettiin yhteysupseeriksi Viipurin Ilmasuojelupiiriin. Vuonna 1942 hänet siirrettiin työnjohtajaksi eri linnoitusyksiköihin, joissa hän toimikin sodan loppuun saakka.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.