Oiva Rustanius
| Oiva Rustanius | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Urho Oiva Rustanius |
| Syntynyt | 17. kesäkuuta 1893 Oulu |
| Kuollut | 8. huhtikuuta 1918 (24 vuotta) Lempäälä |
| Jääkäri | |
| Korkein sotilasarvo | jääkärivänrikki |
Urho Oiva Rustanius (17. kesäkuuta 1893 Oulu – 8. huhtikuuta 1918 Lempäälä) oli jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat talonomistaja Karl Gustaf Rustanius ja Aina Johanna Berlin.[1][2]
Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rustanius kävi neljä luokkaa Oulun suomalaista reaalilyseota sekä Oulun kauppakoulun sekä oli syyslukukauden vuonna 1915 oppilaana Oulaisten maamieskoulussa.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa jääkärivärvärinä toiminut Rustanius liittyi vapaaehtoisena Lockstedtin leirillä Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 2. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan ja aluksi hän oli sijoitettuna 2. jääkäripataljoonan muodostamisen ajan Ylistaroon ja sen jälkeen pataljoona oli reservinä Kangasalla, josta pataljoona marssi Lempäälän rintamalle 31. maaliskuuta 1918. Aluksi hän toimi pataljoonassa komppanianvääpelinä ja myöhemmin joukkueenjohtajana 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 1. komppaniassa.[1][2] Hän otti osaa taisteluihin Suomen sisällissodassa Lempäälässä, Vuohiniemellä, Kukossa ja Kelhossa, missä hän haavoittui pahoin ollessaan ketjussa Kelhon kartanoa vastaan tehdyssä hyökkäyksessä ja jäi pahasti haavoittuneena saarroksiin vihollisen ristituleen aamupäivällä 7. huhtikuuta 1918. Valkoiset vetäytyivät Kelhosta koko päivän jatkuneiden taisteluiden jälkeen pimeyden turvin myöhään illalla Mäyhäjärven jäitse tavoitteenaan majapaikkansa Sotavallan kartanolla. Punaiset ampuivat Rustaniuksen kantajineen jäälle ja hänen ruumiinsa löydettiin Mäyhäjärvestä jäitten lähdettyä 23. toukokuuta 1918. Rustanius oli kuollessaan naimaton ja kirjoilla Oulussa ja hänet on haudattu perhehautaan Oulun hautausmaalle 27. toukokuuta 1918. Hän nimensä löytyy Oulun sankaripatsaasta ja teksti hänen hautakivessään kuuluu seuraavasti: Kaatui Suomen vapaustaistelussa Lempäälässä 7.4.1918" ja "Kanssa urhoin kaaduit kunnialla Maalles antain uhrin kalleimman.
Kuvaus Rustaniuksen viimeisistä vaiheista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]"Metsäsaarekkeen takana oli avoimia peltoja ja heti peltojen takana Kelhon kartano. Jääkäriluutnantti Dikert, joka oli ottanut komennon, neuvotteli jo punaisten kanssa antautumisesta huutaen yli peltojen, mutta kun punaisten apuvoimat etelästä olivat saapuneet, punaisten antautumisesta ei enää ollut puhetta. Kaikki haavoittuneet oli kiskottu maantien yli metsäsaarekkeeseen, ja komppanian rintama oli maantietä myöten etelää vastaan, toisaalta taas metsän reunassa pohjoista vastaan, Kelhon kartanoon päin. Haavoittuneet lojuivat pienen metsän syvänteissä. Vieressäni makasi heitä paljon, kuten jääkärivääpeli Rustanius, joka oli vaikeasti haavoittunut vatsaan" [3].lähde tarkemmin? Valkoiset päättivät Nordströmin ehdotuksesta yrittää yön pimeyden turvin ulos saarroksesta Mäyhäjarven jäälle ja sitä kautta takaisin Sotavaltaan. Vetäytyminen jäälle aloitettiin klo 11 illalla ja aluksi se sujuikin hyvin. Jäälle tultua punaiset kuitenkin huomasivat vetäytyjät ja avasivat rannalta tulen. Monet kaatuivat tai haavoittuvat ennen turvaan pääsemistä. Rustanius ammuttiin kantajiensa kanssa ja mm. jääkärivänrikki Ragnar Oivo haavoittui. Oivo pääsi kuitenkin Sotavaltaan ja samoin Nordström, jonka lopulta eräs maanviljelijä Lemponen Ylistarosta veti milloin jaloista, milloin jalkateristä tulvavedessä yli Mäyhäjärven jään Sotavaltaan. Rustaniuksen ruumis löydettiin vasta jäitten lähdettyä 23. toukokuuta Mäyhäjärvestä, hänet on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön.
Harrastukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kuului Voimistelu- ja urheiluseura "Pyrintöön" sekä oli kiinnostunut maanviljelystä ("mieliharrastuksensa oli maataloustyö")
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
   |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Toim. J. Suomalainen, J. Sundvall, E. Olsoni ja A. Jaatinen: Suomen jääkärit osa I, Oy Sotakuvia Kuopio 1933.
- Suomen sotasurmat 1914-1922 © 2001- Valtioneuvoston kanslia, Suomi Finland.