Turun Wiikko-Sanomat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Turun Viikkosanomat)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turun Wiikko-Sanomat 8. tammikuuta 1820.

Turun Wiikko-Sanomat oli Turussa vuosina 1820–1827 ja 1829–1831 ilmestynyt sanomalehti.[1]

Reinhold von Becker perusti Turun Wiikko-Sanomat hyvän kielenkäytön malliksi Mnemosynessä käydyn polemiikin innoittamana. Lehti oli alkuaikoinaan hyvin toimitettu ja sen levikki oli poikkeuksellisen suuri, ensimmäisenä vuonna jopa yli 1 600 kappaletta. Kreikan vapaustaistelun kannattaminen johti helmikuussa 1822 uutisten julkaisukieltoon, ja Becker lopetti lehden toimittamisen. Vuoden 1824 alussa hän myi sen kirjapainonomistaja Christian Ludvig Hjeltille, minkä jälkeen Turun Wiikko-Sanomien taso laski ja lehdestä tuli lähes yksinomaan uskonnollinen lukemisto. Turun palon aiheuttaman keskeytyksen jälkeen ulkomaanuutiset palasivat lehden palstoille, mutta sisällöltään köyhänä se kuihtui kannatuksen puutteeseen.[1]

Kerran viikossa ilmestyneen lehden toimittajina työskentelivät Beckerin jälkeen Karl Niklas Keckman (1822–1823), Karl Erik Hällfors (1823–1824) ja Engelbrekt Boijer (1825–1827 ja 1829–1831). Levikki painui alle 300 kappaleen vuonna 1826 ja oli viimeisenä vuonna enää alle sata.[1]

  1. a b c Suomen lehdistön historia 7: Hakuteos Savonlinna – Övermarks Tidning, s. 145–146. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-241-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]