Triaskauden joukkotuho

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Triaskauden joukkosukupuutto)
5 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 20. elokuuta 2023.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Trias-jurakauden rajalta eivät kaikki lajit selvinneet hengissä.

Triaskauden joukkotuho eli trias-jurakauden joukkotuho oli eliökuntaa noin 200 miljoonaa vuotta sitten kohdannut katastrofi, joka tuhosi monia maalla eläviä matelijoita ja suuria sammakkoeläimiä. Myös paljon merieliöstöä kuoli. Joukkotuho tapahtui trias- ja jurakausien taitteessa. Se oli yksi kaikkien aikojen suurimmista joukkotuhoista.

Hävinneet eliöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki suuret Cruotarsi-matelijat krokotiileja lukuun ottamatta hävisivät. Samoin tuhoutuivat monet vielä jäljellä olevista terapsideista, nisäkäsmäisistä matelijoista, ja useimmat suuret sammakkoeläimet.

Merieläinheimoista tuhoutui 20 % ja suvuista 55 %, melkein yhtä paljon kuin liitukauden lopun joukkotuhossa. 23 % kaikista heimoista 48% kaikista suvuista hävisi. Konodontit ja monet ammoniitit katosivat., samoin brakiopodeja, kotiloita ja etanoita.[1]

Puolet silloisesta lajistosta kuoli sukupuuttoon.lähde? Joukkotuho avasi kuivalle maalle ekologisia lokeroita dinosaurusten kehitykselle. Merieläinten tuho oli melko nopea.

Asteroiditörmäys ?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerrostumista on löydetty äkillinen iridiumpitoisuuden nousu[2][3]. Se liittyy suureen asteroiditörmäykseen, mutta itse törmäyskraatteria ei ole löydetty. Suureen asteroiditörmäykseen liittyvät tuhoava räjähdys, kuuman kaasun aalto, kivisade, maanjäristys ja mahdollisia jättimäisiä hyökyaaltoja. Törmäys saattaa myös laukaista suuren tulivuorenpurkauksen. Törmäyksen ilmakehään nostattama aine estää auringonsäteiden pääsyn maan pinnalle ja aiheuttaa ydintalven.

Pohjois-Atlantin tulivuorenpurkaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiilen isotoopit viittaavat pidempiaikaiseen eliöstöä tuhoavaan häiriöön. Sen syynä voivat olla jättimäiset tulivuorenpurkaukset[4].

Noin 200 miljoonaa vuotta sitten jättimanner Pangea alkoi hajota. Hieman ennen jurakauden rajaa alkoivat silloin valtavat Keski-Atlantin tulivuorenpurkaukset (engl. CAMP). Ne tapahtuivat noin 5000x2500 km suuruisella alueella. Se joka ulottui Espanjasta ja Ranskasta Länsi-Afrikkaan ja läntiseen Pohjois-Amerikkaan. Afrikka ja Eurooppa olivat tuolloin lähellä Pohjois-Amerikkaa.

Joidenkin tietojen mukaan trias-jura-joukkotuho tapahtui noin 10 000 vuotta sen jälkeen, kun Pangean hajoamiseen liittyvät tulivuorenpurkaukset alkoivat Keski-Atlantilla. Purkausten aiheuttaman lämpötilaa nostavan hiilidioksidimäärän noususta on vain joitain viitteitä, varmaa se ei ole.

Ennen kasvihuonekaasujen aiheuttamaa lämpötilan nousua tulivuorten purkama rikkidioksidi aiheutti luultavasti vulkaanisen talven.[5][6]Tämä luultavasti tappoi monia kylmää kestämättömiä eläimiä. Mutta esimerkiksi dinosaurukset selvisvät, kun näilä oli sulat ja höyhenet nykyisten lintujen tavoin suojana.[7]

Joukkotuhon eteneminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triaskauden joukkotuhoa edelsi Noria-Raetian ekstinktio noin viisi miljoonaa vuotta ennen sitä.[8]

Suuret CAMP-purkaukset aiheuttivat varsinaisen suuren joukkotuhon. Koko purkausjakso kesti noin puoli miljoonaa vuotta.[9]

Purkaukset tapahtuivat kolmessa vaiheessa: edeltävät, aloittavat ja pääpurkaukset. [10]

Aloittava purkaus tapahtui noin 100 000 -200 000 vuotta ennen trias-jurakauden rajaa.[11] Se oli noin 201.564 miljoonaa vuotta sitten.[12]

Tämä purkausvaihe kesti 20 000 - 40 000 vuotta. Purkaus tapahtui Nova Scotian North Mountainissa ja Lower Formationissa. Se aiheutti meressä hapen puutteen, mikä tappoi muun muassa kotiloita. Pian sen jälkeen tuli suuri Orange Mountainin purkaus 201.52 miljoonaa vuotta sitten. [13][12]

Sen vaikutus oli maailmanlaajuinen.[14] Nämä purkaukset alensivat meren pintaa. [15] Ilmasto viileni joksikin aikaa rikkidioksidin takia.[16] Joissain proxydatoissa näkyy Maan keskilämpötilan äkillinen lasku.[17] Se oli 20 - 25 asteesta 16, 12 celsiusasteeseen, 2-puolisten kotiloiden mukaan jopa +5 °C:hen[18][19]

Maalla näkyy itiömäärän kasvu: saniaisia.[11] Esimerkiksi Grönlannissa lisääntyi kapeampilehtisten kasvien määrä: nämä olivat alttiita metsäpaloille, jotka laajenivat kasvillisuusmuutosten takia.[20] Metsäpalojen jäljet lisääntyivät kerrostumissa jurakauden alussa. [21]

Metsäpalot tapahtuivat Kiinan Jiyuanin altaassa kahdessa vaiheessa: ensimmäisessä metsäpalojen aallossa puiden latvat paloivat herkästi. Tällöin oli melko kosteaa, mutta ilmasto lämpeni. Toisessa aallossa maassa olevat kasvitkin paloivat. Tuolloin lämpötila nousi, mutta ilmasto myös kuivui. Tällöin maanpinnan läheinen kasvipeite väheni huomattavasti, mutta puiden/pensaiden suhteellinen osuus lisääntyi alavilla mailla.[22]

Jurakausi alkoi noin 201.3 ± 0.2 miljoonaa vuotta sitten, mutta purkaukset jatkuivat.

Kun purkaukset jatkuivat, hiilidioksidi kuumensi ilmastoa. Hiilidioksidimäärä kaksinkertaistui jo trias-jurakauden rajaan mentäessä. [23]

Kiinassa Jijyanin altaassa muutokset lisäsivät havupuiden määrää, kun ilmasto lämpeni ja kuivui.[24]

Suuret teropodi-dinosaurukset ilmestyivät Pohjois-Amerikkaan alle 10000 vuodessa tuhon jälkeen. Dinosaurukset monimuotoistuivat huomattavasti 100 000 vuoden kuluessa joukkotuhosta.[25]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ End-Triassic extinction | Evidence & Facts | Britannica www.britannica.com. Viitattu 4.11.2024. (englanniksi)
  2. ↑ Palaeos Mesozoic: Triassic: Rhaetian palaeos.com. Viitattu 29.12.2021.
  3. ↑ Lawrence H. Tanner, Frank T. Kyte, John H. Puffer: Widespread elevated iridium in Upper Triassic–Lower Jurassic strata of the Newark Supergroup: implications for use as an extinction marker. Scientific Reports, 11.11.2020, nro 10, s. 19575. doi:10.1038/s41598-020-76238-4 ISSN 2045-2322 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  4. ↑ http://nai.arc.nasa.gov/team/customtags/projectreports.cfm?teamID=39&year=6&projectID=774 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Jan Philip Landwehrs, Georg Feulner, Matthias Hofmann, Stefan Petri: Climatic fluctuations modeled for carbon and sulfur emissions from end-Triassic volcanism. Earth and Planetary Science Letters, 1.5.2020, 537. vsk, s. 116174. doi:10.1016/j.epsl.2020.116174 ISSN 0012-821X Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ Kunio Kaiho, Daisuke Tanaka, Sylvain Richoz, David S. Jones, Ryosuke Saito, Daichi Kameyama, Masayuki Ikeda, Satoshi Takahashi, Md. Aftabuzzaman, Megumu Fujibayashi: Volcanic temperature changes modulated volatile release and climate fluctuations at the end-Triassic mass extinction. Earth and Planetary Science Letters, 1.2.2022, 579. vsk, s. 117364. doi:10.1016/j.epsl.2021.117364 ISSN 0012-821X Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Paul Olsen 1,*, Jingeng Sha 2,*, Yanan Fang 2, Clara Chang 1, Jessica H Whiteside 3, Sean Kinney 1, Hans-Dieter Sues 4, Dennis Kent 1,5, Morgan Schaller 6, Vivi Vajda 7: Arctic ice and the ecological rise of the dinosaurs. Science Advances, 2022 Jul 1. AAAS.
  8. ↑ Manuel Rigo, Tetsuji Onoue, Lawrence H. Tanner, Spencer G. Lucas, Linda Godfrey, Miriam E. Katz, Mariachiara Zaffani, Kliti Grice, Jaime Cesar, Daisuke Yamashita, Matteo Maron, Lydia S. Tackett, Hamish Campbell, Fabio Tateo, Giuseppe Concheri, Claudia Agnini, Marco Chiari, Angela Bertinelli: The Late Triassic Extinction at the Norian/Rhaetian boundary: Biotic evidence and geochemical signature. Earth-Science Reviews, 1.5.2020, 204. vsk, s. 103180. doi:10.1016/j.earscirev.2020.103180 ISSN 0012-8252 Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ J. H. F. L. Davies, A. Marzoli, H. Bertrand, N. Youbi, M. Ernesto, U. Schaltegger: End-Triassic mass extinction started by intrusive CAMP activity. Nature Communications, 31.5.2017, 8. vsk, nro 1, s. 15596. doi:10.1038/ncomms15596 ISSN 2041-1723 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  10. ↑ Capriolo, Manfredo & Mills, Benjamin & Newton, Robert & Dal Corso, Jacopo & Dunhill, Alex & Wignall, P.B & Marzoli, Andrea. (2021). Anthropogenic-scale CO2 degassing from the Central Atlantic Magmatic Province as a driver of the end-Triassic mass extinction. Global and Planetary Change. 209. 103731. 10.1016/j.gloplacha.2021.103731.
  11. ↑ a b Percival, Lawrence & Ruhl, Micha & Hesselbo, Stephen & Jenkyns, Hugh & Mather, Tamsin & Whiteside, Jessica. (2017). Mercury evidence for pulsed volcanism during the end-Triassic mass extinction. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America. 114. 10.1073/pnas.1705378114.
  12. ↑ a b Jingeng Sha, Paul E. Olsen, Yanhong Pan, Daoyi Xu, Yaqiang Wang, Xiaolin Zhang, Xiaogang Yao, Vivi Vajda: Triassic–Jurassic climate in continental high-latitude Asia was dominated by obliquity-paced variations (Junggar Basin, Ürümqi, China). Proceedings of the National Academy of Sciences, 24.3.2015, 112. vsk, nro 12, s. 3624–3629. PubMed:25759439 doi:10.1073/pnas.1501137112 ISSN 0027-8424 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  13. ↑ Sarah J. Beith, Calum P. Fox, John E.A. Marshall, Jessica H. Whiteside, Recurring photic zone euxinia in the northwest Tethys impinged end-Triassic extinction recovery, Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, Volume 584, 2021, 110680, ISSN 0031-0182, https://doi.org/10.1016/j.palaeo.2021.110680. (https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S003101822100465X) Abstract: The end-Triassic extinction (ETE) is associated with rapid atmospheric CO2-driven warming amplified by positive feedbacks involving weathering, nutrient oversupply, water column anoxia and sul.fate reduction. These conditions culminated in photic zone euxinia (PZE) at least locally in the Western Tethys, but its broader extent across northwest Europe has yet to be identified. Here we present new biomarker and bulk δ13Corg isotopic data that document redox and palaeoecological changes from two end-Triassic sites in the Western Tethys: Felixkirk, in the Cleveland Basin, northeast England, and Lavernock Point, in the Bristol Channel Basin, S Wales. The presence of aryl isoprenoids and Chlorobi-derived isorenieratane indicates shoaling of anoxia and toxic H2S to the photic zone caused by flooding in restricted or semi-enclosed basins. Oscillating redox conditions and severe PZE prevented a swift recovery of at least the benthic ecosystem across several British basins. Additionally, in concert with recent discoveries in the Bristol Channel Basin, in the Cleveland Basin we find that the ‘initial’ negative carbon isotope excursion (CIE) is related to a localized change in organic matter sources. PZE in British and other European basins points towards H2S toxicity as an extinction driver for the Western Tethys, highlighting the need for a global characterization of redox changes across the end-Triassic and other extinction events. Keywords: End-Triassic mass extinction; Photic zone euxinia; Lipid biomarkers; Chlorobi; Tethys Ocean
  14. ↑ Abrajevitch, Alexandra & Hori, Rie & Kodama, Kazuto. (2013). Rock magnetic record of the Triassic-Jurassic transition in pelagic bedded chert of the Inuyama section, Japan. Geology. 41. 10.1130/G34343.1.
  15. ↑ Lucas, Spencer & Tanner, Lawrence & Geissman, John & Hurley, L. & Kozur, Heinz & Heckert, Andrew & Kürschner, Wolfram & Weems, Robert. (2010). Timing of the End-Triassic Extinctions on Land: the Moenave Formation on the Southern Colorado Plateau, USA. American Geophysical Union, Fall Meeting 2010. abstract #B51F-0409.
  16. ↑ Guex, Jean & Pilet, Sebastien & Müntener, Othmar & Bartolini, Annachiara & Spangenberg, Jorge & Schoene, Blair & Sell, Bryan & Schaltegger, Urs. (2016). Thermal erosion of cratonic lithosphere as a potential trigger for mass-extinction. Scientific Reports. 6. 23168. 10.1038/srep23168.
  17. ↑ Grossman, E.L., Joachimski, M.M. Ocean temperatures through the Phanerozoic reassessed. Sci Rep 12, 8938 (2022). https://doi.org/10.1038/s41598-022-11493-1
  18. ↑ Christopher R. Scotese, Haijun Song, Benjamin J.W. Mills, Douwe G. van der Meer, Phanerozoic paleotemperatures: The earth’s changing climate during the last 540 million years, Earth-Science Reviews, Volume 215, 2021, 103503, ISSN 0012-8252, https://doi.org/10.1016/j.earscirev.2021.103503. (https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0012825221000027) Abstract: This study provides a comprehensive and quantitative estimate of how global temperatures have changed during the last 540 million years. It combines paleotemperature measurements determined from oxygen isotopes with broader insights obtained from the changing distribution of lithologic indicators of climate, such as coals, evaporites, calcretes, reefs, and bauxite deposits. The waxing and waning of the Earth’s great polar icecaps have been mapped using the past distribution of tillites, dropstones, and glendonites. The global temperature model presented here includes estimates of global average temperate (GAT), changing tropical temperatures (∆T° tropical), deep ocean temperatures, and polar temperatures. Though similar, in many respects, to the temperature history deduced directly from the study of oxygen isotopes, our model does not predict the extreme high temperatures for the Early Paleozoic required by isotopic investigations. The history of global changes in temperature during the Phanerozoic has been summarized in a “paleotemperature timescale” that subdivides the many past climatic events into 8 major climate modes; each climate mode is made up of 3-4 pairs of warming and cooling episodes (chronotemps). A detailed narrative describes how these past temperature events have been affected by geological processes such as the eruption of Large Igneous Provinces (LIPS) (warming) and bolide impacts (cooling). The paleotemperature model presented here allows for a deeper understanding of the interconnected geologic, tectonic, paleoclimatic, paleoceanographic, and evolutionary events that have shaped our planet, and we make explicit predictions about the Earth’s past temperature that can be tested and evaluated. By quantitatively describing the pattern of paleotemperature change through time, we may be able to gain important insights into the history of the Earth System and the fundamental causes of climate change on geological timescales. These insights can help us better understand the problems and challenges that we face as a result of Future Global Warming. Keywords: paleoclimate; paleotemperature; Phanerozoic; climate change; climate history; ice age; icehouse; hothouse; Hirnantian Ice Age; Permo-Carboniferous Ice Age; End Triassic Extinction; K/T Extinction; K/T Impact Winter; PETM; Pleistocene Ice Age; Future Global Warming; ∂18O; ∂13C
  19. ↑ Song, Haijun & Wignall, Paul & Song, Huyue & Dai, Xu & Chu, Daoliang. (2019). Seawater Temperature and Dissolved Oxygen over the Past 500 Million Years. Journal of Earth Science. 30. 10.1007/s12583-018-1002-2.
  20. ↑ CO2-induced biochemical changes in leaf volatiles decreased fire-intensity in the run-up to the Triassic–Jurassic boundary Sarah J. Baker, Rebecca A. Dewhirst, Jennifer C. McElwain, Matthew Haworth, Claire M. Belcher New Phytologist https://nph.onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/nph.18299
  21. ↑ Belcher, C., Mander, L., Rein, G. et al. Increased fire activity at the Triassic/Jurassic boundary in Greenland due to climate-driven floral change. Nature Geosci 3, 426–429 (2010). https://doi.org/10.1038/ngeo871
  22. ↑ Different wildfire types promoted two-step terrestrial plant community change across the Triassic-Jurassic transition Peixin Zhang, Minfang Yang January 2024 12:1329533 DOI:10.3389/fevo.2024.1329533 Frontiers in Ecology and Evolution Published by Frontiers Online ISSN: 2296-701X
  23. ↑ Extremely elevated CO2 concentrations at the Triassic/Jurassic boundary Margret Steinthorsdottir a,⁎, Andrew J. Jeram b, Jennifer C. McElwain a Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology 308 (2011) 418–432
  24. ↑ Zhang, Peixin & Yang, Minfang & Jing, Lu & Jiang, Zhongfeng & Zhou, Kai & Xu, Xiaotao & Wang, Lei & Wu, Li & Zhang, Yuchan & Chen, Huijuan & Zhu, Xuran & Guo, Yanghang & Ye, Huajun & Shao, Longyi & Hilton, Jason. (2024). Different wildfire types promoted two-step terrestrial plant community change across the Triassic-Jurassic transition. Frontiers in Ecology and Evolution. 12. 1329533. 10.3389/fevo.2024.1329533.
  25. ↑ Olsen, Paul & Sues, Hans-Dieter & Koeberl, C. & Huber, Heinz & Montanari, A. & Rainforth, Emma & Fowell, Sarah & Szajna, Michael & Hartline, B.W.. (2002). Ascent of dinosaurs linked to an iridium anomaly at the Triassic-Jurassic boundary. Science. 296. 1305–1307. 10.1126/science.1065522.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Triassic–Jurassic extinction event
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Triaskauden_joukkotuho&oldid=22752784”