Trakehneninhevonen

Trakehneninhevonen
Tyyppi:	kevyt puoliverinen
Alkuperä ja nimet
Alkuperämaa:	Itä-Preussi
Rodun syntyaika:	1700-luku
Kantakirja perustettu:	1877
Muita nimityksiä:	trakehner, itäpreussinhevonen
Esiintyminen ja käyttö
Käyttötarkoitus:	kilparatsu
Globaali esiintyminen:	maailmanlaajuinen
Ominaisuudet
Korkeus:	noin 160–170 cm
Paino:	600 kg
Värit:	kaikkia värejä esiintyy
Infobox OK

Trakehneninhevonen (myös trakehner tai itäpreussinhevonen) on saksalainen puoliverinen hevosrotu, jonka juuret ovat entisessä Itä-Preussissa, alueella, joka kuuluu nykyisin Venäjään ja Puolaan. Rotu on nimetty sitä 1732 kasvattamaan perustetun siittolan mukaan, joka sijaitsi Trakehnenin paikkakunnalla (nyk. Jasnaja Poljana), jonka mukaan rotu on nimetty. Tyypiltään trakehneninhevonen on lämminverinen ratsuhevonen. Se on yhtenäisempi ja kevytrakenteisempi kuin useimmat puoliverirodut, ja sitä on käytetty monen puoliverirodun (esimerkiksi hannoverinhevonen, oldenburginhevonen, hollanninpuoliverinen, tanskanpuoliverinen ja ruotsinpuoliverinen) jalostuksessa.^lähde?

Ominaisuudet

Trakehnerori kouluratsuna.

Trakehneninhevonen on säkäkorkeudeltaan noin 160–170 cm ja väriltään (usein tumma) yksivärinen tai kimo. Sillä on vahva mutta hienostunut rakenne, ja luonteeltaan se on innokas, älykäs ja vilkas, mutta tasainen ja miellyttämishaluinen. Trakehneninhevonen on edelleen huippuluokan kilparatsu. Erinomaiset liikkeet tekevät siitä mainion kouluhevosen, vahva takaosa, nivelet ja lihakset hyvän hyppääjän, ja kevyen rakenteensa ansiosta se menestyy muita puoliverirotuja paremmin myös kenttäkilpailuissa.^lähde?

Menestyneitä trakehneninhevosia ovat muiden muassa estehevoset Abdullah (joukkuekulta ja henkilökohtainen hopea olympialaisissa 1984, maailmancupin voitto 1985) ja Heuringer (joukkuehopea maailmanmestaruuskilpailuissa 1994), kouluratsu Peron (joukkuekulta olympiakisoissa 1996) sekä kenttäratsu Windfall II (joukkuepronssi olympialaisissa 2004). Myös suomalaisen kouluratsastaja Kyra Kyrklundin menestyksekäs kouluratsu Edinburg (mm. viides sija olympiakisoissa 199] ja neljäs sija maailmanmestaruuskilpailuissa 1994) oli Venäjällä kasvatettu trakehneninhevonen. Tokion olympialaisten 2021 kouluratsastuksen voittaja trakehnertamma Dalera, ratsastajanaan Jessica von Bredow-Werndl, voitti samana vuonna myös Euroopan mestaruuden sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa.^lähde?

Historia

Trakehnertamma varsoineen

Trakehneninhevonen polveutuu Itä-Preussin jykevästä ja vahvasta hevoskannasta, jonka kokoa kasvatettiin ja rakenne saatiin sirommaksi 1800-luvun alkupuolella risteytyksillä laadukkaiden englannintäysiveristen ja arabien kanssa. Tavoitteena oli kestävä hevonen, joka sopisi sekä ratsuväen sotahevoseksi että itäpreussilaisten maatilojen töihin. 1800-luvulla trakehneninhevonen olikin suosittu ratsuväen hevonen. 1900-luvun alkupuolella rotu saavutti suuren suosion kilparatsuna ja menestyi erinomaisesti olympialaisissakin. Parhaat trakehnerit kasvatettiin edelleen Trakehnenin siittolassa (ja tarkkaan ottaen vain näitä yksilöitä on alun perin kutsuttu trakehneninhevosiksi; muut rodun edustajat olivat itäpreussinhevosia), mutta Itä-Preussissa harrastettiin runsaasti myös laadukasta yksityistä kasvatusta. Rodun ensimmäinen kantakirja julkaistiin 1877. Kantakirja on suljettu, ja trakehneninhevosten lisäksi siihen otetaan ainoastaan englannintäysiverisiä ja arabeja, joita käytetään trakehneninhevosjalostuksessa säännöllisesti rakenteen pitämiseksi kevyenä.^lähde?

Toinen maailmansota oli vähällä koitua trakehneninhevosten kohtaloksi. Trakehnenin siittolan 800 parasta eläintä evakuoitiin Neuvostoliiton puna-armeijan tieltä lokakuussa 1944 ja Itä-Preussin yksityiset kasvattajat hevosineen (arviolta 18 000) vasta tammikuussa 1945. Hevoset jouduttiin kuljettamaan pääosin jalkaisin Euroopan halki keskellä ankaraa talvea. Vain noin sata Trakehnenin siittolan hevosta selvisi läntiseen Saksaan, ja suurin osa jäljelle jääneistä hevosista oli hajallaan ympäri maata yksityisten omistajien hallussa, monet niistä vammautuneina. Sodanjälkeisinä vuosina monet saksalaiset hevosihmiset omistautuivat trakehneninhevosten etsimiselle ja rodun pelastamiselle, ja uuden kantakirjan julkaisemisen (1947) sekä uusien siittoloiden (Hunnesrück, Rantzau ja Schmoel) perustamisen ansiosta rotu saatiinkin vähitellen taas vakiinnutettua. Länsi-Saksan lisäksi trakehneninhevosia ryhdyttiin sodan jälkeen kasvattamaan myös Itä-Saksassa, Puolassa ja Neuvostoliitossa, joiden alueille trakehnereja jäi sodan loppuvaiheessa. Nykyään trakehneninhevosia kasvatetaan joka puolella maailmaa.^lähde?

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta trakehner Wikimedia Commonsissa

• Suomen Trakehner-hevosyhdistys (Arkistoitu – Internet Archive)
• Trakeen^{[vanhentunut linkki]} Heimtali Hobusekasvandus (viroksi)