Chiru
| Chiru | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Vuohieläimet Caprinae |
| Suku: |
Chirut Pantholops[2] |
| Laji: | hodgsonii |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Pantholops hodgsonii |
|
 |
|
| Katso myös | |
Chiru[3][4] eli orongo[4] (Pantholops hodgsonii) on aasialainen sorkkaeläinlaji. Sen luontainen elinalue on Tiibetin alueella Kiinassa. Chiru oli yksi Pekingin vuoden 2008 olympialaisten viidestä maskotista. EU:n komissio on määritellyt lajin uhanalaiseksi. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on khiru.[3]
Koko, elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chirun pituus on 120–170 senttiä, korkeus 80–100 senttiä ja paino 35-50 kiloa.[5] Sen sarvien pituus on 60–70 senttiä. Chirut suojautuvat myrskyiltä ja lumipyryiltä kuoppiin kaivautumalla. Tarkkanäköisenä chiru huomaa vaaran jo kilometrien päästä. Chirut elävät jopa 200 yksilön laumoina, urokset ja naaraat erillään.[5] Eri sukupuolet kohtaavat paritteluaikana marras-joulukuussa. Raskaus kestää 6 kuukautta.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ IUCN SSC Antelope Specialist Group: Pantholops hodgsonii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 3. Lepakot–Perhoset, s. 1298. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01530-3
- ↑ a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) koivu.luomus.fi. 2008. Viitattu 2.11.2017.
- ↑ a b Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 1. Aarnikotka–Iibikset, s. 122. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01065-4
- ↑ a b c Einola, Jalo: Vuohieläimet - luonnonvaraiset sekä kesyt lampaat ja vuohet, s. 33. Pilot-kustannus, 2004. ISBN 952-464-185-2