Texasinkalkkarokäärme

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Teksasinkalkkarokäärme)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Texasinkalkkarokäärme
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Suomumatelijat Squamata
Alalahko: Käärmeet Serpentes
Heimo: Kyykäärmeet Viperidae
Alaheimo: Kuoppakyyt Crotalinae
Suku: Kalkkarokäärmeet Crotalus
Laji: atrox
Kaksiosainen nimi

Crotalus atrox
Baird & Girard, 1853

Katso myös

  Texasinkalkkarokäärme Wikispeciesissä
  Texasinkalkkarokäärme Commonsissa

Texasinkalkkarokäärme värisyttämässä häntäänsä.

Texasinkalkkarokäärme[2][3] eli teksasinkalkkarokäärme (Crotalus atrox) on pohjoisamerikkalainen kalkkarokäärmelaji.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskeaa nahkaa kirjavoittavat vaaleareunaiset vinoneliömäiset kuviot. Kalistin muodostuu kartiomaisista, osaksi päällekkäisistä sarveistuneista renkaista. Kun käärme värisyttää häntäänsä, renkaista lähtee kaliseva ääni.

Yläleuassa sijaitsee kaksi pitkää ja kaarevaa, tiehyellistä myrkkyhammasta. Ne ovat painautuneet vasten kitalakea ja tulevat esiin vasta, kun käärme aikoo purra.

Texasinkalkkarokäärme kasvaa enintään kahden metrin pituiseksi. Se painaa 6–7 kiloa.

Texasinkalkkarokäärmettä tavataan Yhdysvaltojen lounaisosissa sekä Meksikon pohjois- ja keskiosissa.

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aavikot, pensasmaat, preeriat ja vuoriseudut.

Odotettu elinikä on 20 vuotta, mutta metsästyksestä ja ihmisen asuinalueen laajenemisesta johtuen käärme elää harvoin niin vanhaksi.

Texasinkalkkarokäärme pyydystää pieniä nisäkkäitä, lintuja ja sammakoita. Se syö kerran joka toinen tai kolmas viikko. Käärme pystyy paikantamaan lämminverisen uhrinsa pilkkopimeässä päänsä aistinkuoppien avulla. Kyseessä ovat eläinkunnan lämmölle herkimmät elimet. Myrkkynsä ruiskutettua käärme odottaa uhrin menehtymistä. Myrkky vaikuttaa verenkiertoelimistöön ja kudoksiin. Se myös helpottaa ruoansulatusta.

Delaware-intiaanien tarustossa kerrotaan pikkupojasta, jolla oli lempilelunaan ontosta kurpitsasta ja pähkinöistä valmistettu helistin. Kun uhkaava käärme ryömi pojan telttaan, hän heitti lelunsa sen suuhun puolustautuakseen, ja siitä päivästä lähtien kalistin on varoittanut kalkkarokäärmeen tulosta.

  1. Frost, D.R., Hammerson, G.A. & Santos-Barrera, G.: Crotalus atrox IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2007. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.6.2014. (englanniksi)
  2. Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 2. Iilimato–Leopardit, s. 546. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01422-6
  3. McGhee, Karen & McKay, George: Maailmamme eläimet, s. 166. Suomentanut Marja-Leena & Pertti Hiltunen. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7373-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]