Stereotyyppi
Stereotyyppi on jotain joukkoa, tavallisimmin ihmisryhmää, koskeva kaavamainen ja yleistävä näkemys. Stereotyypit perustuvat ryhmää koskevaan tietoon, uskomuksiin ja odotuksiin. Stereotyyppi voi olla vain yksittäisen ihmisen näkemys, tai se voi olla yleinen näkemys. Stereotyypit voivat olla totuudenmukaisia, tai ne voivat olla liioiteltuja ja virheellisiä yleistyksiä, jotka eivät päde ryhmän kaikkiin tai edes useimpiin yksittäisiin jäseniin. Tutkijoiden mielipiteet jakautuvat näissä suhteissa siinä, miten stereotyyppi tarkalleen määritellään.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Termiä käytti ihmisryhmiin viitaten ensimmäisenä yhdysvaltalainen Walter Lippmann vuonna 1922 kirjassaan Public Opinion. Lippmann lainasi sanan painoalalta, jossa stereotyypillä tarkoitetaan kohokuvalaattaa.[1]
Jaottelu ja syntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleisimpiä ja eniten tutkittuja stereotyyppejä ovat sukupuoleen, ikään ja rotuun liittyvät stereotyypit. Sukupuoli, ikä ja rotu ovat ihmisten paljon käyttämiä kategorioita, ja ne on myös helppo tunnistaa visuaalisesti.[1] Yleisiä stereotyyppejä ovat esimerkiksi stereotyypit naisista kiltteinä ja hoivaavina, mutta miehiä vähemmän osaavina, ja stereotyypit miehistä naisia osaavampina ja dominoivampina, mutta vähemmän kiltteinä. Vanhoja ihmisiä koskevia yleisiä stereotyyppejä ovat käsitykset vanhuksista seniileinä, toimintakyvyttöminä ja äreinä, mutta toisaalta myös viisaina ja anteliaina.[1]
Stereotyypin muodostuminen perustuu siihen, että ihmiset jaetaan ensin ryhmiin ja aletaan sitten nähdä kaikki saman ryhmän jäsenet keskenään samankaltaisina. Tämän ajattelumallin takana on sekä kognitiivisia syitä että motivaatiosyitä. Kognitiivinen syy on se, että koska ihmisten ajattelukapasiteetti ei riitä ryhmän kaikkien yksittäisten jäsenten tietojen erottelemiseen, yleistämisen avulla ihminen pystyy ajattelemaan tehokkaammin ja käytännöllisemmin, etenkin silloin, kun tarkempaa tietoa jäsenistä ei ole saatavilla. Tämän hyödyllisyys riippuu siitä, kuinka hyvin kyseinen stereotyyppi vastaa totuutta. Stereotyypin muodostumiseen vaikuttaa myös se kognitiivinen vinouma, joka saa ihmisen kiinnittämään kohtuuttoman paljon huomiota epätavallisiin ärsykkeisiin.[1]
Motivaatioon liittyvä syy stereotyypin synnylle perustuu siihen, että ihmiset pyrkivät vahvistamaan omaa itsearviointiaan omaan ryhmäänsä identifioitumisen kautta. Tämän seurauksena ihminen haluaa nähdä oman ryhmänsä mahdollisimman hyvänä ja verrata sitä suosiollisesti toisiin ryhmiin. Ihminen myös usein näkee ulkoryhmiin kuuluvat ihmiset keskenään enemmän samankaltaisina kuin oman sisäryhmänsä ihmiset.[1]
Kun ihminen on muodostanut mielessään sosiaalisia kategorioita, joihin sijoittaa ihmiset, hänelle alkaa kertyä tietoa, uskomuksia ja odotuksia näiden ryhmien jäsenistä. Kun tietyt tiedot, uskomukset ja odotukset yhdistetään eri ryhmiin, muodostuu stereotyyppejä. Sen jälkeen ihminen alkaa nähdä kyseisten ryhmien kaikissa jäsenissä samat ominaisuudet. Kun ihminen kohtaa henkilöitä, jotka eivät mahdu hänen muodostamaansa stereotyyppiin, hän saattaa sijoittaa kohteen johonkin ryhmänsä alaryhmään, joka eroaa hiukan pääryhmästä.[1]
Ihmisillä on tapana kiinnittää tavallista enemmän huomiota sellaiseen tietoon, joka vastaa heidän uskomuksiaan, tulkita ristiriitainen tieto omien uskomusten mukaisesti, ja ohittaa uskomusten vastainen tieto. Ihmiset etsivät kysymystensä asettelulla sellaista tietoa, joka vahvistaa heidän luomiaan stereotyyppejä. Ihmiset lisäksi selittävät ryhmän jäsenten käyttäytymistä stereotyypeillä. Kun ihminen ajattelee jotain ryhmää, hän palauttaa herkimmin mieleen stereotyyppiä vahvistavaa tietoa.[1]
Leviäminen ja pysyvyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Stereotyypit leviävät vanhemmilta lapsille, ystävien kesken, etnisten vitsien kautta, tai laajemmin television, elokuvien ja lehtien kautta. Lisäksi jos jokin ryhmä on yliedustettuna joissain rooleissa, siitä voi syntyä virheellinen uskomus, että ryhmän jäsenillä olisi luontainen taipumus näihin rooleihin.[1]
Stereotyypit ovat melko pysyviä, eivätkä ne tavallisesti muutu ajan myötä. Joskus esimerkiksi sota voi aiheuttaa väliaikaisen stereotyypin muutoksen viholliskansallisuutta kohtaan.[1]
Ryhmien välisten kontaktien lisäämisellä on pyritty muuttamaan stereotyyppejä ja vähentämään vihamielisyyksiä. Tämä voi johtaa ryhmän näkemiseen aiempaa monimuotoisena. Joskus ryhmään tutustuminen voi johtaa vain uusien alaryhmästereotyyppien muodostumiseen, jolloin pääryhmän stereotyyppi säilyy ennallaan.[1]
Täsmäävyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Stereotyyppien tarkka oikeellisuus on koko sosiaalipsykologian suurimpia ja toistettavimpia tuloksia. Väestötieteelliset stereotyypit ovat tarkkoja: lähes kaikki jaetut stereotyypit roduista, etnisyyksistä ja sukupuolista saavuttivat korrelaation yli 0,5, vaikka vain 5 % sosiaalipsykologian kaikista tuloksista yltää samaan. Yksilöidenkin stereotyyppikäsityksistä puolet ylitti korrelaation 0,5. Useimmat muutkin stereotyypit olivat tarkkoja, kuten ammattien tai collegen pääaineiden tai yliopistoveljeskuntien perusteella tehdyt.[2]
Kansanluonteen stereotyypit olivat epätarkkoja, jos niitä verrattiin ihmisten itse raportoimiin luonteenpiirteisiin, mutta erittäin tarkkoja, jos niitä verrattiin heidän käyttäytymiseensä.[2]
Yhdysvalloissa poliittiset stereotyypit republikaaneista ja demokraateista tai konservatiiveista ja liberaaleista liioittelevat todellisia eroja. Äärikannan omaavat liioittelivat eniten. Korrelaatiot olivat silti korkeita.[2]
Ihmiset nojautuvat stereotyyppeihin kovin vähän tapauksissa, joista heillä riittää yksilökohtaista informaatiota, aivan kuten rationaalinen ihminen tekisikin.[2]
Vaikutuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihmiset käyttäytyvät toisia ihmisiä kohtaan usein stereotyyppikäsitystensä mukaisesti. Joskus tästä seuraa se, että vastapuoli ryhtyy itsekin käyttäytymään itseensä kohdistuvien stereotyyppisten odotusten mukaisesti. Tämä puolestaan nähdään stereotyyppiä oikeuttavana todisteena, jolloin stereotyyppi vahvistuu.[1]
Professori Karmela Liebkindin mukaan luokittelu ja yleistäminen ovat välttämättömiä apuvälineitä, mutta hän tarkoittaa stereotypialla vain arvottavaa luokittelua, jossa ihmisryhmä arvotetaan hyväksi tai pahaksi, mikä voi johtaa välttelyyn tai väkivaltaan.[3]
Tohtori Samuel Pihan mukaan stereotypioissa on kyse liian rohkeista yleistyksistä. Ne ovat silti voineet olla hyödyllisiä, kuten suuren, karskin ja miehisen olemuksen yhdistäminen uhkaavuuteen tai vieraiden piirteiden pitäminen arveluttavana. Siksi esimerkiksi pitkä mies voi kärsiä siitä, että ihmiset säikähtävät häntä. Pihan mukaan myös selkeät päättelysäännöt ja luokitukset helpottavat maailman hallintaa, minkä vuoksi näemme ihmiset yliyksinkertaistavasti.[3]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l Hamilton, David L. & Uhles, A. Neville (toim. Kazdin, Alan E.): ”Stereotypes”, Encyclopedia of Psychology, s. osa 6, s. 466–470. Oxford University Press, 2000. ISBN 9781557981875
- ↑ a b c d Lee Jussim, Jarret T. Crawford, Rachel S. Rubinstein: Stereotype (In)Accuracy in Perceptions of Groups and Individuals. (tiivistelmä ja sivut 492-494) Current Directions in Psychological Science, joulukuu 2015, 24. vsk, nro 6, s. 490-497. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Minä ja ne muut Helsingin Sanomat. 12.3.2020.