Jäämerentähtimö
| Jäämerentähtimö | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Hävinnyt |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Kohokkikasvit Caryophyllaceae |
| Tribus: | Alsineae[2] |
| Suku: | Sädetähtimöt Stellaria |
| Laji: | humifusa |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Jäämerentähtimö (Stellaria humifusa) on pohjoisilla arktisilla alueilla tavattava monivuotinen kohokkikasvi. Suomesta laji on ilmeisesti kadonnut.[4]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jäämerentähtimö on tiiviisti mätästävä ja kasvaa 5–10 senttimetriä korkeaksi. Varsi on rento, kalju ja väriltään vaaleanvihreä. Tiheässä olevat möyheähköt, ruodittomat lehdet ovat 2–8 mm pitkiä, puikeita tai leveänpuikeita ja kaljuja. Lehtihangat ovat usein itusilmuisia. Pitkäperäinen kukinto on vähäkukkainen viuhko tai kukat ovat yksittäin. Kukkien tukilehdet ovat vihreitä ja kaljulaitaisia. Kukan verholehdet ovat 3–4,5 mm ja tylppiä. Verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä, teriö verhiötä hieman pitempi. Terälehtien liuskat ovat pitkulaisia, kaksiosaisia ja väriltään valkoisia. Emiö on kolmilehtinen. Jäämerentähtimö kukkii heinä-elokuussa. Siemenet sisältävä, kuusiliuskaisesti aukeava kota on verhiön pituinen.[5][6]
Jäämerentähtimö muistuttaa suuresti lettotähtimöä (S. crassifolia).[4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jäämerentähtimöä tavataan pääasiassa pohjoisen pallonpuoliskon arktisilla alueilla. Erityisen yleinen laji on Kanadan arktisessa saaristossa. Laji tavataan myös muun muassa Islannissa, Huippuvuorilla ja Pohjois-Norjan rannikolla sekä Venäjällä Kuolan niemimaalta ja Vienan alueelta itään pitkin arktista rannikkoa.[7][8] Suomesta laji löydettiin yllättäen Hailuodon Viinikanlahdelta vuonna 1947. Tämä Itämeren alueen ainoa, pienikokoinen esiintymä kuitenkin hävisi pian. Hailuodon esiintymän arvellaan olleen joko jääkauden jälkeinen jäänne tai äskettäin Jäämeren rannikolta vesilintujen tai kahlaajien jaloissa paikalle kulkeutunut.[7]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jäämerentähtimö on pohjoisten merenrantojen kasvi. Sitä kasvaa maatuvilla levävalleilla, liejunsekaisilla rantaniityillä ja alavilla vuonorannoilla. Hailuodon esiintymä kasvoi kostealla merenrantaniityllä.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Laine, Unto: Jäämerentähtimö. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 254. ISBN 951-26-4256-5.
- Piirainen, Mikko: Jäämerentähtimö. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 324–325. ISBN 978-951-31-6593-2.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. ISBN 951-45-8167-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maiz-Tome, L.: Stellaria humifusa IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Stevens, P. F.: Caryophyllaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 4.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Stellaria humifusa Rottb. Plants of the World Online. Viitattu 4.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 109.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 106, 109.
- ↑ a b Laine 1997, s. 254.
- ↑ a b Piirainen 2012, s. 324–325.
- ↑ Luonnontieteellinen keskusmuseo, Hatikka (Arkistoitu – Internet Archive) (→ haku kasvitietokannasta).