Silvestr

Pappi Silvestr veistoksessa Tuhatvuotinen Venäjä.

Silvestr eli Sylvester (ven. Сильвестр, munkkinimenä Spiridon ven. Спиридон, s. todennäköisesti Novgorod. k. n. 1565 todennäköisesti Vologdan alue, Venäjä) oli huomattava venäläinen ortodoksinen uskonoppinut. Hän kuului metropoliitta Makarin ja kreikkalaissyntyisen munkin Maksim Grekin ohella niihin uskonnollisiin vaikuttajiin, jotka toimivat Iivana IV Julman opettajina ja neuvonantajina. Silvestr oli luonteeltaan karismaattinen ja hänen retoriikkaansa on luonnehdittu mykistäväksi. Hän kokosi ja kirjoitti myös käytännöllis-moraalisen kolmiosaisen julkaisun nimeltä Domostroj (vapaasti suomennettuna 'Taloudenpito').

Koska Iivanan isä, tsaari Vasili III kuoli tapaturmaisesti vuonna 1533 Iivanan ollessa vasta kolmivuotias, tästä tuli Moskovan suuriruhtinas jo pikkulapsena. Tämä aiheutti monenlaisia vallanperimysriitoja, jotka jatkuivat vielä hänen tultuaan Makarin voideltua hänet koko Venäjän itsevaltiaaksi 16 vuoden iässä ja naimattomana. Tsaarin arvonimen Iivana sai Konstantinopolin patriarkan suostumuksella vuonna 1561. Vaikutusvaltaisena pappina Silvestr oli myös vaatimassa kaikkien Iivanan alamaisten uskollisuutta.

Silvestr oli tullut Iivanan luottomieheksi vuonna 1947, jolloin tämä astui ensimmäiseen avioliittoonsa Jurjev Zaharinin pajarisukuisen tyttären Anastasija Romanovnan kanssa hurjin menoin, mikä jo sinänsä pahensi ristiriitoja pajarisukujen välillä. Itse asiassa pajarilaitos poikkesi jossain määrin läntisistä aatelijärjestelmistä. Kun sitten kuumana kesänä Moskovassa syttyi suuria tulipaloja, joissa Makari loukkaantui vaikeasti. Silvestr lähestyi historioitsija Nikolai Karamzinin sanoja käyttäen Iivanaa sormi pystyssä, näyttäen profeetalta ja sanoi vakuuttavasti, että Jumalan tuomio leijui kevytmielisen, pahojen himojen riivaaman tsaarin päällä. Katuvaiseksi nöyrtynyt Iivana rukoili Silvestriä auttamaan. Pikku hiljaa Iivana siirsi häntä nuoruudessaan vainonneiden pajarien ohi alempisäätyisen Aleksei Adaševin, joka hallitsi käytännössä yhteistyössä Silvestrin kanssa. Neuvostoliittolainen historioitsija Aleksandr Aleksandrovitš Zimin on arvellut, että Iivanan sittemmin tarkoituksiinsa luoma satunnaisesti kokoontunut "valittu neuvosto" olisi Silvestrin idea ja osoitus jonkinlaisesti demokratisoitumisesta Venäjällä jo tuohon aikaan.

Silvestr kannatti Iivanan serkkua Staritsan ruhtinasta Vladimiria hallitsijaksi Iivanan sairastaessa 1553. Lisäksi hän kävi kirjeenvaihtoa ruhtinas Aleksandr Gorbati–Šuiskin kanssa. Silvestrillä oli poika Anfim, jolle myönnettiin djakin arvo. Kun Iivanan puoliso Anastasija kuoli 1560 todennäköisesti myrkytettynä, jälleen Moskovan palojen aikaan, Iivana sytti Adaševia ja Silvestriä kuolemantapauksesta. On arveltu, että Silvestrin ja Anastasijan välit olivat muuta kuin lämpimät. Adašev lähti maanpakoon, Vladimir ja Gorbati-Šuiski teloitettiin, mutta ilmeisesti Silvestr kuoli luonnollisesti majailtuaan Solovetskissa sekä Kirillo-Belozerskin luostarissa omaehtoisessa karkotuksessa Vologdan lähellä.

Pavel Plešanovin maalaus vuodelta 1856, jossa Silvestr ja Iivana Moskovan palon aikana 1547.

Lähteet

• Isabel de Madariaga: Iivana Julma. Suomentanut Matti Kinnunen. Ajatus Kirjat, Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8111-0