Lautsi vastaan Italia

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Soile Lautsi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lautsi vastaan Italia on oikeustapaus, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti vuonna 2009 Italian valtiota poistamaan krusifiksit koulujen seiniltä, mutta ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto päätti vuonna 2011, että kyseessä ei ole syrjintä ja että krusifikseja ei tarvitse poistaa.

Tuomioistuimen päätöksen mukaan krusifiksit rikkovat uskonnonvapautta ja rajoittavat vanhempien oikeutta kasvattaa lapsensa oman vakaumuksensa mukaisesti.[1] Ristiinnaulitunkuvat säädettiin Italiassa pakollisiksi koululuokissa Benito Mussolinin valtakaudella 1920-luvulla. Laki on yhä voimassa, vaikka katolisella kirkolla ei ole vuoden 1984 jälkeen ollut Italiassa virallista valtionuskonnon asemaa.[2]

Tapaus siirtyi käsiteltäväksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa sen jälkeen kun Italian perustuslakituomioistuin hylkäsi asian käsittelyn.[3] Kanteen nosti suomalaissyntyinen, nykyisin Italiassa asuva Soile Lautsi.[1] Marraskuussa 2009 tehdyssä päätöksessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti Italiaa poistamaan krusifiksit kouluista.[1] Tuomioistuimen mukaan julkisten koulujen tulee noudattaa tasapuolisuutta opetuksessa, johon osallistuminen on pakollista.[4][5]

Kaikki Italian puolueet ilmoittivat kannattavansa krusifiksien säilyttämistä kouluissa.[6] Corriere della Sera -lehden marraskuussa 2009 tekemän mielipidetiedustelun mukaan 84 prosenttia italialaisista kannatti perinteistä tapaa.[7] Maaliskuussa 2010 julkistettiin, että asia otetaan uuteen käsittelyyn Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.[8]

Tuomioistuimen suuri jaosto käsitteli asian maaliskuussa 2011 ja katsoi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1 lisäpöytäkirjan 2 artiklaa ei ollut rikottu eikä ollut tarpeen tutkia EIS 14 artiklan rikkomusta. Tosin sanoen Italian valtiolla oli oikeus pitää krusifikseja luokkahuoneiden seinillä, eikä se ollut sopimuksen 14 artiklan tarkoittamaa syrjintää.lähde?

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen ennustettiin muodostuvan merkittäväksi ennakkotapaukseksi muidenkin Euroopan maiden julkisissa kouluissa.[4] Esimerkiksi Yhdysvalloissa koululuokissa ei voi olla ristiinnaulitunkuvia kirkon ja valtion eron vuoksi.[9] Professori Martin Scheininin mukaan krusifiksien kieltäminen julkisten koulujen seinillä muistuttaa tärkeästä rajasta uskonnon pakkosyötölle.[10]

Kreikan ortodoksisen kirkon johtaja, arkkipiispa Ieronymos piti tuomioistuimen päätöstä huonona. Hänen mukaansa päätös otti huomioon vain ateistisen vähemmistön oikeudet, mutta jätti huomiotta kristittyjen enemmistön oikeudet.[11][4]. The Guardianin politiikan toimittaja Michael White ei ymmärtänyt, miksi suomalainen nainen muuttaa Italiaan ja alkaa vastustaa krusifikseja oikeustoimin. Hänen mukaansa katoliset tunnukset ovat yhtä keskeisesti italialaisia asioita kuin ”pizza, mafia, bling ja jalkapallossa huijaaminen”.[12]

  1. a b c Italia tyrmistyi koulujen krusifiksikiellosta 3.11.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 10.2.2010. Viitattu 3.3.2010.
  2. Symbolit ovat tärkeitä Savon sanomat. 5.11.2009. Arkistoitu 9.11.2009. Viitattu 5.11.2009.
  3. Human rights ruling against classroom crucifixes angers Italy: European court of human rights rules crucifixes that hang in classrooms violate religious and educational freedoms The Guardian. 3.11.2009. Viitattu 3.3.2010. (englanniksi)
  4. a b c Krusifikseja vastustanut suomalaisnainen sai tappouhkauksia Italiassa Yle Uutiset. 3.11.2009. Viitattu 5.11.2009.
  5. ”The Crucifixes must go”, Italy told Italymag. 4.11.2009. Viitattu 3.3.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  6. Italian kaikki puolueet puolustavat krusifiksia Helsingin Sanomat. 4.11.2009. Arkistoitu 11.1.2010. Viitattu 3.3.2010.
  7. Italialaiset eivät halua luopua krusifikseista koululuokissa Helsingin Sanomat. 8.11.2009. Arkistoitu 12.12.2009. Viitattu 8.3.2010.
  8. Italian krusifiksikielto käsitellään uudelleen Helsingin Sanomat. 3.3.2010. Arkistoitu 5.3.2010. Viitattu 3.3.2010.
  9. Kemppinen, Jukka: Fasistinen järjestö Kemppinen-blogi. 5.11.2009. Viitattu 5.11.2009.
  10. Siukonen, Timo: Professori: Krusifiksikielto muistuttaa uskonnon pakkosyötön vaaroista Helsingin Sanomat. 4.11.2009. Arkistoitu 7.11.2009. Viitattu 5.11.2009.
  11. Krusifiksikielto ajoi Kreikan ortodoksit hätäkokoukseen ([vanhentunut linkki] ei arkistossa) Verkkouutiset. 13.11.2009. Viitattu 3.3.2010.
  12. Italy's crucifix case and UK's climate change decision: for God's sake leave religion out of this The Guardian. 4.11.2009. Viitattu 3.3.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]