Sinijuova
Sinijuova on halomuoto, joka näkyy horisonttirenkaan väri-ilmiönä auringon vastaisella puolella taivasta. Se ei varsinaisesti ole itsenäinen haloilmiö, mutta siihen suhtaudutaan kuten muihinkin halomuotoihin.
Sinijuova on pienikokoinen alue horisonttirenkaalla kohdassa, jossa horisonttirenkaan intensiteetti putoaa. Horisonttirengas on auringon puoleisella taivaalla kirkkaampi, mutta tietyssä kohdassa sitä yksi sen aiheuttavista jääkiteiden valon kuluista himmenee vasta-aurinkopistettä kohti mentäessä. Tässä valon kulussa valo heijastuu kiteen sisällä pystysuorasta pinnasta, mutta sinijuovan kohdalla ja sen jälkeen valo menee pystypinnasta läpi. Ensimmäisenä pinnan läpi kulkee punainen valo samalla kun vihreä ja sininen vielä heijastuvat, ja siksi sinijuova näkyy vihertävänä ja sinertävänä.[1]
Sinijuovan paikka horisonttirenkaalla muuttuu auringon korkeuden mukaan. Lähimpänä aurinkoa se on auringon ollessa horisontissa, jolloin sinijuova on 116 asteen atsimuuttikulman etäisyydellä auringosta. Sinijuova etääntyy auringosta, levenee ja sen värivyöhykkeet kääntyvät viistommiksi auringon noustessa. Tätä havainnollistaa alavasta-aurinkopisteen eli taivaalla aurinkoa vastapäätä horisontin alapuolella olevan pisteen ympärillä oleva kuvitteellinen 64° säteinen rengas, jonka osia horisonttirenkaalla näkyy.[1]
Sinijuova voi syntyä sekä laatta-, pylväs- että Parry-asentoisista jääkiteistä. Ensimmäisenä ilmiöön kiinnitti huomiota Mika Sillanpää Etelä-Suomessa näkyneessä halonäytelmässä vuonna 1994.[1] Sinijuovan voi Suomessa havaita keskimäärin kerran viidessä vuodessa.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Riikonen, Marko: Halot – Jääkidepilvien valoilmiöt, s. 55–56. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2011. ISBN 978-952-5329-89-6
- ↑ Riikonen s. 139