Puhelinseksi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Seksipuhelin)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli tai sen osa painottuu liikaa joihinkin aiheen osa-alueisiin. Artikkelia tulisi muuttaa tasapainoisemmaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Kertoo oikeastaan vain 1990-luvusta
Tämä artikkeli käsittelee toimintaa. Puhelinseksi-nimisestä yhtyeestä on eri artikkeli.
Seksilinjamainontaa Helsingin Sanomissa maaliskuussa 1993.

Puhelinseksi viittaa seksuaalisiin keskusteluihin kahden henkilön välillä puhelimen avustuksella, joko maksullisesti tai molempien osapuolten vapaaehtoisesta suostumuksesta, esimerkiksi erotettujen rakastettujen välillä. Useissa maissa on erillisiä maksullisia puhelinnumeroita.

Maksullisen puhelinseksin harjoittajia ei valita heidän ulkonäkönsä, vaan heidän äänensä perusteella. Heidän soittajille antamansa kuvaukset ovat useimmiten keksittyjä tai ainakin väritettyjä. Puhelinseksin tarkoitus on aiheuttaa jommallekummalle tai molemmille orgasmi itsetyydytyksen avulla.lähde?

1990-luvun seksilinjavillitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhelinseksipalvelut nousivat monissa maissa suureen suosioon 1980-luvulta alkaen yhdessä puhelintreffipalveluiden (ns. ”kontaktipuhelimet” tai ”senssipuhelimet”[1]) ja muiden tavallista puhelua kalliimpien ääniviihdepalveluiden rinnalla. Eri maissa palvelut tulivat saataville vähän eri aikaan, riippuen kunkin maan puhelinverkon digitalisoimisesta, joka mahdollisti erilaisen hinnoittelun eri numerosarjoilla alkaville puhelinnumeroille. Aluksi puhelinyhtiöt oudoksuivat pornoviihteen tarjoamista omissa verkoissaan, mutta huomasivat sen pian erittäin tuottoisaksi liiketoiminnaksi. Myös pornolehtien julkaisijat alkoivat saada huomattavan osan tuotoistaan lehtiensä brändillä tarjotuista puhelinseksipalveluista. Monien työpaikkojen puhelimista estettiin kalliille ja työaikaa vieville seksilinjoille soittelu.[2][3] Seksilinjoille soittavien yksityishenkilöiden puhelinlaskut saattoivat nousta tuhansiin markkoihin, mikä herätti kuluttajaviranomaistenkin mielenkiinnon.[4] Suomessa puhelinyhtiöt alkoivat pian tarjota halukkaille maksutonta palvelua, joka esti viihdenumeroihin soittamisen[5].

Suomessa maksullisten puhelinpalvelujen tarjonta alkoi syksyllä 1988 posti- ja telelaitoksen sekä paikallisten puhelinyhtiöiden tarjoamissa numeroissa. 1990-luvun alkuvuosina myös aikuisviihdepalvelut sallittiin.[6] Vuoden 1996 paikkeilla arveltiin Suomessa satojen naisten tekevän puhelinseksityötä kotoaan käsin. Monet olivat alaikäisiä. Telealan edustajien mukaan puhelujen sisältöä oli mahdotonta valvoa viestintäsalaisuuden takia.[7][8]

Puhelinseksipalvelujen markkinointi tapahtui lehdissä pikkuilmoituksia julkaisemalla. Ilmoittajia kertyi niin paljon, että hyvämaineisten sanoma- ja iltapäivälehtien loppuosassa saattoi olla useita sivuja vähäpukeisten naisten kuvilla varustettuja mainoksia. Monet lehdet kieltäytyivät lopulta julkaisemasta ainakaan kuvallisia ilmoituksia[9]. Ruotsissa teleliikenteen eettinen lautakunta ERT kielsi seksilinjatoiminnan jo vuonna 1993[10], samoihin aikoihin kuin toiminta Suomessa alkoi. Kieltoa saattoi kuitenkin kiertää siirtämällä palvelu toimimaan eri maasta käsin, kuten nykyiset nettikasinot toimivat. Suomessa 0700- ja 9700-alkuisten seksilinjojen toiminta jatkui vilkkaana 1990-luvun loppuun asti, jolloin jo lähes kolmannes Suomen sanomalehdistä oli päättänyt kieltää seksilinjailmoitukset. Yhtenä viimeisistä lehdistä Sanomien Ilta-Sanomat lopetti niiden julkaisemisen vuoden 2001 alusta.[11] Lehtimainonnan vaikeutuessa ja matkapuhelimien yleistyessä seksipalveluiden markkinointi siirtyi tekstiviesteihin, kunnes heinäkuussa 1999 voimaan tullut laki yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta (565/1999) kielsi tekstiviestimarkkinoinnin ilman vastaanottajan ennalta antamaa lupaa[6]. Sittemmin puhelinseksipalveluiden tarjonta on muun pornon tavoin siirtynyt pääosin internet-verkkoon.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Senssipuhelin HPY:n suosituin palvelumuoto. Helsingin Sanomat, 24.4.1988, s. 12. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. ↑ Seksi-Suomen historia: Paheelliset pikselit Yle. Viitattu 23.7.2019.
  3. ↑ Laiho, Timo: Täällä Barcelona: Seksilinjat ovat saaneet suuren suosion. Helsingin Sanomat, 3.1.1993, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. ↑ Lindfors, Jukka: Seksi- ja senssilinjat takkuilevat Yle. 6.3.2008. Viitattu 23.7.2019.
  5. ↑ Palosuo, Niko: Kytkennöillä voi estää soitot kotimaisille viihdelinjoille sekä Australian ja Hong Kongin seksipuhelimiin. Puhelusulkuja kysytään eniten kaupungeissa Helsingin Sanomat. 5.8.1994. Viitattu 23.7.2019.
  6. ↑ a b Laukkanen, Mari-Elina: Suomalainen päivälehdistö seksikaupan foorumina, s. 64. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 2000. ISBN 952-00-0888-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 23.7.2019). (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Rimmi, Riitta: Seksilinjat voivat viedä mielenterveyden. Helsingin Sanomat, 16.11.1996, s. 5. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  8. ↑ Linjoille kaivataan sääntöjä. Helsingin Sanomat, 16.11.1996, s. 5. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  9. ↑ Karjalainen lakkaa julkaisemasta kuvallisia puhelinseksi-ilmoituksia. Helsingin Sanomat, 22.10.1993, s. A 5. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  10. ↑ Hautamäki, Jaakko: Ruotsi saneeraa kovalla kädellä puhelinseksiä. Helsingin Sanomat, 20.11.1993, s. C 5. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  11. ↑ Seksi-ilmoituksista miljoonatulot lehdille Verkkouutiset. 15.12.2000. Viitattu 23.7.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Puhelinseksi&oldid=22612665”