Santi Vila

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Santiago Vila i Vicente)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Santi Vila

Santiago Vila i Vicente (kutsumanimeltään Santi Vila; s. 1973 Granollers) on katalonialainen poliitikko. Hän toimi Katalonian aluehallinnon alue- ja ympäristöministerinä vuosina 2012–2016. Tämän jälkeen hän oli ensin kulttuuriministerinä ja myöhemmin yritysministerinä Carles Puigdemontin johtamassa hallituksessa, joka järjesti 1. lokakuuta 2017 kansanäänestyksen Katalonian itsenäistymisestä. Vila erosi ministerin tehtävistään 26. lokakuuta 2017 eli päivää ennen kuin Katalonian parlamentti julisti Katalonian itsenäiseksi.[1][2]

Espanja nosti kansanäänestyksen järjestämisen takia kaikkia Katalonian hallituksen ministereitä vastaan syytteet ”kapinasta”[3][4], josta voidaan tuomita Espanjan lain mukaan jopa 30 vuodeksi vankilaan[5][6]. Syytteitten seurauksena viisi ministeriä (Carles Puigdemont, Antoni Comín, Lluís Puig, Meritxell Serret ja Clara Ponsatí) lähtivät maanpakoon Belgiaan.[7][8] Myös Joaquim Forn, Dolors Bassa ja Meritxell Borràs lähtivät aluksi Belgiaan, mutta palasivat myöhemmin Espanjaan oikeuden kuultaviksi.[9][10] Lopulta yhteensä kahdeksan Espanjassa oikeuden kuultaviksi mennyttä ministeriä (Fornin, Bassan ja Borràsin lisäksi Oriol Junqueras, Jordi Turull, Raül Romeva, Josep Rull ja Carles Mundó) määrättiin tutkintavankeuteen 2. marraskuuta 2017.[11] Samana päivänä oikeuden edessä ollut Vila vältti tutkintavankeuden, koska oli eronnut ministerin tehtävistään ennen itsenäisyysjulistuksen antamista.[11] Hän joutui kuitenkin maksamaan 50 000 euron takuut ja viettämään vankilassa yhden yön ennen kuin oli maksanut ne.[11]

Maaliskuussa 2018 Espanjan korkeimman oikeuden tuomari Pablo Llarena yksilöi tarkemmin, millä rikosnimikkeellä kutakin poliitikkoa tultaisiin syyttämään oikeudessa. Tässä yhteydessä Vilan osalta kapinasyyte (kat. rebel·lió) lievennettiin syytteeksi ”kansalaistottelemattomuudesta” (kat. desobediència) ja ”julkisten varojen väärinkäytöstä” (kat. malversació).[6]