Ryhmä (etnologia)
Ryhmä on etnologiassa noin 30–50:n, enintään alle sadan, samansukuisen ihmisen joukko. Se on yleensä klaani tai laajennettu perhe. Joskus pygmien ja sanien kaltaisilla kiertelevillä metsästäjä-keräilijöillä on ryhmiin perustuva yhteiskunta. Ryhmän jäsenet ovat yleensä tasa-arvoisia, mutta ryhmässä saattaa olla erikoistunut šamaani ja suurmies big man. Ryhmän käsitteen esitteli kulttuuriantropologi Elman Service, jonka mielestä ryhmä on pienin ihmisyhteisö.
Ryhmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kymmenien ihmisten nomadiset ryhmät[1] elävät lähes aina metsästyksellä ja luonnon antimien keräilyllä, ja niissä vallitsee yleensä tasa-arvo.[1] Ryhmällä on monesti epävirallinen johto, joka voi olla vaikkapa kokenut metsästäjä, jonka neuvoja kuunnellaan, mutta jokainen ryhmän jäsen tekee päätöksensä itse. Ryhmäläiset kuuluvat samaan sukuun ja ovat käytännössä suurperhe.[2] Ryhmäyhteiskunta syntyy niille seuduille, joilla ei kasva viljelykasveja tai ole suuria luonnonvarojen esimerkiksi riistan tai vesielueiden rannoilla kalastettavia kalojen keskittymiä. Näin ihmisten on liikuttava jatkuvasti syötäviä riistaa, kaloja, kasveja tms. etsien.[3]
Tasa-arvoisuus tarkoittaa lähinnä taloudellista tasa-arvoa, eri ryhmäläisten arvovalta voi olla erilainen.[3] "Johto" saattaa olla esimerkiksi joukko vanhimpia tai "big man", joka on hankkinut johtajuuden henkilökohtaisilla taidoillaan. Big manin asema ei periydy.[4] Päätökset vaativat silti yleensä kaikkien hyväksynnän. Ryhmät ovat tavallisimpia harvaan asutuilla alueilla. Joidenkin tietojenlähde tarkemmin? mukaan yli 70 henkilön yksikkö hajoaa helposti sisäisiin riitoihin. Ryhmä on etnisesti yhtenäinen.[1]
Ryhmä on pieni, liikkuva[5] ja muuttuva ihmisten muodostama joukko. Ryhmä voi olla hyvinkin lyhytikäinen. Siihen tulee ja siitä lähtee ihmisiä.[6] Siinä on vain vähän tai ei lainkaan kiinteän yhteiskunnan piirteitä. Ryhmä ei synnytä ruoka- tai muuta tarvikeylijäämää. Omaisuus jaetaan kaikkien kesken. Uskontoa pitävät yllä šamaani ja muut ryhmän jäsenet. Ryhmässä ei ole veroja, poliisia, lakia eikä armeijaakaan. Toisaalta vanhukset jätetään heitteille. Ruokaa voi toiselta ottaa kyselemättä, mutta kärsityt vääryydet saatetaan kostaa kenenkään puuttumatta asiaan.[7] Big manin ja šamaanin lisäksi ryhmässä ei ole ammatillista tai muunlaista eriytymistä lukuun ottamatta sukupuoleen ja ikään pohjautuvaa työnjakoa. Suhteiden perusta ryhmässä on sukulaisuus.[1] Nykymaailmassa ryhmäyhteisöjä on muun muassa mbuti-pygmeillä, saneilla ja joillain Australian aboriginaaleilla. Ryhmäyhteisö on todennäköisesti alkuperäisin inhimillisen yhteiskunnan muoto.
Ryhmässä ei ole perinnöllistä eikä oikein muutakaan johtajuutta, pysyvää asuinpaikka, maanjakoa, lakia, poliisia, sopimuksia, sosiaalista kerrostumista, byrokratiaa, vallan ja tiedon monopolia, lakia, asutuksen hierarkiaa, kleptokratiaa, ruoan tuotantoa viljelyllä, työnjakoa, veroja, orjuutta, ylellisyystavaroita, julkisia rakennuksia ja lukutaitoa, joista monet ovat aikain joillekin mutkikkaammille yhteiskunnille ominaisia.[8]
Ryhmiä on pygmeillä, bushmanneilla, Australian aboriginaaleilla, inuiteilla, ja pohjois-Amerikan niukkaluonnonvaraisten slueiden, esimerkiksi Tulimaan ja Pohjois-Amerikan pohjoisten metsien intiaanit[5] ja uuden-guinean fayt.[9]
Pygmien ryhmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pygmeistä akat, bakat ja mbutit elävät pienryhmissä, joissa on monta toisilleen sukua olevaa perhettä. Perheet ryhmittyvät, koska suurriistan metsästys onnistuu vain ryhminä.[10] Tällöin leireissä on alle 50 ihmistä. Ryhmien koko muuttuu jatkuvasti, kun perheet vierailevat sukulaistensa luona. Perheet asuvat toistaan erillään majoissaan. Ryhmissä kunnioitetaan vanhinta miestä, joka on ryhmäläisten isä, eno tai muu sellainen, joka ei kuitenkaan koskaan käske ketään. Riitoja ratkaistaan puhumalla, ihmisten lähtemisellä joksikin aikaa pois ryhmästä tai rituaalien avulla. Omaisuus jaetaan kaikkien kesken. Yksiavioisuus vallitsee, miehet ja naiset ovat suunnillaan tasa-arvoisia. Silti työnjakoa on, esim. naiset keräävät kasviravinnon, esim. syötävät lehdet, jamssin ja sienet. Miehet metsästävät. Metsästysmenetelmä riippuu muun muassa riistasta, vuodenajasta ja ryhmän koosta. Suurnisäkkäitä, muun muassa norsuja, metsästetään sadekaudella keihäin aseistautunein miesryhmin. Ajometsästyksessä monen leirin miehet, naiset ja lapset ajavat muun muassa piikkisikoja metsään levitettyihin verkkoihin. Ajometsästykseen liittyvät tärkeimmät uskonnolliset menot ja avioliittojen solmiminen. Yksin liikkuvat miehet metsästävät apinoita. Leirit siirretään joskus suuren asuinalueen toiseen osaan.[11] Mbutien ryhmä jakautuu, jos sen koko on yli 7–14 perhettä.[10]
Heimo ja ryhmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heimo on ryhmää suurempi, ja siinä on yleensä jonkinlainen johto toisin kuin ryhmässä. Monet heimot koostuvat ryhmistä, esim. ojibwa-intiaanit. Heimot ovat yleensä ryhmää pitkäikäisempiä.
Makroryhmä ja mikroryhmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mikroryhmä vastaa yhtä perhettä ja makroryhmä ryhmää. Näin makroryhmä koostuu mikroryhmistä. Toisin sanoen ryhmä koostuu perheistä. Monesti makroryhmä hajoaa tiettyinä vuodenaikoina mikroryhmiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että ryhmä hajaantuu perheiksi esimerkiksi metsästämään.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs – ihmisen yhteiskuntien kohtalot. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9
- Ihmisen suku 5 – Nykyiset alkuperäiskansat. (Päätoim. Göran Burenhult) Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-18783-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Diamond 2003, s. 289.
- ↑ Diamond 2003, s. 288.
- ↑ a b Diamond 2003, s. 291.
- ↑ Suuri maailmanhistoria. Osa 1, Alussa oli... – ensimmäiset ihmiset ja ensimmäiset sivilisaatiot, s. 85. Suomentanut Tarmo Haarala. Koko kansan kirjakerho, 1983. ISBN 951-864-008-4
- ↑ a b Diamond 2003, s. 290.
- ↑ Ihmisen suku 5, s. 143.
- ↑ Ihmisen suku 5, s. 142.
- ↑ Diamond 2003, s. 289–290.
- ↑ Diamond 2003, s. 191.
- ↑ a b Hurskainen, Arvi: Afrikan kulttuurien juuret, s. 198. (Luku II 2: Taloudelliset edellytykset) Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1995. ISBN 951-717-822-0
- ↑ Ihmisen suku 5, s. 144–145.