Luomupiiri

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ruokapiiri)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luomupiiri eli ruokapiiri tai luomuruokapiiri on yhteisö eli ryhmä ihmisiä, joka tilaa luomutuotteita tai muutoin eettisiä (lähellä, paikallisesti ja pienimuotoisesti tuotettuja tai Reilun kaupan) tuotteita suoraan maanviljelijöiltä tai jalostajilta välttäen ylimääräisiä välikäsiä. Luomupiiri ei ole kuitenkaan ainoastaan ruokapiiri, vaan se voi välittää esimerkiksi pesuaineita ja muita kemikaaleja, vaatteita ja muita tarvikkeita. Lisäksi luomupiiri järjestää monenlaista yhteistoimintaa.

Luomupiirien toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luomupiirit toimivat yleensä vapaaehtoisvoimin. Osa luomupiireistä saa pientä toiminta-avustusta esimerkiksi kuntien järjestöavustuksista, ylioppilaskunnalta tai yliopiston ravintolalta. Suurimmassa osasta piireistä kerätään kuitenkin pientä tilaus- tai jäsenmaksua kulujen kattamiseen. Vapaaehtoisille sen sijaan työstä ei pääsääntöisesti makseta korvausta. Yhdessä ammattikorkeakoulun yhteydessä toimivassa luomupiirissä ryhmän vetäjät tai aktiivit saavat opintopisteitä, jos kirjoittavat työstään raportin. Toisinaan toiminnasta saattaa saada pienen tuotelahjan tuottajalta.

Aktiivisia luomupiirejä Suomessa on tällä hetkellä noin parisenkymmentä. Tarkkaa lukua piireistä ja niiden jäsenmääristä on hankala saada, koska kaikki luomupiirit eivät ole julkisia eivätkä esimerkiksi löydy internetistä. Lisäksi luomupiirien toiminta on usein yhdestä tai muutamasta vetäjästä kiinni ja niiden toiminta lakkaa, kun edellinen vetäjä lopettaa eikä uutta löydy tilalle. Toisaalta taas uusia luomupiirejä syntyy jatkuvasti.

Karkeasti ottaen luomupiirejä on kahdenlaisia: korkeakoulujen suurempia 100–250 jäsenen ruokapiirejä ja jonkin tuttava- tai asumispiirin ympärille syntyneitä 20–40 jäsenen luomupiirejä. Tyypillisesti luomupiirin kautta tilaava henkilö on nainen. Korkeakoulujen luomupiireissä asiakkaat ovat useimmiten 20–25-vuotiaita. Pienemmissä luomupiireissä asiakkaat ovat yleensä hieman vanhempia.

Luomupiirit välittävät useimmiten paikallisten viljelijöiden tuottamia ja jalostamia elintarvikkeita, kuten perunaa sekä erilaisia juureksia, vihanneksia, jauhoja ja ryynejä. Ulkomaisia luomutuotteita tai Reilun kaupan tuotteita tilataan tukuista.

Luomutuotteiden välittämisen ohella luomupiirit voivat järjestää opintopiirejä ja kursseja, retkiä tiloille ja osallistumista ruoantuotantoon esimerkiksi sadonkorjuun aikana, luomuruoka- ja -viini-iltoja sekä erilaisia tempauksia kuten ekologisia piknikkejä.

Luomupiirit Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä luomupiirit löytyvät netistä, mutta kaikilla luomupiireillä ei ole omia kotisivuja.

  • Antikvariaatti ja infoshop Mustan kanin kolon luomupiiri
  • Ekojäärä
  • Heinolan ruokapiiri
  • Helsingin yliopiston luomuruokapiiri
  • Herttoniemen ruokapiiri
  • Joensuun yliopiston luomuruokapiiri
  • Jyväskylän yliopiston luomuruokapiiri
  • Kotilinnan ruokapiiri
  • Kokkolan luomupiiri
  • Kuopion yliopiston luomuruokapiiri
  • Kurkiauran ruokapiiri
  • Kuuvuoriyhdistyksen luomupiiri
  • Laajasalon ruokapiiri
  • Maatamo
  • Maunulan ruokapiiri
  • Nummi-Pusulan luomupiiri
  • Oulunkylän luomupiiri
  • Oulun yliopiston luomuruokapiiri
  • Pellonkulman ruokapiiri
  • Raahen ruokapiiri
  • Ruokapiiri Sipula, Hyvinkää
  • Ryyniremmi, Forssa
  • Sompion ruokapiiri, Kerava
  • Tampereen Maan ystävien ruokapiiri
  • Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamyn) luomuruokapiiri
  • Tanhuniityn ruokapiiri, Järvenpää
  • Turun AMK:n luomupiiri
  • Turun luonnonsuojeluyhdistyksen luomupiiri
  • Turun yliopiston luomupiiri
  • pOTAatti - Otaniemen luomupiiri (toiminta lakannut)
  • Airaksinen, Jaana, Hukkanen, Anna ja Lilja, Eeva-Liisa (1999) Ruokapiiriopas. Miten hankit luonnonmukaista ruokaa edullisesti.
  • Noora Jussila, Vihreä Lanka 31.10.2008: Luomua kotiovelle
  • Ruokapiiri, Miten perustan ruokapiirin? (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]